Ajankohtaista

Seurapiirin retki Viherlandiaan

Seurapiirin kevätretki suuntautui Viherlandiaan, jonne lähdettiin bussikyydillä 32 osallistujan voimin. Retkelle otettiin mukaan kaikki, jotka olivat kartuttaneet Seurapiirin kahvikassaa. Viherlandiassa oli aikaa ostosten tekemiseen sekä maittavan lounaan nauttimiseen, jota varten oli varattu seurapiiriläisille omat paikat ravintola Eedenistä. Kaiken kaikkiaan matka meni suunnitelmien mukaan, kiitos mukavasta päivästä! Seurapiiri kokoontuu seuraavan kerran 10. kesäkuuta kyläarkiston teemapäivän merkeissä… Lue lisää Seurapiirin retki Viherlandiaan

Pääsiäispupun ja merirosvo Mustaparran aarrejahti

Peli- ja leikki-illassa oli maanantaina 10.4. hurja aarrejahti, kun pääsiäispupu ja kauhistuttava merirosvo Mustaparta olivat piilottaneet aarteen Suojarinteen ympäristöön. Reilu kymmenen lasta saapui etsimään aarretta, jonka löytämiseksi vaadittiin älyä ja yhteistyötä. Aarteen piilottajat olivat jättäneet jälkeensä erilaisia pulmia, jotka ratkaisemalla pääsi etenemään seuraavalle rastille. Ensimmäisellä rastilla piti selvittää seuraava paikka kasaamalla duplo-palikoista oikea kuvio, joka… Lue lisää Pääsiäispupun ja merirosvo Mustaparran aarrejahti

Rutalahden kyläsuunnitelma julkaistu

Rutalahden päivitettyä kyläsuunnitelmaa on suunniteltu viime vuoden syksystä asti. Kyläsuunnitelmaa on käsitelty Kyläyhdistyksessä, Nuorisoseuran johtokunnassa, Seurapiirissä ja lisäksi kaikilla kyläläisillä on ollut mahdollisuus kommentoida suunnitelmaa sen valmisteluvaiheessa. Kyläsuunnitelma hyväksyttiin Kyläyhdistyksen kevätkokouksessa 30.3. Suunnitelman suurimmat tavoitteet ovat Suojarinteen saaminen ”kylän yhteiseksi olohuoneeksi ja monipalvelukeskukseksi” sekä kylän vetovoimaisuuden lisääminen. Molemmissa tavoitteissa on otettu edistysaskelia jo ennen suunnitelman… Lue lisää Rutalahden kyläsuunnitelma julkaistu

Suojarinteellä koulutettiin järjestyksenvalvojia

Suojarinteelle kokoontui 24.-26.3. kahdeksan innokasta oppilasta suorittamaan järjestyksenvalvojan peruskurssin lähiopetusta. Edellisenä viikonloppuna oltiin opiskeltu teoriaosuus etänä videoyhteydellä Jyväskylään. Lähiopetuksessa keskityttiin turvatarkastukseen, hätäensiapuun, pelastustoimintaan sekä fyysisen voimankäytön perusteisiin. Sekä jännitettiin sunnuntain loppukoetta, joka aiheutti osassa kurssilaisista painajaisia. Osallistujille jäi kurssista paljon hyödyllisiä tietoa ja käytännön harjoituksia. Letkaliiterissä nähdään siis kesällä uusia järjestyksenvalvojia takaamassa turvallisuutta ja viihtyvyyttä!… Lue lisää Suojarinteellä koulutettiin järjestyksenvalvojia

Lasten luontoleiri kesäkuussa

Suositut lasten luontoleirit järjestetään jälleen Rutalahdessa kesäkuun alussa! Leirit on suunnattu alakouluikäisille ja ne järjestetään 5.-9.6 ja 12.-16.6. Mitä tapahtuu metsän siimeksessä? Kuka asustaa pinnan alla? Miltä näyttää valkolehdokki, selkälokki tai vesiskorpioni? Leirillä pääsemme ihmettelemään mikroskooppisen pieniä ja suurempia eliöitä. Tunnistamme kasveja, bongailemme lintuja ja vaellamme sammalmättäille metsän uumeniin! Havainnoimme ja teemme itse kokeita selvittääksemme,… Lue lisää Lasten luontoleiri kesäkuussa

Maalivahti sai nimekseen Eero

Kyselimme aiemmin Rutalahden Facebook-sivulla nimiehdotuksia maalivahdille. Eniten suosioita alkoi keräämään ehdotus Eero. Nimi juontaa juurensa Eero Ikoseen, joka hoiti kaukalon jäädytystä noin 30 vuotta ja toimi myös lapsille maalivahtina. Jos Eero ei ollut paikalla, menivät lapset ovelle koputtelemaan, josko veskari saataisiin paikalle. Siksi tuntuikin loogiselta, että uusi vahti nimetään Eeroksi. Tällä hetkellä vanerinen Eero vahtii… Lue lisää Maalivahti sai nimekseen Eero

Rutalahden kyläyhdistyksen vuosikokous 30.3.

Rutalahden kyläyhdistys ry:n vuosikokous järjestetään 30.3.2023 klo 18:00 Suojarinteellä. Esillä sääntömääräiset asiat ja kyläsuunnitelma 2023-2028. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki Rutalahden asukkaat! Kyläyhdistyksellä ei ole erillistä jäsenrekisteriä tai jäsenmaksuja, vaan jokainen kyläläinen voi mieltää kuuluvansa kyläyhdistykseen.

Maaliskuun Seurapiirissä keskusteltiin kyläarkistosta

Maaliskuun seurapiiriin kerääntyi tuttuun tapaan noin 30 henkilöä ja kahvikassa kolisi ahkeraan. Tällä kertaa aiheena oli kyläarkisto, jota arkistotyöryhmä on jo pidemmän aikaa valmistellut. Leila Backman kertoi arkiston etenemisestä ja esitteli esimerkkejä, millaista materiaalia arkistoon kannattaisi tuoda: vanhoja valokuvia, lehtileikkeitä, vieraskirjoja, yhdistyksen pöytäkirjoja.. Kävijät saivat myös vinkkejä mistä etsiä aineistoa, mikäli tuntuu että mitään ei… Lue lisää Maaliskuun Seurapiirissä keskusteltiin kyläarkistosta

Suojarinteellä pelattiin pakopeliä

Maanantain peli- ja leikki-illassa oli mystistä ohjelmaa, kun Kirsi Ilmonen 4H-yhdistyksestä tuli pitämään innokkaille pelailijoille pakopelin. Peli koostui 17 eri rastista, joilla piti käyttää aivonystyröitään saadakseen ratkaisu, jolla paljastui leikki-rahaa jonka summa laskettiin pelin lopussa. Aikaa pulmien ratkaisuun oli tunti joka kuluikin hujauksessa, eikä yksikään joukkue ehtinyt ratkaista kaikkia pulmia. Pelailemaan oli kokoontunut joukko nuoria… Lue lisää Suojarinteellä pelattiin pakopeliä

Pakopeli Suojarinteellä 13.3.

Tervetuloa maanantaina 13.3. klo 17:30 alkaen pelailemaan pakopeliä Suojarinteelle! Maanantain peli- ja leikki-illassa päästään siis nauttimaan vähän erilaisesta ohjelmasta, joka sopii kaiken ikäisille. Pienimmät osallistujat voivat pelailla isompien kanssa ja seuraa varmasti löytyy.