Lolo tuli perheeseemme – tai paremminkin vanhempieni Eila ja Vilho Ahosen perheeseen – Tuomistoon 1993, jolloin se oli 3-vuotias. Edellinen kissa kuoli ja varsinkin isäni kaipasi kissaa. Pentua he eivät halunneet ja uuden kissan hankinta jäi minulle. Onneksi jo silloin ilmestyi Keltainen pörssi-niminen lehti. Ja sieltähän löytyi Espoosta perhe, joka halusi allergian vuoksi luopua kissoistaan. Kerroin haluavani vain yhden kissan, se sopi heille hyvin, koska he heti nimesivät Lolon meille ja olivat iloisía, että kissa pääsi maalle vapauteen. Lolo odotti meitä kirjahyllyn ylimmällä hyllyllä.
Muutto meni hyvin, ensimmäisinä päivinä maalla, naapurissa kylässä ollut koira pelästytti sen metsään, mutta muutamien tuntien kuluttua Lolo tuli takaisin. Olimme ehtineet jo huolestuneina soitella naapureihin, ja kysellä sitä.
Lolo on ollut varsinainen metsästäjä, sen saalismäärät ovat isot. Viime vuosina asuessaan äitini kanssa, se toi tietenkin kaikki saaliinsa rapulle. ”Taas siellä mestauslavalla on hiiri” oli äitini kommenntti. Lolo tietysti halusi kehuja ja saikin niitä.
Koska olemme aina olleet paljon Tuomistossa on Lolosta tullut meidänkin lemmikki. Äitini kuoltua, yritimme etsiä sille uutta kotia ja ONNEKSI sitä ei löytynyt. Lolo muutti kanssamme Helsinkiin ja on sopeutunut hyvin. Ensin se kiersi koko huushollin nurkkia myöten ja sen jälkeen asettui taloksi. Aamuisin klo 6-7 on saatava ruokaa, jos talossa nukutaan tulee varma herätys. Pihassa meillä on pieni aitaus, jota aluksi Lolo pilkkasi ja meni siitä ylitse, mutta pienten aidan korotusten jälkeen se on luovuttanut. Yhden kerran kun se karkasi viime kesänä, jolloin minä olin yövuorossa, Markku joutui pari tuntia odottelemaan sitä. Viimein kissa oli tullut pää vinossa ja iso myyrä suussa ja vielä naukuen paikalle. Lolo osasi kotiin, vaikka on useita samanlaisia taloja.
Nyt, kun Lolo on jo siis 18-vuotias, se viettää eläkepäiviään pääasiassa makaillen sisällä, ulkona se käy olemassa hetken. Suosituin paikka on ikkunan edessä olevalla kirjoituspöydällä,Siitä näkee hyvin ulos. Huomasipa Lolo kerran ketunkin ikkunasta, sillä sen häntäkarvat olivat niin pystyssä, että arvasi jotain kummalista ikkunasta näkyvän.
Lolo on ikäisekseen virkeä ja hyväkuntoinen, tässä talvella ei oikein mikään ruoka maistunut, mutta kun se sai Päijänteen särkiä, ah nam, ne olivat hyviä ja sen jälkeen muukin ruoka on maistunut.
Lolo on ollut useita kertoja kansamme Tuomistossa, matkan se haluaa istua sylissä etupenkillä, siinä se aikansa autoja kateltuaan lopun matkaa nukkuukin.
Toivomme, että saamme pitää Loloa vielä, vaikkakin ikä on jo korkea. Emme arvanneet,kuinka paljon seuraa ja iloa siitä vielä on, vaikka se pyörittääkin meitä kaikkia juuri niin kuin se haluaa!
Heljä Suoanttila