Kalle von Braun, eli Jussilan Kalle on vastikään viettänyt kymmenvuotispäiviään ja juhlapäivän melskeistä selviydyttyään hän on antanut pienen haastattelun.
1. Milloin olet syntynyt ja missä?
Olen syntynyt Ruovedellä 8.5.2005
2. Mitä rotua olet? Kun täällä aika monet ovat sekarotuisia, niin oletko kokenut ”syrjintää”, tai miten yleensä kylän koirat ovat ottaneet sinut vastaan?
Minä olen länsigöötanmaanpystykorva. Se on ikivanha ruotsalainen paimenkoirarotu, joka on ollut jo viikinkiajoilta asti. Kerrotaan, että viikingit ottivat esi-isiä mukaansa Brittein saarille ja siitä olisi sitten kehittynyt Englannin kuninkaiden lempikoirarotu gorki…
Kyllä minut on otettu ihan hyvin vastaan, jotkut pystykorvapojat ovat vähän ärhennelleet, mutta muuten ei valittamista. Emäntä kyllä sanoo, että olen itse isommille poikakoirille vähän liian aggressiivinen, mutta pitäähän niille heti näyttää, että vaikka olen pieni, niin minun kanssani ei ryppyillä…
3. Onko Rutalahti muuttunut jotenkin sinun elinaikanasi, onko muutos ollut parempaan vai huonompaan?
Hyvä täällä on elää, mutta nyt kun ei ole enää koululaisia tiellä, niin on talvella aika hiljaista. Sitten pari minun parasta tyttöystävääni, Lahtisen ja Kinnusen pystykorvatytöt ovat kuolleet. Ne kävivät aina ennen minua katsomassa. Vähän on hiljaista talviaikaan.
4. Miten olet onnistunut kouluttamaan henkilökunnan mieleiseksesi, onko sinulla jotain niksejä nuoremmille?
Ihan hyvin on koulutus mennyt perille; varsinkin emäntä juoksee minun toivomusteni mukaan, ei tarvitse kuin katsoa vähän pitempään sitä silmiin, niin se alkaa jo heti kysellä, mitä Kalle haluaa. Mutta herkkupaloja siltä ei saa sen enempää, vaikka kuinka yritän.
5. Miten päiväsi kuluvat, onko sinulla jotain päivittäisiä rutiineja?
Minulla on ihan tarkka ohjelma joka päivä ja olen todella pettynyt, jos se ei joskus toimi. Minulla on myös sisäinen kello, tiedän tarkkaan, milloin on esim. ruoka-aika. Aamusella emännän noustua menen heti herättämään isäntää ja annan sille suukkoja, sitten saan aamupalaa. Sen jälkeen mennään rantaan lenkille. Aamupäivällä, kun isäntäväki juo kahvia, saan kinkkurullan. Iltapäivällä kello 3 jälkeen aterian ja sen jälkeen emännän kanssa sohvalla päiväunia. Iltateen aikaan saan vielä koirankeksiä kolme puolikasta (osaan sen laskea). Sitten jompikumpi lähtee kanssani maantielle, jolloin tutkin koirapostia ja lähetän sitä edelleen. Päivällä käymme myös usein metsälenkillä.
6. Olet varmaan ainut kylän koirista, joka on matkustellut ulkomailla, missä kaikkialla olet käynyt, mitä uutta matkustaminen on tuonut?
Olen käynyt kolme kertaa Saksassa, ja kerran ajoimme sinne Baltian maitten ja Puolan kautta. Voin sanoa, että se tuoksujen ja koirien määrä suurkaupungissa sekoittaa tällaisen pienen kyläkoiran ihan kokonaan. Mutta kaikkien ihaninta matkustamisessa on tulla taas kotiin. Tämä vapaus ja oma iso reviiri. Niin kuin Ruotsissa sanotaan ”Borta bra, hemma bäst”.
7. Miten vietit syntymäpäivääsi?
Syntymäpäivänä sain ISON IHANAN LUUN ja pari hyvää ystävää oli kahvilla, sain myös parhaalta ystävältäni Akulta pienen paketin. Sitten pääsin Seurapiirin retkelle, siellä oli monta minun vanhaa ystävääni, ja sain uuden hienon tittelin SEURAPIIRIKOIRA. Eikö kuulosta hienolta!
8. Alat jo olla ikämies, onko se 70 vai mitä ihmisen iässä, mitä kuolemattomia ajatuksia se sinussa herättää, jotka tahtoisit jakaa nuoremmille ja ehkä ihmisillekin?
Meille koirille ovat läheiset ihmiset ja ystävät tärkeitä – ja eiköhän ihmisillekin. Sitten tämä hieno ympäristö täällä, lenkit metsässä. Nautitaan tästä kaikesta, niin kauan kuin voidaan.
Olen muuten kaksikielinen, tai koirien kieli mukaan laskettuna kolmikielinen. Emäntä ja isäntä luulivat, että voivat puhua saksaa, niin minä en ymmärrä, mutta jos se koskee minua, niin ymmärrän ihan kaiken….
Niin ne vuodet vierivät: ekassa kuvassa olen vain kolme kuukautta, toisessa kymmenen vuotta!