Rutalahden päivitettyä kyläsuunnitelmaa on suunniteltu viime vuoden syksystä asti. Kyläsuunnitelmaa on käsitelty Kyläyhdistyksessä, Nuorisoseuran johtokunnassa, Seurapiirissä ja lisäksi kaikilla kyläläisillä on ollut mahdollisuus kommentoida suunnitelmaa sen valmisteluvaiheessa. Kyläsuunnitelma hyväksyttiin Kyläyhdistyksen kevätkokouksessa 30.3.
Suunnitelman suurimmat tavoitteet ovat Suojarinteen saaminen ”kylän yhteiseksi olohuoneeksi ja monipalvelukeskukseksi” sekä kylän vetovoimaisuuden lisääminen. Molemmissa tavoitteissa on otettu edistysaskelia jo ennen suunnitelman varsinaista hyväksymistä. Suojarinnettä on lämmitetty puilla talkoovoimin, sen seiniä on tilkitty lämmön karkaamisen ehkäisemiseksi ja se avasi ovensa vuoden alussa peli- ja leikki iltojen merkeissä. Kyläarkistoon liittyviä asioita valmistellaan aktiivisesti, jotta materiaalia päästäisiin keräämään kesällä. Tonttimarkkinoihin liittyen Joutsa on julkaissut videon ja päivittänyt tonttiesitteen.
Kyläsuunnitelmasta on tehty pieni esite, jossa suunnitelmasta kerrotaan enemmän. Esitteitä on jaossa kylän ilmoitustaululla olevassa pleksilaatikossa, ja toki suunnitelmaan voi tutustua myös verkossa. Kyläyhdistyksen palautelaatikko on siirretty ilmoitustaulun yhteyteen, kyläsuunnitelmaan tai muuhun liittyvää palautetta voi jättää kyseiseen laatikkoon.
Suunnitelman etenemisestä tiedotetaan verkkosivuilla, joten kannattaa pysyä kuulolla!


