Ajankohtaista

Metalliromut lähtivät kiertoon

Perinteinen Kyläyhdistyksen järjestämä metalliromun keräys oli avoinna toukokuun ajan, nyt oli aika kerätä sato ja siivota romujen rippeet. Tänä vuonna joukkoon ei ollut eksynyt ei-toivottua tavaraa, kuten auton renkaita, vaan kaikki saatiin kiertoon. Kiitos metalliromunsa tuoneille! Romukeräyksen tuotoilla rahoitetaan kylärannan ja leikkipuiston ylläpitoa, tänäkin vuonna saadaan pidettyä nurmikot kuosissa ja huollettua leikki- ja pelivälineitä.

Mölkkykausi avattiin Leijonaperhepuistossa

Maanantaina koettiin jännitystä ja suuria tunteita, kun noin kymmenisen pelaajaa ja muutama katsoja kokoontui Leijonaperhepuistoon kokeilemaan mölkkytaitojaan. Vasta leikatulla nurmikolla oli hyvä pelailla ja omaa vuoroaan odotellessa piipahtaa keinumassa tai potkimassa palloa. Nähtiinpä myös heitto, joka kaatoi yhden palikan joka pomppasi takaisin pystyyn! Kahdessa tunnissa ehdittiin pelaamaan kolme erää, mutta mölkkyhammasta taisi jäädä vielä kolottamaan,… Lue lisää Mölkkykausi avattiin Leijonaperhepuistossa

Letka puunattiin puhtaaksi ja penkit saapuivat kyläraitille

Tiistaina 30.5. jatkettiin kevään talkoita, tällä kertaa Letkaliiterillä. Siitepöly pöllysi, kun talkoolaiset heiluivat rättien, imureiden ja harjojen kanssa. Pihakalusteet kannettiin paikoilleen, räsymatot puisteltiin ja ja siivouksen päätteeksi nautittiin kesän ensimmäiset kahvit Letkalla. Grilli oli vielä unohtunut Suojarinteelle, joten grillimakkaran sijaan tarjolla oli uunimakkaraa, mutta hyvältä maistui silti. Suuri kiitos ahkerille talkoolaisille, nyt ollaan valmiita ensi… Lue lisää Letka puunattiin puhtaaksi ja penkit saapuivat kyläraitille

Letkaliiterin kesän 2023 ohjelma

Kesällä 2023 Letkalla päästään jälleen nauttimaan mm. tansseista, karaokesta, pilateksesta ja rompepäivästä

Kylä siivottiin aurinkoisessa ilmassa

Maanantaina 22.5. kyläläiset kaivoivat haravansa esiin ja siivosivat kylän kesäkuntoon. Puuhasteltavaa oli niin leikkipuistossa, kyläraitilla kuin kylärannassakin. Lapsien erikoistehtävänä oli etsiä ruohonleikkurin irronnutta terää, joka lopulta oli vienyt itsensä niin hyvään piiloon, että se löydettiin vasta seuraavana päivänä metallinpaljastimen avulla. Ahertamisen päätteeksi talkooväelle oli tarjolla makkara, mehua, kahvia ja pullaa. Ja kyllä kelpasikin nauttia kesäisestä… Lue lisää Kylä siivottiin aurinkoisessa ilmassa

Toukokuun Rutalehtinen – kesätyöntekijöitä, asiointikyytejä ja kesän alun tapahtumia

Tervetuloa kesä ja kesäasukkaat! Kevät on jo pitkällä ja lintujen lisäksi paluumuuttajina on alkanut tulemaan myös mökkiläisiä. Rutalehtinen haastaakin kaikki Rutalahdessa aikaansa viettävät lähettämään kesäisiä kuvia ja juttuja Rutalahden verkkosivuille julkaistavaksi. Voit lähettää kuvat saatetekstin ja kuvaajan nimen kera osoitteeseen: rutalahden.ns@gmail.com. Lahjoituksia lasten peli- ja leikki-iltoihin, valvotut leikit jatkuvat syksyllä Hyvät ilmat ovat houkutelleet lapsia… Lue lisää Toukokuun Rutalehtinen – kesätyöntekijöitä, asiointikyytejä ja kesän alun tapahtumia

Jaren tötterökiska avasi ikkunansa

Varma kesän merkki on se, kun pääsee syömään irtojäätelöä. Tänään kesä saapui virallisesti Rutalahteen, kun Jaren tötterökiska oli ensimmäistä kertaa auki. Makuina oli tarjolla mansikka, päärynä ja vanilja, tötterön sai itselleen 3,5€ käteismaksulla tai MobilePaylla. Matkalla kioskille vastaan tuli asiakkaita jäätelöt kourassa, jotka kehuivat nuoren miehen iloista asennetta ja asiakaspalvelua. Nuori jäätelökauppias suunnittelee pitävänsä kioskia… Lue lisää Jaren tötterökiska avasi ikkunansa

Tule kylätapahtumiin talkoilemaan

Rutalahden nuorisoseura ja kyläyhdistys järjestävät tänäkin kesänä pieniä ja suuria kyläläisten yhteisiä perhe- ja lasten tapahtumia, myyjäisiä, perinteiset syysmarkkinat ja Letkatansseja. Tule toteuttamaan yhdessä hauskoja ja aurinkoisia hetkiä. Tarjolla on erilaisia talkootehtäviä, löydä itsellesi sopiva tehtävä. Läheskään kaikkiin tehtäviin et tarvitse kuin iloista ja avointa mieltä. Tapahtumissa, myyjäisissä, markkinoilla, tansseissa, kahvi- ja makkaratarjoilun sekä yleisen… Lue lisää Tule kylätapahtumiin talkoilemaan

Lahjoituksia lasten peli- ja leikki-iltoihin, valvotut leikit jatkuvat syksyllä

Hyvät ilmat ovat houkutelleet lapsia leikkimään pihalla, mutta Nuorisoseuralla ei ole resursseja valvoa ulkona tapahtuvia leikkejä. Leikki-illat jatkuvat virallisesti syksyllä Suojarinteen seinien suojassa. Ennen sitä lapset saavat toki kokoontua tuttuun aikaan haluamallaan tavalla, mutta Nuorisoseura ei ole vastuussa mahdollisista tapaturmista. Aiemmin talvella Nuorisoseura sai yksityishenkilöltä lahjoituksena vanhan Fortunan-pelin, jota ehdittiin jo pelailemaan ennen ulkoleikkeihin siirtymistä.… Lue lisää Lahjoituksia lasten peli- ja leikki-iltoihin, valvotut leikit jatkuvat syksyllä

Tunnistatko henkilöt kuvista?

Sinikka Hytönen naapurikylästä pyysi apua henkilöiden tunnistamiseen vanhoista kuvista: Leivonmäen kolmen kirkon ja hautausmaiden historiikin kokoaminen on loppusuoralla. Etsimme vielä muutamiin kuviin henkilöiden nimiä. Sankarimuistomerkillä olevassa kuvassa seppelettä ovat laskemassa Matti Liukkonen ja Veikko Hytönen, miesairue on tiettävästi Pauli Pirinen, mutta kuka on naisairue? Kuka muistaa ja tuntee? Kuva on otettu kirkon vihkiäisjuhlapäivänä kesällä 1960. Seurakunnan lapsikuoro… Lue lisää Tunnistatko henkilöt kuvista?