toukokuu 2015

Nea tutustumassa viikon ikäiseen Dani-karitsaan

Raution Antin Anni-lammas sai karitsan Daniela-Lotta eli kavereiden kesken Dani. Naapurin 2,5-vuotias Nea Kautola kävi tutustumassa Daniin. Antin isosisko Tytti pitää Dania sylissään.

Luonto ottaa omansa

Syyssuo koki muutama vuosi sitten rajulta vaikuttaneen muutoksen, kun Metsähallitus konetyönä tukki aiemmin metsänkasvatuksen edellytysten parantamiseksi kaivettuja kuivatusojia. Aluksi jälki oli pahannäköistä ja epäilytti, josko suo koskaan selviää myllerryksestä. Luonto on kuitenkin nopeasti parantanut, ja Metsähallituksen ja Leivonmäen kansallispuiston ystävien retkellä puolenkymmentä rutalahtelaistakin saattoivat todeta, että lakkasuo on pian kuin vanhaan aikaan. Oppaana Anneli Suikki… Lue lisää Luonto ottaa omansa

Nuorisoseura ostanut maata Letkan parkkipaikan laajennukseen

Moni on ihmetellyt hurjaa metsänraivausta Letkaliiterin vieressä. Nuorisoseura osti maa-alueen tarkoituksenaan laajentaa parkkialuetta lähinnä syysmarkkinoita ajatellen. Uusi parkkialue saadaan käyttöön suunnitelmien mukaan vuonna 2016.

”Vanha hamsteri” ensi-illassa

Rutalahden nuorisoseuran teatterin komedia ”Vanhan hamsterin hotelli” sai ensi-iltansa Suojarinteellä. Kuvassa koko teatteriryhmä ensi-iltaruusuineen. Alla kuvia ensi-illasta.

Kalle ja 34 muuta seurapiiriläistä linturetkellä

Seurapiirikoira Kalle Braun ja 32 seurapiiriläistä tekivät kevätretken Leivonmäen kansallispuiston ystävien vieraiksi kansallispuistoon. Luultavasti Leivonmäen suunnalla vieläkin ovat silmät pyöreinä, mikä kumma autoletka kiemurteli pikkuteillä… Useimmille piipahdus Höystösensuon viljelyaukeilla oli ensikertainen kokemus. Harmin harmi, mutta puitakin katkonut myrsky piti huolen, että lintuja ei paljon näkynyt, mutta oppaina olleet Lea-Elina Nikkilä, Ilkka Arkiomaa ja Pauli Backman… Lue lisää Kalle ja 34 muuta seurapiiriläistä linturetkellä

Kylä siistiksi!

Nelisenkymmentä innokasta oli siivoamassa kylää perinteisissä siivoustalkoissa. Kylärannassa nautiskeltiin Kyläyhdistyksen tarjoamista herkuista ja muistettiin kylän uusia vauvoja eli Markus Huikkoa (kuvassa) ja Enni Nybackaa sekä talon/asunnon kylästä ostaneita Janika Tannia, Erkki Mikkolaa, perhe Temonen/Remosta ja perhe Ojanen/Ryynästä.