
Vuoden viimeiset ns-talkoot – Nyt on tuolit näppärästi!
Rutalahden vuoden viimeiset talkoot pidettiin 30.12., jolloin näyttämön alle rakennettiin tuolivarasto. Ahkera talkoomies Tapio Vainiomäki esittelee porukan aikaansaannosta.
Rutalahden vuoden viimeiset talkoot pidettiin 30.12., jolloin näyttämön alle rakennettiin tuolivarasto. Ahkera talkoomies Tapio Vainiomäki esittelee porukan aikaansaannosta.
Taas se väki jostain tupsahti Rutalahteen. Piha ja nuorisoseurantalo pullistelivat joulumyyjäisväestä. Tällä kertaa nuorisoseuran järjestämissä myyjäisissä oli mukavia oheisjuttuja: tonttumuori viihdytti pikkuväkeä, VPK:n auto kiinnosti isompaa ja pienempää väkeä, pihalla huristelivat RC-autot, musiikki soi,… Väki viihtyi ja puuro maistui!
Seurapiiri vietti joulujuhlaa kuin silloin ennen: oli pipareita, oli torttuja, oli joululauluja. Ja olihan siellä joulupukkikin, joka kyllä muistutti pahasti Mäkisen Ristoa, ja tonttupoikakin oli kuin ilmetty Puttosen Kalevi… Ja tärkeä tehtäväkin heillä oli, he jakoivat kaikille kansakoulun joulujuhlista tutut joulupussit. Lisää Seurapiirin joulusta voit nähdä tästä.
Ainakin Myllytuvan suunnasta on perinteisesti joulukuun alussa kuulunut rakentamisen ääniä. Siirapin ja kanelin tuoksu ovat varmistaneet, että piparkakkutalotalkoot ovat kiihkeimmillään. Tänä vuonna pikkuleipurit olivat jo hyvissä ajoin valinneet Muumitalon projektikseen. Löytyypä pihamaalta monen monta muumitarinoista tuttua hahmoakin. Mitähän ihmettä Iida, Aino ja Aaron laittavat mummon ensi vuonna urakoimaan… Piparkakkutalomuistoja tässä. Lähetä sinäkin kuva piparkakkutalotalkoistasi toisten iloksi:… Lue lisää Rakentamistahti kiihtyy joulun lähestyessä
Pipokurssin viimeinen kokoontuminen opettaja Leena Lahtisen johdolla oli joulukuun ensimmäisenä, mutta joulu- ja muut kiireet verottivat kurssijoukkoa. Syksyn mittaan on kymmenen hengen voimin yritetty päästellä turhia höyryjä yhdessä poristen, ja samalla on kuin huomaamatta valmistunut monen monta pipoa, sukkaa, lapasta ja jos vaikka mitä, joista ei voi kertoa, koska ne ovat matkanneet pukinkonttiin. Keväällä jatketaan… Lue lisää Ei kiristänyt pipo, ei yhtään!
Kiitos lahjoituksista! Suojarinteellä on käytössä Kyläyhdistyksen lahjoittamat kaksi liukumäkeä ja kolme erilaista kiipeilyjutskaa. Näiden lisäksi saatiin myös lahjoituksena pari Muumi-keinua perheen pienemmille, lahjoittajana Helge Hurmerinta. Kiitos lahjoittajille!
Letkan pihalla myllätty kolmisen viikkoa Uusi Letkaparkki saatiin pintamursketta vaille valmiiksi, hyvän sään aikaan. Kolme viikkoa kestäneen urakan talkoissa ahersi parhaimpina päivinä 15 talkoolaista, 8 traktoria ja pari kaivinkonetta. 12.11. valettiin Letkaliiterin laajennusosan anturat ja 13.11. niihin muurataan muutama harkkovarvi. Muilta osin raksahommat jatkuvatkin vasta kun kevätaurinko alkaa kunnolla lämmittää.
Lämpimät kiitokset nuorisoseuralle ja kyläyhdistykselle retken tukemisesta! Seurapiiri ystävineen vietti marraskuisen päivän Savonmualla. Tutustumiskäynnit pääsivät vauhtiin Jalkaväkimuseolla, jossa museonjohtaja Janne Pajunen vei meidät historian oppitunnille. Tutuiksi tulivat niin Bistro Vilee herkullisine ruokineen kuin Kenkävero upeine koristeineen. Ostettavaa löytyi myös kauppahallista, vankilan myymälästä ja Misukka-sukkatehtaasta. Nyt pääsee joulupukki vähän helpommalla! Lisää kuvia tästä.
Tiivis Mestarimyyjä -opiskelu huipentui pyhäinpäiväviikonloppuna, kun K-Supermarket Joutsan joukkue voitti ylivoimaisesti K-ryhmän supermarkettien joukkuekisan. Rutalahtelainen Milli Löfgren (kolmas vas) oli yksi voitokkaan joukkueen kolmesta kisaajasta. Lämpimät onnittelut koko kylän puolesta!
Rautsillantien varteen on nousemassa ihan oikea lasten leikkipuisto. Rutalahden kyläyhdistys on hankkinut kymmenkunta kiipeily- ja muuta telinettä. Yksi on lisäksi lahjoitettu Nuorisoseuralle sijoitettavaksi Suojarinteelle. Talkoomiehet saivat jo yhden liukumäen valmiiksi, ja Kielo Liimataisen avauslaskun jälkeen se on nyt kaikkien lasten ilona. Ja jatkoa seuraa… Perhepuisto valmistuu ensi kevääksi.