Ajankohtaista

Koskikara on tullut!

Rutalahden oma nimikkolintu Kaarlo Koskikara on tullut talven viettoon. Se saapui 1.12. pohjoisen jokien alkaessa jäätyä. Jos katsot tarkkaan, Kaarlo on kuvassa lumisen kiven päällä hivenen keskeltä oikealla (!) ja valmistautuu juuri hyppäämään veteen. Hui! Koskeen on kasvamassa upeita jäämuodostelmia, koska vettä piisaa. Vesi yltää jo siltojen yli, ja Metsähallitus sulkee polun 4.12. Jääpatoja voi… Lue lisää Koskikara on tullut!

Väännettiin porukalla rautalangasta

Kaksi syksyistä lauantaita väännettiin porukalla rautalangasta käyttö- ja koriste-esineitä ope Sari Lepoahaon opastuksella Suojarinteellä. Ellin, Hilman, Liisan, Sarin, Raunin, Mairen, Leenan, Kirstin ja Leilan joulupukin paketeista saattaa löytyä jotain ”rautaista”… Ja jatkokurssikin on jo tilauksessa!

Tiedotustilaisuus koulun tilanteesta kiinnosti

Lapsia, heidän vanhempiaan ja myös muita kyläläisiä – yhteensä noin 70 henkeä – tuli kuulemaan Joutsan kunnan järjestämää tiedotustilaisuutta Koskikaran koulun tilanteesta. Kaikki toivat voimakkaasti esiin sen, miten tärkeä oma koulu on Rutalahdelle paitsi koulutyön, myös aikuisten ja lasten harrastusten kannalta. Samalla ilmaistiin virkamiehille halu itse osallistua remonttiin, mikäli se on ratkaiseva koulun tilanteesta päätettäessä.… Lue lisää Tiedotustilaisuus koulun tilanteesta kiinnosti

Lapset kävelivät Afrikan lasten hyväksi

Koskikaran koululaiset kävelivät Unicef-kävelyssä yhteensä 173 kilometriä eli keskimäärin huikeat 9,2 km! Ja hurjin kävelijä oli esikoululainen Elo Strömberg sekä kolmasluokkalainen Matias Pihlajamäki, jotka matkasivat 12 km mieheen. Jokainen tepasteli ainakin 7 km. Mukana kävelyssä olivat myös hoitolapset, jotka tallustivat komeasti kolmen kilometrin matkan per nenä. Rahaa saimme kerättyä yhteensä 422 e, jolla Afrikkaan saadaan… Lue lisää Lapset kävelivät Afrikan lasten hyväksi

Valokuvakurssilaiset maastossa

Koskikaran koululla alkoi ”Valokuvausta kansallispuistossa” -kurssi. Mukana valokuvauksen saloja oli harjoittelemassa 16 oppilasta opettaja Janne Heimosen opein. Teoriaopintojen jälkeen porukka hajaantui Koskikaran kierrokselle kokeilemaan kameran erilaisia aukkoja sun muuta ja sen jälkeen palattiin koululle katsastamaan tuloksia. Toinen opintopäivä on talvella, kolmas keväällä ja viimeinen päivä ensi kesänä. Tarkoituksena on järjestää valokuvanäyttely kurssilaisten tuotoksista ensi vuoden… Lue lisää Valokuvakurssilaiset maastossa

Omenat kuin pikkulintuja

Päivi Auvila on tänä syksynä kerännyt Auvilan omenapuusta jos kuinka paljon omenia niin herkuteltavaksi sellaisenaan kuin mehuksi ja soseeksi. Ennätyssadon joukkoon on tullut myös ennätysmäärä ”pikkulintuomenia”: kaksi rinnakkaista kukkaa on pölyttynyt, mutta vain toinen on kasvanut isoksi, toinen kutistunut rinnalle ”nokaksi”.

”Markkinat oli, haitari soi…” -markkinatunnelmia

IX Rutalahden markkinat keräsi pari tuhatta ihmistä nuorisoseurantalon pihamaalle. Myyjiä oli kerääntynyt myös ennätyksellinen määrä: 45. Kansa äimisteli valtavaa väkimäärää, kauppa kävi ja ihmiset viihtyivät. Kun sääkin suosi markkinakansaa,niin mikäs oli ollessa! Rutalahti Trio (Usko Lahtinen, Saku Tyviö, Tapio Vuorkoski) viihdytti letkeällä markkinamusiikillaan. Rutalahden koululaiset viettivät perinteisesti erilaista koulupäivää, jossa työtä riitti: lapset hoitelivat kahviomyynnin kauppaamalla… Lue lisää ”Markkinat oli, haitari soi…” -markkinatunnelmia

Lohisienestä sillihaperoon – sienet tutuksi retkellä

Kansallispuiston sieniretkelle osallistui 35 innokasta sienestäjää ja pikku näyttelyyn retken päätteeski tutustui lisäksi 45 linja-autoretkeläistä Jyväskylästä ja 20 muuten vain patikoimaan tullutta. Eli yhteensä sata henkilöä kuunteli korvat tarkkana, kun keruutuotetarkastaja Martti Hakala raotti harvinaisempienkin sienten salaisuuksia. Kaikille avoimen retken järjesti Leivonmäen kansallispuiston ystävät.