helmikuu 2023

Rutalahti sai maalivahdin

Rutalahden Nuorisoseura on ylläpitänyt kaukaloa talkoovoimin läpi talven, vaikka vaihtelevat sääolosuhteet ovat yrittäneet laittaa kapuloita rattaisin. Aiemmin tänä talvena jääkiekkomaalit kunnostettiin uuteen uskoon ja samalla heräsi idea vanerista tehdystä maalivahdista, jotta pelaajien puuttuessa maalien tekeminen ei olisi liian helppoa. Sopiva vaneri saatiin lahjoituksena, joten enää piti ryhtyä vain ajatuksesta tekoihin. Kun runko oli saatu valmiiksi,… Lue lisää Rutalahti sai maalivahdin

Pulkkakisat Suojarinteellä

Laskiaistiistai huipentui perinteisiin pulkkakisoihin Suojarinteen pihalla. Ilmassa oli kirpeää pakkasta, mutta mäen päälle reippailu, kuuma mehu ja nuotio pitivät huolen, ettei kukaan kylmettynyt. Ensikertalaisena oleva virallinen mittaaja epäili, että kisassa massa olisi valttia ja takaisi pitkän laskun, mutta oletus oli väärä. Lasten sarjassa huomattiin kuinka ahkera harjoittelu oli tuottanut tulosta ja suoritukset olivat tasalaatuisia ja… Lue lisää Pulkkakisat Suojarinteellä

Järjestyksenvalvojan peruskurssi maaliskuussa

Maaliskuussa on mahdollista käydä järjestyksenvalvojan peruskurssi osittain Rutalahdessa ja osittain etänä tai Jyväskylässä. Osa 1: 17.-19.3. etänä / JyväskylässäOsa 2: 24.-26.3. Rutalahdessa Suojarinteellä Voit ilmoittautua kurssille ja lukea lisätietoja Agmenin sivuilta. Ilmoittautuminen onnistuu myös Rutalahden Nuorisoseuran kautta, mikäli olet halukas talkoilemaan Nuorisoseuran tapahtumissa. Lisätietoja: rutalahden.ns@gmail.com tai 040 5659 719 (Kyläkännykkä).

Talviulkoilutapahtuma kylärannassa

Talviulkoilutapahtumassa oli parhaimmillaan reilu 30 ihmistä paikalla samaan aikaan ja porukka vaihtui päivän mittaan, kiitos kaikille kävijöille! Jäälle oli ehditty tehdä lumisateen jälkeen hyvät ladut ja kävelyreitti, joten oli hiihtäjiä, pilkkijöitä, kävelijöitä seka makkaran ja pullan perässä tulleita. Jäällä liikkuvat toivat terveisiä, että jäällä oli nähty ahma. Kovasti kuitenkin vakuuteltiin, että ei se hiihtäjiä napsi… Lue lisää Talviulkoilutapahtuma kylärannassa

Helmikuun Seurapiirissä pysyttiin pystyssä

Seurapiirin helmikuun teema oli ”Pysy pystyssä”. Paikalla oli asiantuntijoina liikunteneuvoja Noora Karvonen ja fysioterapeutti Siiri Majaneva. He antoivat vinkkejä pystyssä pysymisestä, tietoa liikunnasta, terveellisestä ruokavaliosta ja muita neuvoja ikäihmisten turvalliseen kotona asumiseen. He jakoivat myös ilmaisia kenkiin kiinnitettäviä liukuesteitä, jotta liukkaiden kelien yllättäessä kulkeminen olisi turvallisempaa. Paikalla oli Siirin ja Nooran lisäksi 26 osallistujaa, sekä… Lue lisää Helmikuun Seurapiirissä pysyttiin pystyssä

Tarjolla kesätöitä!

Haku on päättynyt, kiitos kaikille hakijoille! Haemme kesätyöntekijöitä seuraaviin tehtäviin: kahviotyöhön Letkaliiterin yhteydessä olevaan kesäkahvilaan, lasten luontokoulun apuohjaajiksi sekä pihatöihin. Arvostamme iloista ja reipasta asennetta työhön ja kanssaihmisiin. Olet iältäsi 14-18 vuotta, kahvilatyöhön vaaditaan lisäksi leivontataitoa ja hygieniapassi. Kesätyösopimukset ovat määräaikaisia ja eri viikkotuntimäärillä kesäkuusta elokuun alkuun. Kesäkahvila on auki vain viikonloppuisin, lasten luontokoulu järjestetään… Lue lisää Tarjolla kesätöitä!

Talvitapahtumia 19.2. ja 21.2.

Kiitos kaikille talvitapahtumiin osallistuneille! Tunnelmia talviulkoilutapahtumasta pääset katsomaan täältä ja pulkkakisoista täältä. Talviulkoilutapahtuma sunnuntaina 19.2. 11:00-13:00 Kylärannassa Rutalahden kyläyhdistys tarjoaa mehua ja pullaa, Rutalahden Nuorisoseura puolestaan tarjoaa makkarat ja pitää huolen että tuli leimuaa rannassa läpi tapahtuman. Sään salliessa hiihtoladut ovat käytettävissä ja jäällä on myös kävelyreitti, jopa Pätiänsaareen asti on päässyt käppäilemään tänä talvena.… Lue lisää Talvitapahtumia 19.2. ja 21.2.

Järjestyksenvalvojan kertauskurssi la 25.2. klo 12-18

Kesän talkoot lähestyvät ja Rutalahden Nuorisoseura järjestää järjestyksenvalvojan kertauskurssin Suojarinteellä la 25.2. klo 12-18. Kurssille ilmoittautui tarpeeksi osallistujia, joten kurssi toteutuu suunnitellusti. Nuorisoseura tarjoaa osallistujille sämpyläkahvit, mutta muutakin evästä kannattaa ottaa mukaan. Lisätietoja sähköpostilla rutalahden.ns@gmail.com tai kyläkännykästä 040 5659 719. Huomaa myös järjestyksenvalvojan peruskurssi maaliskuussa.

Ilma suosi ulkoilijoita

Plussakelien jälkeen pakkanen toi lauantaina auringon esiin ja tarjosi mahtavat ilmat ulkoilijoille. Mika Nevalainen kävi auraamassa kävelyreittiä jäälle ja kertoi Facebookissa Puskaradio Rutalahti -ryhmässä seuraavaa: ”Jääreitti auki nyt Haukkavuorelle asti. Pätiänsaareen ei tarvinnut aurata, kun jäänpinnalla ei ole juurikaan lunta mikä haittaisi tepastelua. Saaren kävin kiertämässä jo viikko sitten ja jäätilanne hyvä (20cm)”. Nyt siis… Lue lisää Ilma suosi ulkoilijoita