Rutajoki soittaa jäisiä urkujaan Koskikaran kierroksella (25.12.2014)
Sahankoski eli Korvenkoski Koskikaran kierroksella soittaa pauhaten jääurkuja. Juuri nyt (25.12.) reitti on vielä auki, mutta jääpato kasvaa koko ajan, ja reitti on pian poikki. Kannattaa käydä ihailemassa!
Jää valmis! (25.12.14)
Mannisen Arto Leivonmäen Vuoden yrittäjä
Rutalahtelainen Arskan Rakennuspalvelun Arto Manninen valittiin Leivonmäen Vuoden yrittäjäksi. Kuvassa Arto ja rouvansa Virpi palkintojen kera.
Seurapiiri jouluretkellä Toivolan Vanhalla pihalla (12.12.2014)
Seurapiiri joulumielellä ”pääkaupungissa” Toivolan Vanhalla pihalla. Jotain pientä ja herkullista omaan suuhun – ja jotain pientä myös joulupukin lahjakonttiin. (Kuva: Thomas Braun)
Jouluisaa myyjäistunnelmaa (7.12.2014)
– myyjiä mukavasti: 24
Voihan villasukka! (25.11.2014)
On pienen juhlan aika: ”Voihan villasukka”-kurssi on tältä syksyltä ohi ja pukinkonttiinkin on ehditty neuloa jos jonkinmoista… Ensi syksynä vuorossa ”Kiristääkö pipo” -kurssi. Sydäntalvella kokoonnumme ilman opettajaa Suojarinteelle neulomaan itselle ja Huuponhovin mummuille ja papoille. Tule sinäkin!
Janika Tanni ja Hannele Mäkinen saavat Leena Lahtiselta lähiopetusta.
Kosken jäistä kohinaa (25.11.2014)
Vesi ryöppyää komeasti Korvenkoskessa ja sillan alle on jo alkanut pärskeistä kertyä ”alushametta”. Koskikaran kierros on ihan hyvässä kunnossa. Mene ihmeessä!
Veikö hukka nämä Sinulta? (18.11.2014)
Suojarinteen kentältä löytyivät 18.11. aamulla nämä ”aarteet”. Jos tunnistat omaksesi, soita 040-5764562, niin sovitaan, mistä voit hakea.
Talkoilla tapahtuu (25.10.2014)
Kielo Liimatainen 5 vee oli itseoikeutetusti päivähoitopaikan pihatalkoitten valvojana. ”Hiekkalaatikko on kyllä kiva, mutta eniten ootan, että tulis keinu ja vaikka liukumäki!”
Rutalahden Kyläyhdistyksen ja Koskikaran ryhmäperhehoitopaikan yhteisissä pihatalkoissa pisti päivän mittaan parikymmentä henkeä hihansa heilumaan. Mukana oli niin työntekijöitä, lapsia ja heidän vanhempiaan kuin muuten vain lapsenmielisiä. Pihaa tuskin tuntee entisekseen!
Eka kertaa talkoissa (25.10.2014)
Nuorisoseuran uunituore Avant-monitoimikone oli Koskikaran ryhmäperhepäivähoitopaikan talkoissa ensiesittelyssä. Muutama kylän miehistä on ollut ”oppisopimuskoulutuksessa” tehtaalla. Jatkossa uudesta vempeleestä on apua muunmuassa lumitöissä ja nurmikoitten leikkuussa. Kummallisella tavalla kone veti miehiä puoleensa kuin hunaja mehiläisiä!
Samuli Huikko jatkaa Nuorisoseuran johdossa (21.10.2014)
Aluksi kokouskahvittelut ja sitten asiaan! Rutalahden nuorisoseura ry:n syyskokous valitsi Samuli Huikon jatkamaan puheenjohtajana. Johtokuntaan valittiin uusina jäseninä Elli Auvila, Heidi Pitkänen ja Tom Väyliö. Johtokunnassa jatkavat Kirsi Tarkkanen, Paula Pyhälä-Liljeström, Marili Rausch, Jenni Puura, Manu Strömberg, Viola Fredin, Elisa Nieminen sekä Pirjo Onnela. Henkilövalintojen lisäksi kokousasioina oli tulevan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen. Ensi vuosi on tuttuun tapaan toimintaa täynnä.
Upeita jääveistoksia (18.10.2014)
Nyt kannattaa retkeillä komeissa maisemissamme! Luonto on tehnyt taas parhaita taideteoksiaan.
Folk Jamia Suojarinteellä sunnuntaisin
17 innokasta on syksyn ajan käynyt Folk Jam -tunneilla Suojarinteellä. Jamiemäntänä häärii Marianne Kosonen. Jumpat järjestetään Puulan Seutuopiston ja Rutalahden nuorisoseuran yhteistyönä.
Rutalahden Wanhan ajan syysmarkkinat veti väkeä
Tervetuloa markkinoille –Rutalahti on valmis! (26.9.2014)
Markkinoilla tavataan! Perjantai-iltana ahkera kylänväki laittoi talkoilla paikkoja kuntoon Sinua varten. Kahvilassa odottavat tuoreet kotileivonnaiset ja ympäristö on laitettu juhlakuntoon. Myyjiä on tulossa jo 70.
No voihan villasukka! (23.9.2014)
Jos vaikka kuinka monet silmukat on jo luotu Voihan villasukka -kurssilla. Joulupukinkin on tänä vuonna Rutalahdessa valittava tavallista suurempi lahjasäkki, sillä täysi tusina neulojia kerääntyy kymmenen kertaa kutimiensa kanssa Suojarinteelle; kyllähän siinä neuleita syntyy! Toki muutakin on valmistumassa kuin sukkia, mutta niistä vain kuiskitaan… Opettajana tuttuun tapaan Lahtisen Leena Huikosta.
Wanted – ETSINTÄKUULUTUS!
Löytyisikö sinun kätköistäsi vanhaa valokuvaa, jossa näkyisi villasukkia, tai vaikka kuinka huonokuntoista sukkaa, tai vaikka vain vartta? Siis sellaista, jonka tietäisit, että on neulottu Rutalahdessa tai lähiseuduilla? Eniten kiinnostaisivat ennen 1960-lukua neulotut sukat. Villasukkapiiri haluaisi sellaisen mallikseen, neuloisimme pukinkonttiin vanhan mallin mukaan Rutalahti-sukkia. Voit vinkata löydöstäsi vaikka pistäytymällä Suojarinteellä tiistaisin klo 17.00-19.30, tai voit myös soittaa puh. 040-7702287.
Matsutakesta mustarouskuun sieniretkellä (13.9.2014)
Viisikymmentä sientä ja yhtä monta sienestäjää oli Leivonmäen kansallispuiston ystävien järjestämän sieniretken saldo. Rutalahtelaisia ja lähiseudun ihmisiä oli iso joukko mukana ihmettelemässä vaikkapa japanilaisten himoitsemaa matsutakea eli männyntuoksuvalmuskaa. Kansallispuistosta niitäkin löytyy. Retken loistavana vetäjänä oli biologi, keruutuotetarkastaja Anni Rintoo.
Nyt sieneen ennen Herra Pakkasta! (11.9.2014)
Herkkutatit ovat kasvattamassa uutta satoa ja metsät ovat pullollaan myös erilaisia rouskuja ja muita suolasieniksi sopivia herkkuja. Juuri nyt kannattaa lähteä sieneen, sillä sato on myös puhdasta.
Syksy toi taas Seurapiirin (9.9.2014)
Seurapiirin syyskausi kilistettiin alkuun kahvikupillisella. Juttua piisasi kesän jälkeen tuttujen kesken. Lokakuussa paneudutaan kodin turvallisuuteen ja ensiapuun, marraskuussa jäteasioihin. Joulukuussa retki Toivolan vanhalle pihalle Jyväskylään. Kaikenikäiset ovat tervetulleita mukaan!
Antti ja pienet karitsat (7.9.2014)
Raution Antti hoitelee suvereenisti pariviikkoisia karitsoja, joiden nimet ovat Armi ja Poksu. Sylissä oleva Armi on Tytin nimikkokaritsa ja Poksu Antin ikioma!
Illalla rannalla (3.9.2014)
Aurinkoista syysmieltä kaikille kyläläisille ja kylän ystäville – markkinoilla tavataan! (2.9.2014)
”Myllytupa”, kuvannut Maire Huikko
Komea järvitaimen iski Engmanin Pentin uistimeen
Kymmenes elokuuta klo 21.00 Pentti Engman koki Haukkavuoren tietämillä Rutalahdella kesän kalastusreissujen kohokohdan: uistimeen iski kojamo eli koukkuleukainen urosjärvitaimen. Väsytystä seuraamaan osunut kalastuksenvalvoja Risto Mankonen ikuisti kalan ja onnellisen kalastajan kamerallaan, ja hän myös mittasi kalan. Strategiset mitat olivat: pituus 74 cm, mahan ympärys 53 cm ja paino tasan 7 kiloa..
”No nyt tuli Parkkisen Tapanistakin oikea kalamies!”(26.8.)
”No nyt sinustakin tuli oikea kalamies!” – näin kehaisi itsekin ennätyskalan viime syksynä saanut Pekka Lehtinen, kun Tapani Parkkinen vei komean saaliinsa hänelle virallista punnitusta varten. Mikä sen parempi kehu kuin toiselta kalamieheltä saatu. ”Meinasi kyllä kääntyä uintireissuksi, kala oli vain vähän suustaan kiinni, eikä tietenkään haavia mukana. Ei auttanut muuta kuin kurottaa kala syliin!” Komea järvitaimen (istutettu, evä lovettu) tarttui verkkoon Päijänteestä Rutalahdelta ja painoi 6085 g. ”Tästä riittää keittoon ja pannulle”, onnellinen kalastaja myhäili.
Kylä kisaili (25.8.2014)
Sateinen keli ei lannistanut kisaväkeä Rutalahden perinteisissä kyläkisoissa. 26 lasta ja 27 aikuista kisailivat saappaanheitossa. Lapset myös juoksivat. Lopussa pokattiin palkinnoksi komeat pokaalit. Yläkuvassa koko lapsikatras pokaaleineen. Alakuvassa Maksimaisen Heikki pistää saappaan lentoon.
2-ottelun tulokset:
1-2-vuotiaat: 1) Miika Ylennysmäki (juoksu 6.12, saappaanheitto 2,20 m), 2) Onni Peiponen (14.44; 1,10), 3) Aaron Huikko (9.09; 0,30), 4) Nea Kautola (18.84; 0,60).
3-4-vuotiaat: 1) Emilia Ylennysmäki (6.56; 3,86), 2) Aki Masalin (6.84; 2,98), 3) Aino Huikko (4.15; 2,11), 4) Emma Salonen (7.15; 4,10), 5) Alexi Auvila (6.97; 2,69), 6) Antton Auvila 7.13; 2,16), 7) Enni Pigg (8.12; 2,00).
5-6-vuotiaat: 1) Kielo Liimatainen (5.81; 3,24), 2) Iida Pigg (6.03; 4,45), 3) Ida Parkkinen (6.12; 5,41).
7-8-vuotiaat tytöt: 1) Iida Huikko (5.07; 5,66), 2) Sofia Vitie (6.00; 6,30), 3) Kaisa Salonen (5.84; 4,50). 7-8-vuotiaat pojat: 1) Elo Strömberg (4.47; 9,30), 2) Antti Rautio (5.41; 6,90), 3) Heikki Maksimainen 5.62; 6,23).
9-10-vuotiaat tytöt: 1) Jenna Lahti (4.87; 11,67), 2) Anni Strömberg (5.38; 8,80). 9-10-vuotiaat pojat: 1) Vili Immonen (4.78; 12,24).
11-12-vuotiaat tytöt: 1) Tytti Rautio (4.75; 10,75), 2) Hilma Auvila (- ; 11,90). 11-12-vuotiaat pojat: 1) Kalle-Oskari Tarkkanen (4.94; 12,30).
Saappaanheitto, naiset: 1) Heidi Rautio 19,67, 2) Maija Hobin 19,54, 3) Marika Rantanen 18,83, 4) Maire Huikko 17,21, 5) Anne Lahti 16,77, 6) Erja Huikko 16,70, 7) Päivi Salonen 16,39, 8) Kirsi Kautola 15,82, 9) Minna Strömberg 15,40, 10) Liisa Liias 14,60, 11) Anne Huikko 12,80, 12) Anja Leskinen 11,46, 13) Paula Vitie 10,92, 14) Suvi Viren 4,32.
Saappaanheitto, miehet: 1) Jani Rantanen 25,35, 2) Jarno Huikko 24,94, 3) Tapani Parkkinen 24,63, 4) Toni Peiponen 21,00, 5) Jani Metsänen 20,83, 6) Martin Liljeström 19,35, 7) Heimo Rantanen 18,78, 8) Jarkko Liimatainen 17,85, 9) Ismo Maksimainen 17,05, 10) Harri Leskinen 16,97, 11) Samuli Huikko 16,30, 12) Jouko Tarkkanen 16,18, 13) Pasi Masalin 14,70.
Purasen Matti sai käsinkirjoitetun kirjeen Tove Janssonilta v. 1995
Tove Jansson syntymästä sata vuotta tänään (9.8.2014)
Tove Janssonin syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta 9.8.2014. Rutalahden koulun entinen oppilas Matti Puranen oli kouluaikanaan armoitettu muumifani ja kun koulutehtävänä oli vuonna 1995 kirjoittaa kirje haluamalleen henkilölle, niin 11-vuotias Matti kirjoitti Tove Janssonille. Tovelta tuli käsinkirjoitettu vastaus ja hän pyysi myös ystäväänsä suomentamaan kirjeen Matille. Tätä nykyä historian maisteri Matti Puranen asuu Kiinassa ja on Pekingin Suomen suurlähetystön politiikan osastolla töissä. Matti Purasen vanhemmat muistetaan Rutalahdessa nykyisessa Raution talossa asuneina ja kauppaa pitäneinä kyläkauppiaina.
Arja Koriseva valloitti (30.7.2014)
Arja Koriseva valloitti 250-henkisen Letkaliiteri-yleisön lämminhenkisellä ja koskettavalla ”Kesäillan valssi” -laulelmakonsertillaan. Toivakan oma Arja esiintyi Letkalla edellisen kerran 36 vuotta sitten ”Peräkylän pojat ja siskokset” – kokoonpanon kanssa, joten kyllä olikin korkea aika Rutalahdessa päästä nauttimaan naapurikylän tytön ammattitaitoisesta ja taidokkaasta esiintymisestä!
Jaakko heitti kylmän kiven…(25.7.2014)
Monikymmenvuotisen perinteen mukaan Jaakko Tompuri heitti kylmän kiven Päijänteeseen 25.7. Tästä päivästä pitäisi veden alkaa nopeasti jäähtyä, mutta onneksi:
Antti pelasti uimakelit !
Tiivis päivittäinen harjoittelu, hyvät varusteet ja huippuunhiottu taktiikka ja ajoitus takasivat sen, että Antti Rautio ehti sukeltaa jääkylmän kiven ennen kuin se ehti tehdä tuhojaan uimavedessä. Kaikki uimarit kiittävät!
Rutalahti kansainväliseen dokumenttielokuvaan (24.7.2014)
Saksalais-ranskalaiselle Arte-tv-kanavalle on tekeillä dokumenttielokuva kylätoiminnasta. Elokuvaa varten on katsastettu kyliä Saksassa, Ranskassa ja Suomessa. Kölniläistekijät ottivat yhteyttä Hartolan Vuorenkylän Tapio Mattlariin, joka johdatti elokuvaryhmän Rutalahteen. Suomessa ryhmällä ei ole muita kyliä kohteenaan. Tänä vuonna elokuvahankkeessa oli trailerin teko ja ryhmä saapuu Rutalahteen uudestaan varsinaisiin kuvauksiin ensi vuonna. Suomalainen kylätoiminta kiinnostaa Keski-Euroopassa, jossa ei samanlaista perinnettä ole. Rutalahdessa dokumentaristeja kiinnosti erityisesti kouluasia. Lienee selvä, että elokuva nähdään aikanaan myös Suomessa.
Danny ei jäänyt tuulensuojaan
– kaikkien aikojen ennätys Letkalla: 745 kävijää! (19.7. 2014)
Iso Dee tuli ja veti enkat – eli teki kaikkien aikojen ennätyslukemat Letkaliiterillä. Porukkaa oli peräti 745 ja tunnelma oli korkealla!
Max ja Moritz keppostelivat Letkalla (13.7.2014)
Yleisössä oli sata lastenteatterista innostunutta, kun Teatterikone kepposteli Letkalla heinähelteessä. Kuvassa Max sieppaa dynamiittipötkön rakennustyömaalta, mutta joutuu lopulta vastuuseen kepposistaan.
Arvo Kurjen töitä näytteillä Simolassa (13.7.2014)
”Rutajoen mutka” 1961
Havumäkeläissyntyisen, mutta Rutalahdessa pitkään asuneen Arvo Kurjen töistä on koottu näyttely Kotiseututalo Simolaan Leivonmäelle. Asialla on Leivonmäki-Seura. Näyttelyssä on 32 työtä ja mukana on monta tuttua Rutalahden maisemaa, ja tietysti rutalahtelaiset ovat myös lainanneet maalauksiaan. Näyttely on auki 24.7. saakka ti ja to klo 17-19 ja su 13-15.
12.7. 2014 (Kinojake & superkuu)
Lauantai-illan ratoksi Letkalla musisoi iki-ihana Kinojake upeine solisteineen ja viulisteineen. Humppana soi ”Poika saunoo”… Samaan aikaan taivaalla kurkisteli pilven takaa superkuu, joka on seuraavan kerran näin suurena esillä syyskuussa 2015!
Käpylehmiä ja nokipannukahvia kansallispuistossa (9.7.2014)
Leivonmäen kansallispuiston ystävät on jo muutamana kesänä kutsunut ikäihmisiä retkelle kansallispuistoon, tällä kertaa kutsuvieraina oli monen monta rutalahtelaista ja nisulalaista. Kesäpäivä kului pienten tietoiskujen, hyvän seuran, nokipannukahvien ja makkaranpaiston merkeissä. Uskaltautuipa aika moni muistelemaan lapsuusajan käpylehmien tekoakin. Rahat retkiin kootaan mm. myymällä linnunpönttöjä.
Letkalaulut 15. kerran (8.7.2014)
Opeleekio on laulattanut Letkalla 15 kesänä peräkkäin. Ja tänäkin vuonna 120 ihmistä nautti kauniista kesäillasta ja laulamisen ilosta.
Nam, lettuja ja mansikoita – aitoja rutalahtelaisia herkkuja (5.7.2014)
Joko sinä olet paistanut ja maistanut Rutalahden tämän kesän uutuusherkkua? Etkö! Nuorisoseuran pyörittämästä Letkakahvilasta voit käydä hankkimassa Letkis-lettu- ja vohvelijauhoseospussin ja laittaa pian taikinan turpoamaan. Ahomansikoitakin löytyy jo teitten varsilta. Ja mikä mainio tuliainen – aitoja makuja Rutalahdesta! Nyt herkuttelemaan!
Moi Iivari (3.7.2014)
Nuori kissaherra Iivari Auvila sai tänään elämänsä ensimmäisen kirjeen. Kylläpä tuntui kivalta, kun Rutalahden Kolliyhdistys ry toivotti hänet tervetulleeksi. Tarpeeseen tuli myös tieto ilves- ja kettuvaarasta.
Kesäjumpat tulivat tarpeeseen (3.7. ja 26.6.2014)
Kaksi kertaa on kahvakuulailtu Letkalla mainion Pauliina Sieväsen johdolla. Ja on testattu sekä sisä- että ulkoareenat. Jumppareita on ollut kummallakin kerralla parisenkymmentä. Ja ikähaarukka on aika kova eli 12-vuotiaasta 84-vuotiaaseen. Seuraavalla kerralla nyrkkeillään! Jumppahinta 3 e/kerta.
Juhannussotkut siivottu – roskaajille risuja! (24.6.2014)
Tarkkasen Jouko oli jälleen salamannopea liikkeissään: hän siivosi jätepaikan ennen talkoiden alkua! Roskasäkit Rutalahden jätepaikalle jättäneiltä toivotaan ja vaaditaan jatkossa fiksumpaa käytöstä! Kylällä ei ole sekajäteroskista. Jokaisen on hoidettava omat jätesopimuksensa kunnan kanssa tai hoidettava roskat koteihinsa! Kyläläisten on erittäin tympeää siivota toisten sotkuja. Alakuvassa Karhukorvenmutkan kolaripaikan sotkukasaa. 3 täyttä jätesäkkiä romua kerättiin sieltäkin.
Rauhallista juhannusta – tavataan aattona Letkalla! (20.6.2014)
LETKIS – Letkan ikioma lettu- ja vohvelijauho on kesän hittituote (19.6.2014)
Torstaina 19.6., kun Letkan kesäkahvila taas avasi ovensa, tupa täyttyi moneen kertaan kyläläisistä ja lomalaisista. Aika monen kassiin sujahti Rutalahden nuorisoseuran tämän kesän uusi kylätuote, LETKIS -lettu- ja vohvelijauho. Mikä sen parempi paikallinen kesätuliainen – sitä saa vain Letkakahviosta! Jauhoseos on valmistettu Samuli ja Maire Huikon kasvattamista ja jauhamista kaurasta, ohrasta, rukiista ja speltistä. Speltti on ”salainen ase”, joka erottaa sen muista vastaavista. Maire opasti avajaispäivänä Tytti Rautiota ja Hilma Auvilaa vohvelien paistossa. To-su 3.8. saakka klo 11-17 Letkakahviossa voi käydä herkuttelemassa ja ostamassa tuotteita myös mukaan. Ja tietysti tanssien ja muitten tilaisuuksien aikana. Kahvilassa on myös pieni kansallispuiston opastuspiste.
Lupiinitalkoissa Selänpohjassa (12.6.2014)
Sadekaan ei haitannut, kun joukko rutalahtelaisia osallistui Leivonmäen kansallispuiston ystävien ja Metsähallituksen puuhaamaan lupiinien kitkentään Selänpohjassa kansallispuiston parkkipaikalla. Kolmen tunnin sitkeä työ tuotti tulosta, ja luonnonkasvit saavat kasvaa rauhassa. Toinen talkoopäivä elokuussa laanialueella.
Tuure Kilpeläinen villitsi (6.6.2014)
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani villitsi puolituhatpäisen Letka-kansan kesän avajaistansseissa.
Nuorisoseuraa palkittiin (6.6.2014)
Keski-Suomen Osuuspankki muisti tanssien lomassa Vuoden nuorisoseuraa ja puheenjohtaja Samuli Huikkoa kunniakirjalla ja stipendillä.
Turvallisuuskoulutusta (2.6.2014)
Paakkunaisen Veikko (vas.) puhui turvallisuusasioista 30:lle Letkan järjestyksenvalvojalle. Tilaisuudessa kerrattiin pelastussuunnitelman asioita, anniskelualueen rajoja ja poistumisteitä ja mietittiin turvallisuusriskejä. Rutalahdessa aletaan olla valmiita tanssikesään, tuumaili puheenjohtaja Samuli Huikko!
Koulun hautajaiset (28.5.2014) – ja uuden toiminnan ideointia!
Kyläyhdistyksen ja Koskikaran koulun vanhempainyhdistyksen järjestämään Koskikaran koulun päättäjäisiin osallistui mahtavasti porukkaa. Sata ihmistä, joiden joukossa 35 lasta, kokoontui yhteen tuttuja tapaamaan ja muistelemaan menneitä. Leivonmäen pitkäaikainen kirkkoherra Matti Kallioinen (kuva 1) piti pihalla puheen. Sanansa sanoivat myös vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja Juha Rautio sekä koulun johtaja Tero Nikkanen. Kyläyhdistys tarjosi väelle Rutalahti-pyttistä jonka jälkeen siirryttiin Mika Pihlajamäen omistaman koulun sisätiloihin, jossa nautittiin pullakahvit. Pihlajamäet olivat sisustaneet alaluokan lasten leikkipaikaksi, jota kiivaasti katsastettiin ja koeleikittiin (kuva 2). Entiset oppilaat muistelivat menneitä kouluvuosiaan. Yläluokka oli musiikkitila, jossa oli soittimia. Englanninluokassa musisoivat Usko Lahtinen ja Saku Tyviö (kuva 3). Salin pitkään paperiin väki kirjoitti ideoita koulun jatkokäytöstä. Koululaiset olivat piirtäneet paperiin liikuttavan kuvan koulun hautajaisista (kuva 4). Lattialla olevaan pitkään paperiin jokainen sai ideoida, mitä koulurakennuksessa jatkossa yhdessä puuhailtaisiin. Lopuksi vanhempainyhdistys jakoi retkirahoista stipendit koulun 23 oppilaalle (kuva 5). Koulu lakkautuu virallisesti 31.7.2014. Tilaisuus päättyi Suvivirteen kyynel silmäkulmissa.
Huh hellettä… 31,9 astetta varjossa! (24.5.2014)
Terveisiä Pietarista! (16.-18.5.2014)
Kaikkien takaiskujen (matkatoimiston konkurssin tuomat viisumiongelmat…) jälkeen Pietarin-retkelle lähti 15-henkinen reipas rutalahtelais-leivonmäkinen porukka. Upealla reissulla koimme Eremitaasin (ylin kuva), Verikirkon (keskikuva) ja Nikolai 1:n ratsastajapatsaan (alakuva) ja vaikka mitä! Kävimme Neva-jokiristeilyllä, Pietari-Paavalin linnoituksessa ja monenmoisissa upeissa kirkoissa, näimme Pietari Suuren haudan, tallustimme jalat rakoille ja nautimme kevätauringosta. Kiitos loistavalle porukalle – kyllä rutalahtelaiset ovat kunniaksi kylälleen myös maailmalla!
Seurapiiri jatkaa syksyllä (13.5.2014)
Kevään viimeisessä Seurapiirissä kunnanjohtaja Harri Nissinen kertoi Joutsan kunnan ajankohtaisista asioista ja siitä, mitä suunnitelmia kunnalla on Rutalahden suhteen. Sadesäästä ja kevättöistä huolimatta 20 seurapiiriläistä osallistui innokkaasti keskusteluun. Erityisesti toivottiin kunnan vauhdittavan Urpistentien korjausta; se olisi kaikkien yhteinen etu. Seurapiirin kokoontumisia päätettiin yhteistuumin jatkaa syyskaudella – kotiläksynä on miettiä, mitä mukavaa tekisimme… Ainakin joulukuussa retkeilemme Toivolan Vanhalle Pihalle…
Myllykirppis laajentunut korkeuksiin (12.5.2014)
Tiinan Myllykirppis on upea paikka, jonka myyntipinta-ala on laajentunut viime kesästä. Nyt kirpparitilaa on myllyn toisessakin kerroksessa. Ehkä vuoden päästä päästään jo kolmoskerrokseen… Käykääpä katsomassa. Kirppis auki toukokuussa viikonloppuisin ja viikollakin. Aukioloajat löytyvät Myllykirppiksen fb-sivuilta.
WANTED!
9.5. kylällä kierteli Suomen Ilmakuvan edustaja myymässä K. Kääriäisen 1959 ottamasta ilmakuvasta tehtyjä valokuvasuurennoksia. Kuva oli otettu keskeltä kylää samoilta paikoin kuin muutkin vanhat ilmakuvat. Siinä oli monta vanhaa rakennusta, joista tuskin on muistojakaan jäljellä, joten olisi mielenkiintoista saada se näille sivuille ja kylän arkistoon. Tilasitko kyseisen kuvan, tai onko sinulla kätköissäsi mahdollisesti 55 vuotta sitten otettu kuva? Jossakin se varmasti on. Ota yhteyttä leila.backman@gmail.com tai 040-7702287. Edustaja ei suostunut myymään pelkkää kuvaa.
Ida Parkkisen (5 v.) juonipaljastuksia
”Näillä mennään” -näytelmästä (5.5.2014)
”Vasemmalla Riitan kahvila. Keskellä Tango Datsuni-paidassa korjaa autoa ja vieressä Synkkänen pissii tankkiin. Oikealla asuntovaunu ja Stina korjaa autoa.”
Aurinkoista haravointia kylätalkoissa (5.5.2014)
42 talkoolaista haravoi Kylärantaa ja koulun vierustaa ja siivosi jätepaikkaa aurinkoisessa, mutta viileässä toukosäässä. Moni oli urakoinut jo edellispävänä kävelylenkeillään keräten roskia tienvarsilta. Pienin haravoitsija oli puolitoistavuotias Nea Kautola (keskikuva). Kyläpäällikkö Jouko Tarkkanen muisti kylälle talonsa talven aikana rakentaneita Erja Huikkoa ja Jani Metsästä (alakuva).
Koivumäen metsään rauhoituskyltit talkoilla (29.4.2014)
Päijänteen luonnonperintösäätiö on hankinut ensimmäiseksi omistukseensa osan Koivumäen tilasta Päiväkunnassa. Metsään pystytettiin rauhoitusta osoittamaan kyltit, ja rutalahtelaisia luonnonystäviä oli myös mukana Leivonmäen kansallispuiston ystävien kutsumissa talkoissa. Rauhoitusalue sijaitsee Oittilantien tuntumassa. Kartta alueesta ja tietoja sen luonnonarvoista löytyy Päijänteen luonnonperintösäätiön kotisivuilta.
Kaikki vauhdilla teatteriin!
Riemastuttava ”Näillä mennään” ensi-illassa (27.4.2014)
Kyläkoulumuistokonsertti ja tuparit Suojarinteellä (16.4.2014)
Keski-Suomen päivänä Rutalahdessa juhlistettiin Suojarinteen laajennusosaa ja samalla kuultiin Teatterikoneen mainio KyläKouluMuistoKonsertti. Eteiseen oli pystytetty lasten taidekoulun näyttely ja uudisosassa (alakuva) oli ”Lapasesta lähtee” -kurssin näyttely. Nuorisoseura muisti stipendeillä Taitaja14-kisassa kultaa voittanutta Tanja Liiasta (kuvassa mitali kaulassa) ja neljänneksi yltänyttä Jyri Temosta. Joutsan kunta puolestaan toi onnittelut nuorisoseuralle Vuoden nuorisoseura-valinnasta. Paikalla oli 70 kulttuurinystävää.
Kyläilme kirkastui (16.-17.4.2014)
Vain Patruunan kuusi on enää muistona Koskelan vanhoista puista, sillä pahasti lahovikaiset koivut kaadettiin ammattimiesten voimin. Ja korkealla puussa tosiaan pörisi moottorisaha, ei se ollutkaan unennäköä! Kaikkiaan viisi koivua sai lähtötuomion, ja joitakin muitakin puita tien varrelta.ELY-keskuksen miehet olivat asialla, paitsi tietenkin kyläparlamentti ylimpänä valvoi työn sujumista 🙂 ! Nyt kylällä on uusi, keveämpi kevätilme!
Palmusunnuntaina (13.4.2014)
”Vitsa on kaunis ja uusi,
aivan kuin kukkiva kuusi.
Elämän onnea toivotan sulle,
nöyrästi pyydän palkkaa mulle…”
Martta, Hilma ja Tytti eivät ole sokerista – vesisateesta huolimatta tytöt kävivät virpomassa, ja Antin yhden miehen (ja ”turvamiehen”) partio oli liikenteessä jo, ennen kuin kamera oli ladattu! Fanni, Matilda ja Valtteri odottelivat kuivan hetken sadepilvien lomassa. Hyvää kevättä ja kiitos ihan kaikille kylässä liikkuneille virpojille toivotuksista, ”elämän onnea” me kaikki tarvitsemme…
Nyt lähti lapasesta -näyttely valmistuu (10.4.2014)
Keskiviikkona 16.4. klo 18.00 pidettävän Kyläkoulumuistokonsertin yhteydessä pidettävä lapasnäyttely kevätkauden käsityöpiirin töistä on valmistumassa. Nähtävillä on myös Taidekoulun töitä. Tule napsimaan ideoita! Ja samalla katsastamaan, miten hieno laajennus Suojarinteelle on valmistunut.
Vohvelit Seurapiirin testissä (8.4.2014)
Rutalahden Myllyssä on kevään korvalla kokeiltu uusia ja erilaisia jauhoseoksia Rutalahden ikioman vohveli-ja lettuseoksen löytämiseksi. Tarkoituksena on, että jo kesämyyntiin Letkakahvilaan tulee yksinmyyntiin sekä vohveleiksi paistettuna että pusseissa tätä uutuutta. Seurapiirin 35 maistelijaa valitsivat mieleisensä ja tarkistuslaskennan jälkeen voittoon kiri seos, jossa on kaikkia Rutalahdessa kasvatettavia viljalajeja: spelttiä, ohraa, kauraa ja ruista. Missä suhteessa, se on huippusalaisuus, jonka tietävät vain myllärit Maire ja Samuli Huikko. Tästä meille tuleekin kesäksi hyvä tuliainen – ja maistuvathan ne letut ja vohvelit omassakin suussa. Äänestäneitten keskean arvotun spelttijauhopussin voitti Kalevi Puttonen.
Suojarinne puunattiin edustuskuntoon! (6.4.2014)
Parikymmentä talkoolaista ahersi reilun kolmen tunnin ajan, jotta remonttireiskojen ja talven pölyt ja sotkut saatiin siivottua Suojarinteeltä. Tiaisen Anne pesi ikkunat ja pyyhki lamputkin. Nyt talo on edustuskunnossa Seurapiiriä, Kyläkoulumuistokonserttia, tupareita ja näyttelyitä varten sekä teatteriväelle!
Näytelmän ensi-ilta lähestyy! Kutsu ystävät ja tuttavat teatteriimme!
Pajunkissoja, sulaa, jäätä (Kylärannalla 4.4.2014)
Rappuset ja luiskakin valmiit (31.3.2014)
Paakkunaisen Eero, Lahtisen Usko ja moni muu oli viimeistelemässä Suojarinteen hankerakentamista eli tekemässä portaat ja invaluiskan. Nyt alkaa rakennushommat olla valmiita. Muistathan tulla siivoustalkoisiin su 6.4. klo 12. Ja tupaantuliaiset mojovan ohjelman kera ovat vuorossa Keski-Suomen päivänä ke 16.4. klo 18!
Harvinainen vieras Vinkkelinmutkassa (27.3.2014)
Pikkutikkoja arvioidaan olevan parhaimmillaan noin 40 000 koko maassa, pesiviä pareja noin 10000. Käpytikkoja on noin 2,5 milj. Liki 30 vuoden aikana vasta kolmas havainto. Käpy-, harmaapää- ja valkoselkätikkakin ovat aiempia vieraita. Pikkutikka on näitä huomattavasti pienempi.
Niin lähti lapasesta! (26.3.2014)
Nyt lähti lapasesta-kurssi on jo loppusuoralla ja näyttelyä vaille valmis tältä ”talvelta”; näyttely on Kyläkoulumuistokonsertin yhteydessä 16.4. Suojarinteellä. Monta paria lapasia odottaa uutta talvea, ja ne, mitkä vielä eivät ole valmiina, valmistuvat uusille lumille! Ensi syksynä sukkien kimppuun ”Voihan villasukka” -kurssilla. Kuvat ja kuvakollaasi: Leena Lahtinen.
Rutalahden nuorisoseura on Vuoden nuorisoseura 2014 Keski-Suomessa (21.3.2014)
Rutalahtelaisilla oli mieluisa tehtävä hakea komea pysti ja kunniakirja Vuoden nuorisoseura -tunnuksina Keski-Suomen Nuorisoseuragaalassa Keljon Tapiolassa 21.3. Seura on valittu maakunnan parhaaksi myös vuosina 2006 ja 2007. ”Rutalahden nuorisoseura on aktiivinen toimija omalla alueellaan eikä vuosien saatossa ole jämähtänyt paikoilleen vaan on ideoiva ja monipuolista toimintaa toteuttava”, luki palkinnon perusteissa. Päätunnustuksen lisäksi Leila Backman ja Liisa Liias saivat erityismaininnan mediavaikuttamisesta. ”Erityisesti kotisivujen hoidosta on kantautunut paljon kiitosta ja kehuja media-alan ammattilaisiltakin”, luki kunniakirjassa. Ylimmässä kuvassa kymmenhenkinen Rutalahden porukka komean pokaalin haussa. Keskikuvassa Liisa Liias sai mediapalkinnon. Alakuvassa seuran komea kunniakirja.
Pankkiasiat puhuttivat seurapiiriläisiä (10.3.2014)
Tuomas Puttonen ja Leena Lerkkanen Luhangan Osuuspankista kertoivat ajankohtaisista pankkiasioista: mikä on netposti ja mikä on e-lasku, miten laskut saa maksettua vanhaan malliin, mitä tulevaisuuden suunnitelmia pankilla on jne. Tällä hetkellä Rutalahden postinumeroalueella on 25 pankin jäsentä.
Emma-gaalassa Espoon Barona-areenalla (7.3.2014)
24 nuorisoseuralaista matkasi Espooseen kokemaan musiikkialan Emma-gaalan tunnelman. Upeaa oli! Rutalahden nuorisoseura tarjosi reissun nuorille talkootyöntekijöilleen. Yläkuvassa Robinin ja Cheekin lavashow´ta ja alakuvassa Tanja Liias, Elina Liias, Elli Auvila ja Kaisa Maksimainen katsomossa.
Hiihtoloman iloa Purnussa (24.2.2014)
Nuorisoseuran lasketteluretki houkutteli 20 hiihtolomalaista Purnun rinteisiin laskettelemaan. Kuvassa poseeraa lautoineen Jääskeläisen Jutta.
Saanko esitellä: Mauno Metsämyyrä ja Simo Siili lapaskurssilta! (20.2.2014)
Nyt lähti lapasesta -kurssilla on talven mittaan syntynyt jos vaikka minkälaisia lapasia, tumppuja, kintaita. Keski-Suomen päivänä 16.4. kurssilaiset kokoavat niistä pikkuruisen näyttelyn Suojarinteelle – ehkä joku pari lähtee myös Toivakkaan kansalaisopiston näyttelyyn. Ja syksyllä homma jatkuu: ”tilauksessa” on ”Voihan villasukka”-kurssi! Tule sinäkin silloin mukaan! Mauno- ja Simo-lapaset ovat jo Jesperillä kovassa käytössä ulkona ja nukketeatterileikeissä.
Pönttöpörssi pyörähti Huikossa (15.2.2014)
Mairen ja Samulin konehalli muuttui viikonlopuksi pop up -pönttötehtaaksi, kun Leivonmäen kansallispuiston ystävien talkooporukka nikkaroi satakunta linnunpönttöä. Niitä on kesällä Letkakahvilassa myynnissä, ja jo aiemmin Toivakan Tuliaisessa, ja Leivonmäen ja Joutsan TB-asemilla. Rahat käytetään lasten ja ikäihmisten kansallispuistoretkiin.
Koskisen Artosta ensimmäinen Vuoden retkeilijä (14.2.2014)
Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry nimesi vuosikokouksessaan Huikon Myllytuvalla Arto Koskisen ensimmäiseksi Vuoden retkeilijäksi. Hän on kulkenut ahkerasti eri reiteillä kansallispuistossa ja Koskikaran kierroksen vihkoista hänen nimensä löytyy 333 kertaa! Lisäksi hän on merkinnyt sää- ja luontohavaintoja toistenkin iloksi. Onnittelut! Tunnustuksen luovuttivat yhdistyksen pj. Lea-Elina Nikkilä ja puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksesta.
Seurapiiri pyörähti taas helmikuuta… (12.2. 2014)
Seurapiiri sai taas nelisenkymmentä kyläläistä liikkeelle kuulemaan Seututerveyskeskuksen avohoidon ylilääkäri Jouni Kalevan esitystä terveyspalvelujen siirrosta Toivakan terveysasemalle. Se tapahtuu huhti- tai toukokuun alusta ja koko kylä siirretään hallinollisella päätöksellä, EIKÄ EDELLYTÄ KYLÄLÄISILTÄ MITÄÄN TOIMIA. Jos haluaa pysyä Joutsassa, ilmoituksen voi tehdä vaikka seuraavan terveyskeskuskäynnin yhteydessä. Kylän jyväskyläläisten on halutessaan täytettävä siirtymishakemus.
Emäntävuorossa ollut Maire Huikko antoi Jouni Kalevalle eväänä rutalahtelaisia viljatuotteita – kolmen kunnan alueella kasvatettuja…
Tässä on kosken yli menevä silta… (26.1.2014)
Ei uskoisi, että jää voi olla jo kosken yli menevän ainakin metrin korkuisen sillan kaiteiden kohdalla! Tähän paikkaan siis pääsee yläkautta eli Luukkolan sillan suunnasta.
Jää on jo penkkien yläpuolella (23.1.2014)
Koskikaran kierroksella on paljon ihmeellistä nähtävää, kunhan varoo liukastumasta… Grillikatoksen penkit ovat jo jää alla ja koko ympäristö on yli puolimetrisen veden ja jääkannen peitossa. Kannattaa käydä ihmettelemässä!
Suojarinteen laajennusosa valmistuu (21.1.2014)
Suojarinteen laajennusosaan on jo puhkaistu ovi salin puolelle ja uudisosaa valmistellaan hyvää vauhtia. Edelleen talkoolaiset ovat tervetulleita pieneksikin ajaksi.
Ladut odottavat hiihtäjiä! (18.1.2014)
Latumestari Martin on taas puurtanut latu-urat Pätiänsaaren ympäri. Lunta on vähän, mutta riittävästi. Ladulle pääsee Kylärannasta ja Huikon tienhaarasta. Hiihtovihko on vanhaan malliin Kylärannassa. Latumestari on porannut jäätä, että se kestää 500 kilon koneen eli jään pitäisi kestää meistä jokaisen…
Nyt lähtee lapasesta! (15.1.2014)
”Kyllä maalimassa on sitten paljon asioita, joita olisi kiva oppia!” Tänä talvena opettelemme ainakin kinnasneulan ja tunisialaisen koukun käyttöä, kirjoneulomme ja kirjovirkkaamme – jopa neulomme sormin… Ja kun kevätaurinko on korkeimmillaan, meillä on valmiina monta paria uusia lapasia tulevaa talvea varten. Leena Lahtinen on taas opettajana ja Maire Huikko, Raija Puttonen, Sari Nummelin, Liisa Liias, Ritva Auvila ja Leila Backman lapaskoulun ekaluokkalaisina.
Seurapiiri pyörähti käyntiin (14.1.2014)
Taisi siellä vähän taftikin kahista, ehkä ilmassa oli myös hieman puuterinpölyä… No, joka tapauksessa Rutalahden ikioma Seurapiiri kokoontui ensimmäistä kertaa Suojarinteellä. Koolla oli yhteensä 41 ”hienohelmaa” ja ”kavaljeeria”. Aiheena osakuntaliitos ja vähän seurantalon remontti. Helmikuussa uudestaan!
Kiireesti Koskikaran kierrokselle! (14.1.2014)
Koskikaran kierros ja erityisesti Korvenkoski ovat juuri nyt todella upeassa talvikunnossa: vettä riittää ja se tekee päivittäin hienoja taideteoksia. Tee lähipäivinä pikku retki, et varmasti pety! Tilanne 17.1. : vesi on nyt yltänyt silloile ja ryöppyää niitten yli, joten polku on poikki. Koski on entistäkin upeampi ja sitä voi kyllä ihailla. Polulle pääsee kiertämällä Lukkolantien kautta.
Teatterissa Mikkelissä (11.1.2014)
Oli niin kiva retki, ettei kuvaamaan ehtinyt… 25 nuorisoseuralaista näki mukavan ”Vadelmavenepakolaisen” ja söi komeasti ravintola Pruuvissa. Mukavaa oli!
Soutelijoita Rutalahdella 1.1. 2014
Hyvää Uutta Vuotta! (1.1.2014)
Ilotulituskuvat Rutalahden ilotulituksista 1.1.2014.