Hei vaan pitkästä aikaa! Kesä on mennyt kuin hujauksessa ja kyllä minä nautin, kun oli lämmintä. Onneksi Usko ja Maija ymmärsivät päästää yölläkin ulos, kun välillä meinasin jo ihan paistua. Mutta nam, kyllä luut muhivat meheviksi kevyesti multaan peitettyinä. Ai niin, eihän minun siitä pitänyt kertoa, vaan kananhakureissusta. Minä niin tykkäisin tuoreista munista, ja kun täällä alkaa jo melkein joka talossa olla kana tai kaksi, niin minä ajattelin, että kyllä se Maija yhden kanan hoitaa Uskon ja minun hoitamisen ohessa. On se niin nopsa jaloistaan. Muna päivässä olis ollu minusta oikein sopiva ja tervellinen ruokavalion lisä. Ja toinen juttu on se, että minua on jo pitemmän aikaa ottanut päähän, kun tuossa naapurissa Koivusalossa on kanat kaakattaneet pitkin kesää. Ne ei Usko ja Maija tienneet koko kanoista mitään, mutta minäpä olin nähnyt ja hioin suunnitelman valmiiksi, että sitten kun…
Ja heti, kun pääsin irti, juoksin naapuriin. Ne on niin tyhmiä nuo kanat, että oli ihan helppo napata yhtä rivelistä kiinni ja sitten kotiin. Se kyllä yritti karkuun ja räpisteli kovasti, mutta minä pitelin vain tiukasti kurkusta kiinni ja juoksin. Höyheniä lenteli ympäriinsä ja sen siivetkin oli kuin lentokoneella. Vähän hätäännyin, kun Maija huusi, että ”Mikä herrajjumala tuolla Serillä on, onko se hakenu Tarkkaselta sen koiranpennun, vai onko se kissa vai mikä se on!” Se ei ees hengittäny välillä, huus vaan. Eikö se nyt onneton kanaa tunne, maalaisihminen!
Täytyi siirtyä suunnitelmaan B, kun se huusi niin, että ajattelin jo sydämestä ottavan. Ja sitten Usko nappasi minut naruun ja kana köpötteli siinä hötäkässä kukkapenkkkiin ja vain iso kasa höyheniä pöllysi parkkipaikalla! No, rauhotuinhan minä siitä aika äkkiä, ja ne haki korin ja lakanan ja kääri sen kanan siihen. Sitten ne lähti kanakaupoille ympäri kylää. Olisivat kysyneet minulta, mitä sitä tarvis ympäriinsä ajella kana peräpenkillä. No nehän meni tietty ensin Lindholmille, kun siellä on niitä kukkoja, mutta ei ne huolinu sitä kanaa, se rouva vain sanoi, että ei tuo ole minun. Ja kävi ne muuallakin, mutta nyt en muista, kun olin vähän hermostunut.
No sitten ne älys mennä Koivusaloon, kun oikein monta kertaa jo olin haukahtanu. Ja sieltähän löyty kolme muutakin kanaa. (nam) Ja kuten jo tiesin, ne oli irti ja Tarkkaset kerto, että just yks käveli heidän pihan läpi Parkkiseen. Meniköhän se Ripen luo? Sinnehän ne jätti sen melkein kynityn kanan ja Eija vain nauroi, kun se tuli kotiin. Nyt Maija on laukannu siellä kattomassa, miten se kana voi ja se kuulemma kaakattaa muitten joukossa kuin ei mitään. Siis se kana. Ja Maija meinaa kuitenkin korvata kivun ja säryn, vaikka se henki säilykin. Se kana on vain vähän ylpeä, että on ollu seikkailuja. Mutta ei se Maija minusta mitään, ajattelis vähän, minkälaisia henkisiä patoutumia minulle jäi…Ja Uskolle. Olis niin mukava ollu herätä aamusin oman kanan kaakatukseen ja odottaa, että se pyöräyttää tuoreen munan. Jaa, mutta eikös siellä Huikoilla ole enemmänkin niitä kanoja. jospa…
Seri Lahtinen, tuleva kanafarmari
Ikäneito Serita Lahtinen, joka on tuttu näiltäkin sivuilta, täytti 25.2.2010 kunniakkaat 13 vuotta. Juhlapäiväänsä sankari vietti perhepiirissä, mutta sai silti lukuisia onnitteluja pitkin päivää… Onnitteluista kiitollisena Seri lähestyi onnittelijoita ja kaikkia näitten sivujen lukijoita oheiselle kiitoskortilla:
