Talviulkoilutapahtumassa oli parhaimmillaan reilu 30 ihmistä paikalla samaan aikaan ja porukka vaihtui päivän mittaan, kiitos kaikille kävijöille! Jäälle oli ehditty tehdä lumisateen jälkeen hyvät ladut ja kävelyreitti, joten oli hiihtäjiä, pilkkijöitä, kävelijöitä seka makkaran ja pullan perässä tulleita. Jäällä liikkuvat toivat terveisiä, että jäällä oli nähty ahma. Kovasti kuitenkin vakuuteltiin, että ei se hiihtäjiä napsi välipalaksi.
Pilkkikisa houkutteli muutaman sinnikkään osallistujan, mutta aluksi suuret kalat tuntuivat olevan kiven alla. Lopulta koettiin jännittäviä hetkiä, kun jäälle nousi hirmuisen kokoinen taimen. Koska kyseessä oli luonnontaimen, se päästettiin takaisin järveen jatkamaan vedenalaista taivaltaan, eivätkä paikalle kiiruhtaneet ehtineet nähdä kalasta muuta kuin kuvan.
Makkaraa ja mehua jäi sen verran yli, että tiistain pulkkakisassa ei tarvitse olla tyhjin suin!