Joulurauhaa! (21.12.2012)
Rutalahden Korvenkoski
Joutsassa mielenosoitus (17.12.2012)
60 marssi Rutalahden koulun puolesta!
Korjausrahaa 40 000 euroa
Rutalahtelaiset osoittivat jälleen kerran joukkovoimansa. Kyläläisiä banderolleineen oli liikkeellä ainakin 60 puolustamassa opinahjoaan Joutsassa kunnanvaltuuston kokousväelle, vaikka eletään kiiresitä joulunalusviikkoa. Valtuuston puheenjohtaja Sari Järvinen otti mielenosoittajat vastaan ja kertoi, että korjausrahaa on luvassa. Valtuusto päättikin kokouksessaan osoittaa ensi vuodelle 40 000 euroa korjausrahaa Koskikaran koululle. Mielenosoittajat kiersivät Joutsan keskustakorttelin ja käväisivät välillä Huttulassa kahvilla. (Kuvat: Aleksi Liias)
Säpinää joulumyyjäisissä (9.12.)
Rutalahden joulumyyjäisissä oli mukavasti porukkaa ja ihmiset näkivät toisiaan joulupuuron ääressä. – Mikäs sen mukavampaa!
Hyvää itsenäisyyspäivää!
– 95-vuotiaasta isänmaasta voi nauttia myös luistellen! (6.12.2012)
Eero on saanut jään kuntoon ja 15 luistelunystävää oli kaukalossa kuvanoton hetkellä itsenäisyyspäivän iltana. Ja lämmin pukukoppi Eerola oli kovassa käytössä!
Koskikara on tullut! (1.12.)
Rutalahden oma nimikkolintu Kaarlo Koskikara on tullut talven viettoon. Se saapui 1.12. pohjoisen jokien alkaessa jäätyä. Jos katsot tarkkaan, Kaarlo on kuvassa lumisen kiven päällä hivenen keskeltä oikealla (!) ja valmistautuu juuri hyppäämään veteen. Hui! Koskeen on kasvamassa upeita jäämuodostelmia, koska vettä piisaa. Vesi yltää jo siltojen yli, ja Metsähallitus sulkee polun 4.12. Jääpatoja voi käydä katsomassa – ja polulle pääsee Luukkolantien kautta.
Korvenkoski näyttää taas uutta ilmettä! (30.11.)
Koskikaran kierroksella vielä paljon nähtävää ennen talven tuloa – MENE! Mutta laita kumisaappaat jalkaan…
Väännettiin porukalla rautalangasta (viim. kerta 10.11.)
Kaksi syksyistä lauantaita väännettiin porukalla rautalangasta käyttö- ja koriste-esineitä ope Sari Lepoahaon opastuksella Suojarinteellä. Ellin, Hilman, Liisan, Sarin, Raunin, Mairen, Leenan, Kirstin ja Leilan joulupukin paketeista saattaa löytyä jotain ”rautaista”… Ja jatkokurssikin on jo tilauksessa!
Tiedotustilaisuus koulun tilanteesta kiinnosti (23.10.)
Lapsia, heidän vanhempiaan ja myös muita kyläläisiä – yhteensä noin 70 henkeä – tuli kuulemaan Joutsan kunnan järjestämää tiedotustilaisuutta Koskikaran koulun tilanteesta. Kaikki toivat voimakkaasti esiin sen, miten tärkeä oma koulu on Rutalahdelle paitsi koulutyön, myös aikuisten ja lasten harrastusten kannalta. Samalla ilmaistiin virkamiehille halu itse osallistua remonttiin, mikäli se on ratkaiseva koulun tilanteesta päätettäessä. Näillä näkymin koulu on kiinni kesäkuun 2. päivään ja kuntoselvitystulosten valmistuttua luottamuselimet tekevät päätökset tulevasta. Ryhmis toimii normaalisti.
Lapset kävelivät Afrikan lasten hyväksi (12.10.2012)
Koskikaran koululaiset kävelivät Unicef-kävelyssä yhteensä 173 kilometriä eli keskimäärin huikeat 9,2 km! Ja hurjin kävelijä oli esikoululainen Elo Strömberg sekä kolmasluokkalainen Matias Pihlajamäki, jotka matkasivat 12 km mieheen. Jokainen tepasteli ainakin 7 km. Mukana kävelyssä olivat myös hoitolapset, jotka tallustivat komeasti kolmen kilometrin matkan per nenä. Rahaa saimme kerättyä yhteensä 422 e, jolla Afrikkaan saadaan vaikkapa 140 jalkapalloa ja pumppua, koulutarvikkeet 53 lapselle, 35 pulpettia, tai vesipumppu. Pieni porukkakin saa paljon hyvää aikaan!
Valokuvakurssilaiset maastossa (6.10.2012)
Koskikaran koululla alkoi ”Valokuvausta kansallispuistossa” -kurssi. Mukana valokuvauksen saloja oli harjoittelemassa 16 oppilasta opettaja Janne Heimosen opein. Teoriaopintojen jälkeen porukka hajaantui Koskikaran kierrokselle kokeilemaan kameran erilaisia aukkoja sun muuta ja sen jälkeen palattiin koululle katsastamaan tuloksia. Toinen opintopäivä on talvella, kolmas keväällä ja viimeinen päivä ensi kesänä. Tarkoituksena on järjestää valokuvanäyttely kurssilaisten tuotoksista ensi vuoden lopussa. Kurssin kuva-antia voit katsastaa jatkossa Janne Heimosen sivuilta (www.janneheimonen.net)
”Markkinat oli, haitari soi…” -markkinatunnelmia (29.9.2012)
IX Rutalahden markkinat keräsi pari tuhatta ihmistä nuorisoseurantalon pihamaalle. Myyjiä oli kerääntynyt myös ennätyksellinen määrä: 45. Kansa äimisteli valtavaa väkimäärää, kauppa kävi ja ihmiset viihtyivät. Kun sääkin suosi markkinakansaa,niin mikäs oli ollessa! Rutalahti Trio (Usko Lahtinen, Saku Tyviö, Tapio Vuorkoski) viihdytti letkeällä markkinamusiikillaan. Rutalahden koululaiset viettivät perinteisesti erilaista koulupäivää, jossa työtä riitti: lapset hoitelivat kahviomyynnin kauppaamalla itseleipomiaan leivonnaisia sekä arpoja. Myös keittiöhommat oli hoidettava. Asiakaspalvelutaidot kehittyivät ja retkikassaan kertyi roposia. Markkinoiden lapsivieraat saivat taputella Rautioiden Piipo-ponia ja Säpinä-heppaa. Poskeen sai maalauttaa vaikkapa Pikku Myyn kasvomaalauspisteessä.
Omenat kuin pikkulintuja (29.9.)
Päivi Auvila on tänä syksynä kerännyt Auvilan omenapuusta jos kuinka paljon omenia niin herkuteltavaksi sellaisenaan kuin mehuksi ja soseeksi. Ennätyssadon joukkoon on tullut myös ennätysmäärä ”pikkulintuomenia”: kaksi rinnakkaista kukkaa on pölyttynyt, mutta vain toinen on kasvanut isoksi, toinen kutistunut rinnalle ”nokaksi”.
Tiinan kirppis aukesi Suojarinteellä
– Myyntiä jouluun saakka (8.9.2012)
Lohisienestä sillihaperoon – sienet tutuksi retkellä (8.9.2012)
Kansallispuiston sieniretkelle osallistui 35 innokasta sienestäjää ja pikku näyttelyyn retken päätteeski tutustui lisäksi 45 linja-autoretkeläistä Jyväskylästä ja 20 muuten vain patikoimaan tullutta. Eli yhteensä sata henkilöä kuunteli korvat tarkkana, kun keruutuotetarkastaja Martti Hakala raotti harvinaisempienkin sienten salaisuuksia. Kaikille avoimen retken järjesti Leivonmäen kansallispuiston ystävät.
Keli suosi kyläkisaväkeä (27.8.2012)
Keli suosi Rutalahden perinteisiä kyläkisoja nuorisoseurantalon pihamaalla. Kisailijoita oli paikalla 65 ja lisäksi sankka yleisömäärä kannustamassa ja tuttuja tapaamassa. Lapset kisailivat 2-ottelun eli lajeina oli juoksu ja saappaanheitto. Ylimmässä kuvassa lapsia pehmoheijastinpalkintoineen. 1-2-vuotiaiden sarja oli illan suosituin lastensarja kahdeksalla osanottajalla. Kuvissa saapasta viskaavat pienimpien sarjan Enni Pigg, Elias Mäkinen ja Alexi Auvila. Aikuiset nakkasivat saapasta. Kuvassa mallia näyttää kansainvälistä tuulahdusta kisaan tuonut tsekkiläinen Petr Horváth. Liiaksen perhe voitti kaikki saapassarjat eli Oskari Liias miesten sarjan tuloksella 31,30, Liisa Liias naisten sarjan 19,60 metrillään ja Aleksi Liias nuorten sarjan 23,80 metrin viskaisulla.
Tulokset:
2-ottelu,lapset:
1-2-v: 1. Aino Huikko (juoksu 5.00; saappaanheitto 4,30 m), 2. Emilia Ylennysmäki (6.19; 2,90), 3. Jare Löfgrén (6.50; 1,50), 4. Elias Mäkinen (6.65; 2,10), 5. Aki Masalin (11,53; 2,30), 6. Enni Pigg (24.34; 2,40), 7. Antton Auvila (11.65; 1,30), 8. Alexi Auvila (20.25; 1,20).
3-4-v: 1. Fanni Silvennoinen (juoksu 5,53; saappaanheitto 4,20 m), 2. Iida Pigg (5.79; 5,00), 3. Kielo Liimatainen (5.19; 2,50), 4. Ida Parkkinen (5.90; 4,10).
5-6-v: 1. Elo Strömberg (4.97; 7,60), 2. Iida Huikko (5.44; 6,80), 3. Matilda Silvennoinen (5.16; 6,10), 4. Sini Mäkinen (5.56; 6,30), 5) Antti Rautio (5.85; 5,00) ja Heikki Maksimainen (6.66; 5,50).
7-8-v: 1. Anni Strömberg (5.56; 8,50), 2. Jenna Lahti (5.59;11,50).
9-10-v. tytöt: 1. Hilma Auvila (5.43; 10,70) , 2) Tytti Rautio (5.62; 10,70).
9-10-v. pojat: 1. Tuomas Mäkinen (4.84; 15,80), 2) Kalle-Oskari Tarkkanen (5.81; 8,40), 3. Aatu Porras (6.21; 10,10).
11-12-v. tytöt:1. Ninni Vuorkoski (5.71; 13,30).
11-12-v. pojat: 1. Valtteri Porras (4.66; 19,70), 2. Nuutti Rautio (5.00; 19,70), 3. Jussi Maksimainen (5.44; 11,70).
Saappaanheitto:
Yläkouluikäiset: 1. Aleksi Liias 23,80, 2. Otto Rautio 23,40, 3. Juuso Porras 16,80, 4. Ville-Veikko Tarkkanen 16,50, 5. Elli Auvila 12,30.
Naiset: 1. Liisa Liias 19,60, 2. Elisa Nieminen 19,30, 3. Anna Nurmi-Mäkinen ja Maire Huikko 19,20, 5. Marika Rantanen 18,50, 6. Minna Strömberg 18,40, 7. Kirsi Tarkkanen ja Kirsi Kautola 18,10, 9. Heidi Pitkänen ja Milli Löfgrén 17,80, 11. Minna Vuorkoski 13,60, 12. Anne Huikko 12,30.
Miehet: 1. Oskari Liias 31,30, 2. Tapani Parkkinen 28,00, 3. Tapio Vuorkoski 27,40, 4. Jarno Huikko 26,60, 5. Tauno Nummelin 26,50, 6. Jani Rantanen 22,10, 7. Petr Horváth ja Heimo Rantanen 21,70, 9. Pasi Masalin 21,40, 10. Jouko Tarkkanen, Manu Strömberg ja Jouni Ylennysmäki 20,50, 13. Tapio Vainiomäki 20,40, 14. Ismo Maksimainen 20,20, 15. Sami Mäkinen 19,80, 16. Martin Liljeström 19,50, 17. Tanel Tiainen 19,00, 18. Jaakko Tompuri 16,10, 19. Eero Ikonen 14,60.
Nuorisoseura kiitti talkooväkeä (25.8.2012)
Rutalahden Nuorisoseura kiitti talkooväkeään illallisen merkeissä. Herkullisen ruuan jälkeen puheenjohtaja Samuli Huikko kertasi kulunutta vuotta. Talkoolaisia oli yhteensä yli sata. Letkan kesässä vapaaehtoisväkeä oli 86. Kahvittelun lomassa kuultiin harmonikkamestari Visa Wirenin soittoa. Lopuksi laulettiin yhdessä. Letkalla oli kävijöitä lähes 4000 kesän aikana. Tapahtumien kävijäkeskiarvo oli 296.
Ikäihmiset luontoretkellä kansallispuistossa (21.8.2012)
Rutalahtelaisia osallistui Leivonmäen kansallispuiston ystävien ja Metsähallituksen järjestämälle ikäihmisten luontoretkelle kansallispuistoon yhdessä toivakkalaisten kanssa. Suoverkosto-LIFE -hanke maksoi autokyydin ja Leivonmäen kansallispuiston ystävät tarjoilun. Maija Mikkola Metsähallituksesta näyttää kartalta, miten luonnontilaisten soitten määrä on vähentynyt. Eero Ikonen loistaa yhdessä syysauringon kanssa – ja mikä on loistaessa, kun tietokilpailusta lohkesi eka palkinto ja ”Osaamisen Onni” -kassi!
Rutalahden kouluvuosi alkoi (9.8.2012)
Rutalahden Koskikaran koulun työvuosi on jälleen käynnistynyt. Alaluokka näyttää näin reippaalta! Koulussa on viisi uutta eskaria ja koulussa häärii tänä lukuvuonna 21 oppilasta.
Mummin kanssa mustikkaretkellä (6.8.2012)
Ikiomalla mustikkakivellä on tosi kiva pistellä eväitä mustikkaretken lomassa. Ritva Auvila toi jo liki 30 vuotta sitten Johannan ja Matin samalle kivelle, nyt vuorossa olivat lastenlapset Hilma 10 v., Elli 12 v. ja Alexi ja Antton 1,5 v. Sekä kummityttö Annamari Österberg ja tyttärensä Emilia ja tämän serkut Liia 4 v. ja Lumia 2 v. Myös Johannan kummipoika Jare 1,5 v. oli seikkailussa mukana. Kaikille pienille kutsuvieraille Ritva-mummi näpräsi ikioman mustikkakopan – jokainen sai sen myös täyteen, joko yksin tai yhteistuumin. ”Olisihan se kiva, jos saisin jonkun lapsista innostumaan marjastuksesta”, himomarjastajaksi tiedetty Ritva Auvila tuumi.
Mustikkaretki oli kesän paras hetki!
Agents villitsi (27.7.2012)
Jaakko heitti kylmän kiven (25.7.2012)
Tompurin Jaakko on viskannut kylmän kiven järveen Rutalahdessa jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Lapset saivat kokeilla jäädytettyä kivenmurikkaa ennen kuin sen lensi Päijänteeseen. Veden lämpötila oli ennen heittoa 21 C.
Letka täynnä laulajia (24.7.2012)
Letka täyttyi jälleen yhteislauluiltana. Opeleekio on laulattanut kansaa Rutalahdessa jo 13 vuotta peräkkäin ja aina on ollut yli sata laulunystävää paikalla.
Kesän rakeet (19.7.2012 klo 13.55)
Punainen tie Rutalahteen (18.7.2012 klo 22.15)
Kiitos Semmarit!
Letkalla 600 letkeän laulun ystävää (5.7.2012)
Iltauinnin auringonlasku Kylärannassa
(3.7.2012 klo 22.30)
Tohtori Orff ja herra Dalcroze viihdyttivät 1.7. 2012 Letkalla
”Sinäkö se oot, niin monen vuoden jälkeen…” (30.6.2012)
Luokkakokoukseen osallistui tänä vuonna yli 30 entistä koululaista. Kuvaan heistä ehti vain 26. Nostalgisen päivän aikana tavattiin tuttuja vuosien takaa, katseltiin lapsuusmaisemia, ihasteltiin Suojarinteen näyttelyä, koluttiin koulua ja vielä illalla koeistuttiin uudessa Letkakahvilassa ja pistettiin jalalla koreasti Letkaliiterillä. Päivän isäntänä oli Samuli Huikko, itsekin 1960-luvun koululainen (takana kesk.)
Tämmösiä poikia meistä tuli Markus-sedän kaurapuuron ja Rutalahden koulun kasvattamina – lappeenrantalainen Harri Pykäläinen näyttää…
”Luonnollisesti”-kesänäyttely on
avattu (29.6.2012) Suojarinteellä
Rutalahden nuorisoseuran tukemana Leivonmäen kansallispuiston ystävät on avannut viikonlopun yli kestävän ”Luonnollisesti”-näyttelyn Suojarinteellä. Avajaisissa Matti Ranta kertoi luontokuvausharrastuksestaan ja ihasteltavana on lisäksi kolmisenkymmentä kuvaa kansallispuiston maisemista. Lisäksi keräilypostikortteja, Luontovisailun parhaimmistoa ja koppia maitopurkeista. Arpajaisissa joka arpa voittaa! Tulot tapahtumasta käytetään vanhusten kansallispuistoretkiin.
”Kaikki tiet vievät Rutalahteen”
(Laivalaiturin tunnelmaa juhannuspäivänä 23.6.2012)
Hyvää Juhannusta!
Wanhaan aikaan juhannuspäivän sään uskottiin enteilevän tulevaa kesää: ”Minkälaista ilmaa on Jussina, sellaista on Mikkelinpäivään (29.9.)” Jos juhannusyö oli tyyni, se tiesi hyvää marjavuotta. Saunaan liittyi lukuisia taikoja, muunmuassa naimattomien tyttöjen piti (ja pitää!) ottaa vasta kylvettyään mukaansa, kiivettävä alastomana saunan katolle, istuttava vasta kainalossa harjalle selkä aurinkoon – eikös vain tuleva puoliso tulekin tietä myöten…! Siis – Hyvää Juhannusta!
Tupa pullisteli Korsuorkesterin avatessa Letkan
tanssikesän 2012 ja uuden kahvion! (16.6.2012)
Yli 3000 talkootuntia takana – nyt se on ihan kokonaan valmis! (16.6.2012)
Letkakahvila avasi ”virallisesti” ovensa 16.6. klo 9.00, ja kiinnostuneita asiakkaita riitti pitkin päivää. Ihan ensimmäinen asiakas oli tamperelainen Jesper Paananen, 2,5 vee, jonka mielestä jäätelö oli hyvää, mutta munkit kaikista parasta! Illalla nuorisoseura tarjosi ensin talkooväelle ja muille kahvilan rakentamisessa mukana olleille pienen juhlahetken, jolloin nuorisoseuran puheenjohtaja Samuli Huikko kertasi talon vaiheita. Ilta jatkui Martin Liljeströmin ja Jouko Tarkkasen taikomaa Rutalahti-pyttistä nauttien. Myöhemmin oli vielä tilaisuus pistää jalalla koreasti nuorisoseuran ja Toivakan Yrittäjien yhteisissä markkinatansseissa Korsuorkesterin tahtiin.
Talkoopuurtamista (13.6.2012)
Rutalahtea on laitettu kesäkuntoon urakalla ke 13.6. Aamulla Kylärannalla oli väkeä laittamassa rantaa kuntoon. Rannalle siirrettiin Suojarinteen vanha pukukoppi, josta tehtiin puuliiteri. Kuvassa Jouko Tarkkanen opastaa Tanelia ja Oskaria kopin maalauksessa. Illalla Letka ja uusi kahvio laitettiin tanssikuntoon.
Nisulan Isokolu on valloitettu (5.6. 2012)
Luontoretki pirunpelloille keräsi 15 henkeä seikkailemaan Nisulan Isokoluun. Omatoimisesti luonnonilmiötä voi käydä tutkimassa, kun lähtee antennin vastapäätä metsäautotietä Nisulantieltä.
YLE:n radiohaastattelu 6.6.2012
Rutalahdesta purkitettiin 6 minuutin radio-ohjelma Radio Suomen valtakunnan verkkoon. Ohjelma tulee ”ulos” 9.7. n. klo 11.20.
Koululaiset kesälaitumille 2.6.
Tupa täynnä kevätjuhlassa 31.5.2012
Hyvää äitienpäivää, tai muuten vain kaunista kevätpäivää! (13.5.)
Uusia muuttajia tulee päivittäin… (12.5.2012)
Ylä-Sydänmaan tien laidassa on jo useamman päivän lepäillyt 15 joutsenta. Töyhtöhyyppäpariskunta yrittää hätistellä parvea pois ”omalta” pelloltaan, mutta kalalokit ja kuovit viihtyvät samassa porukassa, eivätkä räkättirastaatkaan kaukana ole. Aiemmin myös kurkia oli samalla pellolla.
Kotikenttä siivitti Rutalahden koululaiset suunnistusmenestykseen (8.5.2012)
Rutalahdessa kisailtiin upeassa kevätsäässä Joutsan ja Toivakan koulujen suunnistusmestaruuksista. Kisat järjesti suunnistusseura IPR yhdessä Koskikaran koulun kanssa. Rutalahden lapset siivosivat palkintopöydän ottamalla kaksi kunnanmestaruutta: Kaisa Maksimainen (alakuva oik.) ja Aleksi Liias (yläkuva keskellä) ottivat 5.-6.-luokkien kultamitalit. Hopeasijojen arvoisesti suunnistivat Valtteri Porras (5.-6.lk; yläkuva vas.) ja Nuutti Rautio (3.-4.lk.; alakuva vas.) ja pronssin sai Elli Auvila (5.-6.lk.) Kotikenttäedusta oli pikkuisen apua….
Kylä siivottu! (7.5.2012)
Rutalahti pistettiin jälleen kesäkuntoon ja keli suosi 30 talkoolaista. Koululaiset siivosivat kylänraitit roskista ja illalla ranta ja koulunedusta haravoitiin ja jätepaikka siivottiin. Iida Pigg ja Kielo Liimatainen (yläkuva) ottivat ilon irti lehtikasoista. Thomas Braunilla (kuva 2) oli illan isoin harava ja Kielo Liimataisella pienin. Uusia kyläläisiä muistettiin eli kylän historiaan pääsevät tutustumaan perheet Nybacka, Kovanen (kuva 3) ja Liimatainen. Rutalahti-vauvapyyhkeet ojennettiin Pasi Piggin ja Heidi Pitkäsen Enni-tyttärelle sekä Minna ja Mikko Huikon pienelle poikavauvalle.
Kälkyän seikkailut ensi-illassa (6.5.2012)
Rutalahden Nuorisoseuran teatteri tekee jälleen mainion suorituksen näytelmällään ”Welcome to Kälkyä, Mr. Woodson”. Uskomattoman pätevät harrastajanäyttelijät pyörittävät Kälkyän kylää miten tahtovat ja yleisö tykkää! Rutalahden Nuorisoseura ojensi ryhmälle ansaitut ensi-iltaruusut puheenjohtajansa Samuli Huikon ja Anne Tiaisen voimin.
Rutajoki tulvii, Rimminlammen sillan yläpuoli (3.5.2012)
Älä sotke siistiä jätepaikkaamme romuillasi! (29.4.2012)
Rutalahden jätepaikalle ei kuulu elektroniikkaromu ym! Meille on tärkeää, että paikka on siisti ja siellä on vain sinne kuuluvaa: sekajätettä, kierrätyspaperia, lasi- ja metallipurkkeja. Pidetään paikka siistinä ja viedään omat romut asianmukaisiin paikkoihin!
Koski Järnätjärven kohdalla on komeimmillaan
– hiljennä tok! (28.4.2012)
Ajankohtainen lehti-ilmoitus 11.4. 1906, siis 106 vuotta sitten!:
”Rutalahden työ wäenyhdistyksen kokous pidetään pääsiäismaanantaina, niinkuin siitä jo wiime kokouksessa päätettiin, Haapajoen torpassa k:lo 3 j. pp. Tilaisuuteen koetetaan saada, jos mahdollista on, esitelmiä ja puheita sekä tarkastetaan siinä sääntöehdotus ja lähetetään wahwistusta saamaan. Torppareilla on myös wielä osansa suoritettawana, josta tehdään selkoa tilaisuudessa. Siis kaikki torpparit ja köyhälistö saapukaa kokoukseen asiaanne walwomaan!” (Tämä kokous pidettiin 16.4.1906, ja silloin perustettiin kylän ensimmäinen oma yhdistys, Rutalahden työväenyhdistys ry.)
Näytelmä ”Welcome to Kälkyä Mr. Woodson” alkaa valmistua, ensi-ilta 6.5.
Näyttelijät:
Ylhäältä vas. Tapani Parkkinen, Anu Haikala, Tuomo Kaulimo, Satu Paalanen, Jouko Tarkkanen, Teuvo Savolainen. Alhaalta vas. Auli Mäkinen, Kalevi Puttonen, Ilkka Lindholm ja Sinikka Vainiomäki
Palmusunnuntaina (1.4.) pienet noidat liikkeellä ja virpomispuuhissa
Ensi syksyn uudet eskarit tutustuivat kouluun (22.3.2012)
Viisi ensi syksyn esikoululaista kävi tutustumassa kouluun ja sen porukoihin. Nyt alkaa sitten öiden laskeminen ensi elokuuhun ja eskarin alkuun!
”Rutalahti”-takit näkyvät (17.3.2012)
Leivonmäen Pyryn sinitakit, joiden selässä komeilee isoin kirjaimin www.rutalahti.fi, näkyivät tällä kertaa Jyväskylän Monnarilla Kampuksen Dynamon futsal-ottelussa.
Nuorisoseura koulutti talkooväkeään (15.3.2012)
18 reipasta kurssilaista osallistui nuorisoseuran järjestämään hygieniapassikoulutukseen Rutalahdessa koululla. Mainittakoon, että esim. kaikki Rutalahden 6.-luokkalaiset (Elli Auvila, Kaisa Maksimainen, Ville-Veikko Tarkkanen, Aleksi Liias) ovat nyt kurssin suorittaneet!
Fasaanit pörräävät Rutalahdessa (7.3.2012)
”Urbaani” fasaanipariskunta on pörrännyt Rutalahdessa viime syksystä lähtien. Aleksi Liias kuvasi kotipihallaan viikkotolkulla juoksentelevan pariskunnan.
Lätkäretkellä Jyp-Ässät (28.2.2012)
18 reipasta nuorisoseuralaista lähti hiihtolomalla Jyväskylään katsomaan, kun JyP nuiji Ässät 5-1.
IV Wanhan Rutalahden laturetki
Ulkoilijoita liikkeellä (26.2.2012)
Vaikka Päijänteen jäälle ei latuja pystytty tekemään, niin ulkoilijat löysivät Rutalahden laturetkipäivänä. Myllytuvan spelttikahvilassa kävi 40 hiihtelijää. Kylärannassa ulkoilijoita/pilkkijöitä oli muutaman kymmen. Kelihän oli mitä mainioin ulkoiluun!
Eerola vihittiin, pelit pelattiin ja mäet laskettiin (20.2.2012)
Puolitoista sataa ulkoilun ja yhdessäolon ystävää saapui Rutalahden pikkupakkasiltaan. Suojarinteen uusi piharakennus vihittiin juhlallisesti ja se sai nimen Eerola jäämestari Eero Ikosen mukaan. Jäänsinisen nauhan leikkasivat luistelijoiden edustajana Eero Ikonen, 8-vuotias Tuomas Mäkinen, Joutsan vapaa-aikasihteeri Kari Kosunen ja nuorisoseuran puheenjohtaja Samuli Huikko.
Voittaneen nimen ehdottanut Annikki Lehto palkittiin teatterilahjakortilla. (Myös Leila Backman ja Sami Mäkinen ehdottivat Eerolaa, mutta Annikki arvottiin voittajaksi…). Nimiehdotuksia tuli yhteensä 51. Tässä joitakin ehdotuksia: Suojaisa, Könylä, Pömpeli, Suojari, Eeron maja, Hokipoksi, Eeron palatsi, Luistinmaja Taikaluistimet… Nimikisaan osallistuneista arvottiin palkinnon saajiksi myös Hilma Auvila, Samuli Huikko, Matias Pihlajamäki, Ninni Vuorkoski ja Tuomas Mäkinen.
Koskikaran koululaiset esittivät tilaisuudessa kaksi itsesanoitettua komeaa räppiä. Luistelijat antoivat jäämestari Eerolle Suomi-pelipaidan, jonka selässä luki ”Eero” ja pelinumero oli tietysti 1! 11:nnen Eeron malja -kaukalopalloturnauksen voittajaksi selvisi ensimmäistä kertaa mukana ollut Toivakan joukkue. Kakkoseksi sinnitteli Rutalahti ja pronssille jätettiin Leivonmäki.
Piharakennus uusuus (Route 66)
Jos Rutalahteen aiot matkustaa parkkaa Suojarinteen pihaan rouheaan
Uuden pihamökin voit tarkistaa
Onnelan Pirjo, Tarkkasen Jouko, Vainiomäki, Komaro ja Lahtisen Usko
Mukana tietty on kolme Huikkoa sekä parit Puttoset ja Ikoset
Paljon tehneet on, mökki on verraton
Vielä Kyöstille ja Liljeströmeille värssyn omistan, kun meille tehneet mökin näin komean
Rutalahti City se on aika pretty
Vuorkosken Tapsa, Koskinen ja Niemi, Raution Ilmari ja Nummelinin Tane
Niemisen Vesa mökin katsasti ja oikein tehdyksi sen totesi
Paljon tehty on, mökki on verraton x 3
Koppiräppi 2012
Duunii on kopin eteen painettu, tätä pitkään on kaivattu,
aina kivaa tulla luistelemaan, vanhaa tönöö en ala muistelemaan.
Tuli tää koppi tosi sassiin, kivaa nyt laukoo lätkää kassiin,
tää on kiitos teille – kiva juttu meille.
Joujou lämäriä maistakaas nyt, luistelukoppi on ilmestynyt,
sitä ei kukaan voi voittaa – tai voithan sitä koittaa.
Kattokaa miten upea se on, sehän on aivan saumaton.
Kiitti tästä mökistä – tää tuli sydämestä.
Meillä on hieno mökki vaan, sieltä mä suurta iloa saan
saa paljon hupia – ja ehkä kaatuessa rupia.
Meille on rakennettu pukukoppi, otappa siitä ittelles oppi,
siellä kun vedät luistimet jalkaan, siitä se liikunnan ilo alkaa.
Mökki on staili – matkaa mistä vaan maili.
Ei luistinkoppia voi kaihtaa, on hyvä varusteet siellä vaihtaa
Tää mesta on tosi nasta, suoraan päästä parhaimmasta!
Mökki on aivan uusi – uusi kaikki huusi.
Mökissä ku hokkarit jalkaan laittaa, sinne valot loistoa taittaa
Kiitos, että annoitte uuden kopin, vanhassa lämpöä ollut ei
Nyt lämmitys meillä on – olo on kuin alla auringon.
Suojikselle tuun, tuoksu nenään uuden puun
Jäädytyskonekin kodin sai, onnekas se nyt on kai.
Ulos tuo koppi innostaa – jee nyt luistelemaan.
Mökkiin kiva mennä on, se teidän ansio on,
Tää koppi on ihan pop, aivan tip ja top
Nyt sujuu meillä hienosti – eikä kukaan pelaa kierosti.
Kuvatekstit (Kuvat Elina Liias ja Tapio Vuorkoski):
Kuva 1: Jäämestari Eero Ikonen luovutti Eeron malja -kiertopalkinnon Toivakan joukkueen kapteeni Otto Ikoselle
Kuva 2: Nuorisoseuran puheenjohtaja Samuli Huikko, jäämestari Eero Ikonen, Joutsan vapaa-aikasihteeri Kari Kosunen ja 8-vuotias juniorikiekkoilija Tuomas Mäkinen vihkivät juhlallisesti Rutalahden uuden luistelukopin, joka sai nimekseen Eerola.
Kuva 3: Koskikaran koulun räppiryhmä esitti kaksi komeaa ”Koppiräppiä” opettajansa Tero Nikkasen johdolla.
Kuva 4: Yleisöä oli paikalla pilvin pimein: arviolta 150 henkeä.
Kuva 5: Rutalahden joukkueessa pelasi tytöt ja pojat sulassa sovussa. Kuvassa tyttöenergiaa väläyttelivät Elli Auvila (10) ja Kaisa Maksimainen.
Kuva 6: Rutalahden joukkue sijoittui hienosti hopealle.
Tuloksia:
XI Eeron malja -turnaus: 1) Toivakka, 2) Rutalahti, 3) Leivonmäki. Ottelut: Toivakka-Leivonmäki 5-3, Rutalahti-Toivakka 3-5, Leivonmäki-Rutalahti 2-8. Toivakan joukkueessa pelasivat Otto Ikonen, Aatu Ikonen, Antti Ikonen, Jesse Ranta, Arttu Paalanen, Tuukka Korhonen ja Teemu Korhonen.
Pulkkakisa, lapset: 1) Heikki Maksimainen 31,60, 2) Ninni Vuorkoski 29,80, 3) Tytti Rautio 29,10, 4) Miiro Angerpuro ja Helmi Liimatainen 28,90, 6) Assi Tapper 28,20, 7) Elli Auvila 28,10, 8) Ville-Veikko Tarkkanen 28,00, 9) Jenna Lahti ja Kalle-Oskari Tarkkanen 27,80, 11) Matilda Silvennoinen 27,30, 12) Elo Strömberg 26,90, 13) Sini Mäkinen ja Hilma Auvila 26,00, 15) Antti Ikonen 25,80, 16) Valtteri Porras 25,50, 17) Matias Pihlajamäki 25,40, 18) Kaisa Salonen 25,30, 19) Aatu Ikonen 24,90, 20) Anni Strömberg 24,30, 21) Jussi Maksimainen 24,20, 22) Teemu Korhonen 23,40, 23) Jesse Ranta 23,10, 24) Tuomas Mäkinen 23,00, 25) Antti Rautio 22,50, 26) Otto Ikonen 21,60, 27) Antti Rajamäki 21,10, 28) Arttu Paalanen 20,40, 29) Valtteri Silvennoinen ja Iivo Angerpuro 20,00, 31) Fanni Silvennoinen 18,80, 32) Tuukka Korhonen 18,70, 33) Luukas 18,50, 34) Iida Parkkinen 17,80, 35) Aaro Angerpuro 17,70, 36) Kaisa Maksimainen 17,10, 37) Eeli Ikonen 16,50.
Pulkkakisa, aikuiset: 1) Tauno Nummelin 37,70, 2) Kari Tapper 31,70, 3) Marja Angerpuro 31,60, 4) Kirsi Tarkkanen 31,40, 5) Essi Tapper 30,90, 6) Ossi Ikonen 30,80, 7) Liisa Liias 30,70, 8) Sanna Maksimainen 30,60, 9) Tanel Tiainen 30,30, 10) Annika Wacker 29,60, 11) Tero Nikkanen 29,50, 12) Markku Angerpuro 28,80, 13) Jouko Tarkkanen 28,60, 14) Tapani Parkkinen 28,20, 15) Anni Angerpuro 28,10, 16) Martin Liljeström ja Manu Strömberg 27,90, 18) Samuli Huikko 27,80, 19) Leena Parkkinen 27,20, 20) Ile Lindholm 26,80, 21) Heidi Rautio 26,10, 22) Eero Ikonen 26,00, 23) Henri Tiainen 25,90, 24) Väinö Rajamäki 25,70, 25) Kati Korppi-Tommola 25,50, 26) Minna Strömberg 25,20, 27) Juuso Porras ja Satu Korhonen 25,10, 29) Juha Rautio 22,50, 30) Kalevi Puttonen 22,40, 31) Maire Huikko 22,00, 32) Marko Auvila 20,20, 33) Sinikka Vainiomäki 18,80, 34) Arto Koskinen 16,80, 35) Pirjo Korhonen 16,00.
Pulkkakisa, parisarja: 1) Jare Löfgrén ja Marko Auvila 35,60, 2) Elias ja Sami Mäkinen 29,90, 3) Kielo ja Päivi Liimatainen 29,70, 4) Iida Parkkinen ja Fanni Silvennoinen 27,20.
Letkan kahviorakennus säältä suojassa (18.2.)
Letkan uusi kahviorakennus sai la 18.2. talkoissa päälleen peltikaton. Talkoot jatkuvat sisätöiden merkeissä….
Järjestöväki talouspähkinöitä särkemässä (6.2.)
Rutalahden nuorisoseuran johtokunta pähkäili yhdessä keskusseuran Susanna Rouhiaisen ja Aimo Valamiehen johdolla yhdistysten talousasioita. samoilla lämpimillä tietoa saivat myös muut lähiseudun yhdistykset. 15 henkeä osallistui iltaan.
”Hiihtäjän hiljainen, nöyrä kiitos laduntekijälle: Kiitos Martin!” (1.2.)
Koskikaran kierrokselta (29.1.)
Pakkasta -19 C. Talkooväki ei siitä hätkähtänyt!
Letkan kahviorakennus nousee… (28.1.2012)
Vanhoja valokuvia -sivu avattu (20.1.)
Kamenskij, polkupyörä ja mökki Varvin rannassa 1950-luvulla. Erik Kovalevin albumi.
Lisää kuvia tästä.
Huoltorakennus viimeistelyjä myöten valmis (11.1.2012)!
Suojarinteen huoltorakennus on valmis. Lahtisen Usko, Huikon Samuli, Tarkkasen Jouko, Ikosen Eero, Koskisen Arto ja Vuorkosken Tapio tekivät viimeisen puristuksen ja tekivät pukukoppiin penkit ja naulakot seinään, siivosivat varastokopin ja pilkkoivat loput tarpeet polttopuiksi. Nyt kelpaa mökkiä käyttää ja luisteluintoa onkin lapsilla riittänyt. Pukukoppiin on tulossa vielä liiketunnistimella varustettu infrapunalämmitin. Koko komeus vihitään Eeron malja -turnauksen yhteydessä ma 20.2. Muista myös nimikilpailu!
Luistelukausi avattu 1.1.2012. Kiitos Eero!
Rutalahden jääkausi alkoi vuoden vaihduttua. Jäämies Eero on tehnyt taas kerran hirmuisen työn kaukalon jäädyttämisessä. Kylän lapset ottivat ilon irti heti ensimmäisenä luistelupäivänä.
Onnea vuodelle 2012!
Ylimmät kuvat ovat Seija Tyviön ottamia ja alimmainen salolaisvieras Salla Saaren kuvaama Rutalahden uudenvuodentapahtumasta 31.12.2011. Kyläyhdistys tarjosi Kylärannassa glögiä ja pipareita ja kokko loi tunnelmaa. Yhteinen ilotulitus oli mukavaa katsottavaa ja porukkaa oli paikalla paljon.