Koskikaran kierros suljettu
Metsähallitus on sulkenut Koskikaran kierroksen lippusiimalla paannejään aiheuttaman tulvan takia.
Metsähallitus on sulkenut Koskikaran kierroksen lippusiimalla paannejään aiheuttaman tulvan takia.
Hiihtoladut Luistelu Koskikaran kierros
Joutsan kunta on tuonut vierailijoiden ja paikallisten iloksi uudelle Koskikaran parkkipaikalle jäteastian, enää ei siis tarvitse viedä eväspapereita kotiin asti. Yleistä roskista on toivottu useammasta suunnasta, joten Kyläyhdistys otti yhteyttä kuntaan ja esitti tästä toiveen. Ei aikaakaan, kun tämä toive toteutui. Koskikara ja kylän ympäristö on pysynyt tähän asti suhteellisen siistinä ja paikalliset ovat noukkineet… Lue lisää Koskikaran parkkipaikalle jäteastia
Koskikaran kierros on ollut pari kesää ilman luontopolun infotauluja, kun vanhat taulut poistettiin huonokuntoisina. Näin Leivonmäen kansallispuiston 20-vuotisjuhlatapahtuman kynnyksellä kierros on saanut uudet hienot infotaulut ja viime kesänä rakennettu parkkipaikka on myös saanut kauan kaivatut pysäköintimerkit. Seuraavalle kierroskerralle kannattaakin varata hieman enemmän aikaa, jotta ehtii lueskella kaikki mielenkiintoiset tarinat, joita matkalla kohtaa. Osasta tauluja löytyy… Lue lisää Uusia infotauluja ja opasteita Koskikaran kierrokselle
Rutalahden verkkosivujen toimitukseen on tullut kuvavinkkejä luonnon tapahtumista. Mikäli sinulla on havaintoja luonnosta tai muista jännittävistä tapahtumista, lähetä juttuja ja kuvia Rutalahden Nuorisoseuran sähköpostiin: rutalahden.ns@gmail.com Vastaan on tullut muun muassa Rutalahden nimikkolintu koskikara: Parin viikon sisällä ollaan saatu nauttia revontulien loisteesta. Myös Rutalahden keskustassa on tänä talvena hyvä tarkkailla revontulia ja tähtiä, kun kylän katuvalot… Lue lisää Koskikaroja, revontulia ja jäämaisemia
Koskikaran kierros on saanut upean uuden sillan! Kierroksen alkupään pitkospuita ja polkuja on kunnostettu helpoksi kulkea. Mukana sillan rakentamisessa on ollut myös Joutsan kunnan ns. Lape-ryhmä. Koska syksy on ollut lauha eikä lunta ole vielä satanut, sieni- ja muut mukavat metsäretket ovat mahdollisia vielä näin marraskuussakin. Kuvat: Kirsi Tarkkanen
Rutajoen vesi ryöppyää korkeampana kuin koskaan viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen. Vaikka pakkasta on vain vähän, pieniä taideteoksia on myös alkanut syntyä – mitä hienouksia onkaan odotettavissa! Polut ja sillat ovat polanteisia, joten varovaisuus on tarpeen, ja sauvat tai nastakengät tosi hyvä juttu. Korvenkoskea kyllä pääsee ihailemaan vaikka vähän kauempaakin. Retken päätteeksi voi suunnata Päijänteen rantaan grillikatokselle… Lue lisää Koskikaran kierros kutsuu koskille
Koskikaran kierroksen jäätyvät kosket ovat aiheuttaneet tulvan ja maa-alueille on muodostunut paannejäätä. Tilannetta kannattaa käydä VAROVAISESTI ihmettelemässä. Silloille ei enää pääse.
Koskikaran kierroksen jääveistokset muovautuvat päivittäin. Kosken päälle kaatunut puo tuo uutta pintaa jäätyvälle vedelle.
Nyt on aikaa retkeillä, kun on loma, tuumivat rutalahtelainen Antti Rautio (keskellä) ja vantaalaiset Taika ja Kaius Uusimäki Koskikaran kierroksen varrella.