Kolme Vinkkelmutkan taloa, joissa on ollut pisimpään yritystoimintaa:
3. Lampolasta ovat jäljellä vain haalenevat muistot.
4. Pellisessä yritystoiminta on loppunut ja se on tavallinen asuintalo.
7. Pajassa toimintaa on ollut vuodesta 1946 ja se jatkuu edelleen.
Sisällysluettelo
- 1. Koskela
- 2. Rutakosken Saha
- 3. Lampolan värikkäät vaiheet elävät enää muistoissa
- 4. Tuhannen tarinan talo – Pellinen
- 5. Heikkilä
- 6. Rutalahti II
- 7. Pajassa on korjattu vanhaa ja tehty uutta
- 8. Tyviön puusepänverstas
- 9. Paloasema eli Mannisen kirkko
- 10. Kaistinen
- 11. Purola
Kuuntele artikkeli
1. Koskela
Koskela oli yksi Wanhan Rutalahden vanhimmista ja suurimmista maalaistaloista. Se oli pitkään sahanomistaja A.H. Backströmin perheen kotina. Rutalahden koulu toimi talossa 1925-1959 ja sen jälkeen muun muassa kauppa ja baari. Nyt siitä muistuttavat enää tien nimi “Koskelantie” ja mahtava “Patruunan kuusi”. Päärakennus paloi 1964 ja tilan maat on jaettu moneen osaan, suuri osa kylän keskustaa oli alkujaan Koskelan maita.
2. Rutakosken Saha
Rutakosken Saha sai perustamisluvan 1797; se rakennettiin Korvenkosken partaalle, myöhemmin koskea kutsuttiin kylässä Sahankoskeksi. Saha oli aikanaan sahausoikeudeltaan Keski-Suomen suurin vesisaha. Pitkäaikaisin omistaja (1864-1900) oli kylän Patruuna A.H.Backström. Sahan toiminta loppui 1915. Rakenteet on raivattu pois ja Rutajoki on muittenkin yritysten osalta palautettu luonnontilaan.
3. Lampolan värikkäät vaiheet elävät enää muistoissa
Juuri sotien alla villasta oli kova puute, sitä ei saanut ulkoa ja se oli kallista. Paperikoneitten telamattoihin eli viiroihin tarvittiin välttämättä villaa. Yhtyneet Paperitehtaat ratkaisi ongelman rakennuttamalla Lampolan Rutajoen töyräälle nykyisen Koskikujan tietämille 1940-1941. Paikka valikoitui siksi, että yhtiöllä oli omia metsiä lähellä laitumiksi ja Rutajoki pysyi koko talven auki ja näin eläimille saatiin vettä omalla paineella.
Eläinten hoito uskottiin ammatti-ihmiselle ja Lammas-Alma eli Alma Heimonen sai paikan. Lampaita oli paljon, jonkin tiedon mukaan enimmillään, kun karitsointi oli ohi, jopa 600. Nykyisiä taloja ei lähistöllä ollut ja kymmenen hehtaarin metsälaitumet oli aidattu korkealla verkolla ja ulottuivat kylään.
Palkkatyönä – ja kun kaikki heinät ja rehut olivat ostossa – Lampola kävi kannattamattomaksi. Heti sotien jälkeen Yhtyneet lopetti lampaitten pidon.
Uutta yrittämistä
Ei Lampolan elämä siihen loppunut! Nimi jäi – joskus kutsuttiin myös Jämsänkosken Lampolaksi – mutta lampaitten jälkeen rakennus koki monia uudistuksia. Yhtiöllä oli seudulla isoja savotoita ja ensin Lampolassa oli hevostallit 14-15 hevoselle. Rutajoen uittojen aikaan 1940-luvun lopussa Salmisen Jenny piti yläkerrassa ruokalaa. Uittomiehille se oli hyvä juttu, sillä monilla ei ollut mitään keittomahdollisuutta kortteereissaan ja päivät olivat pitkiä. Ruoka maistui, vaikka olikin yleensä vain keittoa.
Isompia remontteja tehtiin sitten, kun Yhtyneet perusti veneveistämön. Uitoilla tarvittiin keluveneitä, kun tukkeja koottiin lauttaan rinkipuomiin. Tavallisesta soutuveneestä keluvene poikkesi niin, että siinä oli keskellä käsikäyttöinen vinssi ja sen ja vaijerin avulla pystyttiin siirtämään ringin sisällä tukkeja tai nippuja. Veistämön pomoksi kutsuttiin Arvo Kurki ja monelle lähiseudun miehelle avautui uusi työpaikka.
Pyykkipojat tulivat kylälle
Kun veneitä kertyi tarpeeksi, alettiin niitten rinnalla tehdä pyykkipoikia ja myöhemmin toiminnan siirryttyä yksityisille “pyykkityttöjä”. Ne olivat vieterittömiä, kaksihaaraisia, joitten väliin tupakanlehdet ripustettiin kuivamaan. Vientitoiminta tyssäsi lyhyeen ja nyt tästä ajasta muistuttavat hybridihaavat eri puolilla kylää.
Viimeinen puualan yritys Lampolassa oli Tyviön puusepänverstas 1950-luvun loppuvuosina. Väinö Tyviö rakensi poikiensa kanssa omaa verstasrakennusta Kotimäkeen ja pyöritti rakennusajan verstastaan vuokralla Lampolassa.
Viimeiset vuodet Lampola oli taas yhtiön omassa käytössä. Ensin sen ympäristössä kasvatettiin puuntaimia omaan käyttöön ja sitten Yhtyneitten Paperitehtaitten Joutsan piiri piti sitä varastonaan, kunnes rakennus huonokuntoisena purettiin 1980-1981.
4. Tuhannen tarinan talo – Pellinen
Kun keväällä 1986 ostimme Pellisen kodiksemme (Leila ja Paul Backman), emme ymmärtäneet, että samalla ostimme palan kylän yhteistä historiaa ja ihmisten muistoja!
Remontin keskellä ainakin viikottain joku kiirehti kertomaan omia muistojaan talosta ja että Pellinen on ollut hänenkin kotinsa.
Pellinen oli alkujaan Koskelan maita ja lohkottu 1920-luvun alussa. Se oli pikkutila, 1,79 hehtaaria. Vuosien mittaan on myyty useita tontteja ja tie vaatinut osansa niin, että nyt se noin 1500 neliötä.
Tontilla oli aluksi pieni, punainen hirsimökki, muistitiedon mukaan “Koskelan meijeri”, jossa miehet pyörittivät väkipyörällä suurta separaattoria. Tieto voi hyvinkin olla totta, sillä remontissa kellarista löytyi suuria, veistetyistä hirsistä koottuja vesialtaita ja kuparijohdot Rutapuroon. Voita on varmasti riittänyt myyntiinkin.
Talon rakentamisen jälkeen, liki 60 vuotta, Pellinen tarjosi kotipesän monenlaiselle yritystoiminnalle. Alussa Edvard ja Hilda Pellisellä oli pientä maatalousyrittämistä, lehmä ja parikin ja kauempaa tulleet tutut saattoivat jättää hevosensa hoitoon jatkaessaan matkaa laivalla asioilleen.
Ensimmäinen varsinainen yritys oli “Pellisen kahvila” heti talon valmistuttua 1920-luvulta. Linja-autoja kulki tiuhaan ja kahvila oli epävirallinen matkahuolto. Perinnepiirissä muisteltiin, että Pellisen Hilda oli jämerä baarinpitäjä.
Kun Nestor Kankainen osti Pellisen, hän siirsi Palanderin Kallen kioskin Vinkkelin toiselta puolen nuorempien lastensa kesätyöpaikaksi. Kioskista tuli kylän nuorison kokoontumispaikka. Sen jälkeen tontin laidalla sijainnut kylän ensimmäinen uloslämpiävä sauna toimitti samaa virkaa. Samalla saunan seinä oli ilmoitustauluna, ja aina kysyttiin: “Olko Pellisen seinässä mittään uutta?”
1940-luvun lopulla Elviira Jääskeläinen osti Pellisen Kankaisilta ja piti pientä kauppaa etelän kulmahuoneessa jonkun vuoden. Ovi kauppaan johti suoraan Vinkkelmutkasta, nyt vain valetut tolpat muistuttavat entisistä ajoista.
Posti oli vakituinen “vieras”; se oli kolmeen otteeseen vuokralaisena ja talo tuli tutuksi kaikille kyläläisille. Postia ei jaettu kotiin, vaan jokainen haki sen itse postissa olleesta lokerosta.
“Toinen etelän huoneista oli jaettu pahviseinällä nurkasta nurkkaan kahdeksi kolmioksi. Oli odotushuone ja posti”, postia Meeri Tommolan kanssa hoitanut Aune Hussi muisteli 1990-luvulla.
Rutalahden puhelinosakeyhtiö osti Pellisen 1949 ja siirsi keskuksen omaan kiinteistöönsä Purolasta. Kylän puhelut kulkivat reilun vuosikymmenen talon kammarin kautta, keskuksen hoitajana oli Helga Viljanen.
Pientä yritystoimintaa riitti Pellisessä 1980-luvun alkuun, kun Suomen ainoa kiertävä veitsenteroittaja Erkki Logren piti pari vuotta Rutalahtea kiintopisteenään.
Vaikka omistajat vaihtuivat, melkein aina Pellisessä asui myös vuokralaisia, saihan heistä vähän tuloja. “Pahimmillaan” heitä oli viidessä huoneessa ja epävirallisen listan mukaan melkein 90 henkeä on pitänyt taloa kotinaan!
Vuosiin mahtuu monenlaista! Ei siis ihme, että Hiekkolan Oiva tuumi meidän muutettua taloon:
“Aina Pellisessä on asunu vähän erikoisia ihmisiä, mutta nyt siihen vasta outoja on muuttanu! Ei Rutalahessa kukkaan muu niin hullu ole, että pitäs oviaan yötä päivää auki, eikä ikkunoissakaa oo verhon verhoa näköesteenä!”
5. Heikkilä
Heikkilä valmistui 1949. Sen rakennutti kylän ensimmäinen taksiautoilija Heikki Tallimäki. Alkuvuosina Tallimäen perheellä oli pientä maatalousyrittämistä omiksi tarpeiksi ja esimerkiksi Lelu- lehmä Pellisen navetassa. Taksiyrittämistä jatkoi Tallimäen toinen vaimo Kaisa Tallimäki 1980-luvun loppupuolelle. Aluksi talon yläkerrassa toimi Leivonmäen Osuuspankin Rutalahden konttori. Kerrotaan, että pankin käteisvarat pidettiin kenkälaatikossa.
6. Rutalahti II
Rutalahden ainoa “kerrostalo” rakennettiin 1940-luvun lopulla. Alakerrassa oli asunto ja pieni kauppa, yläkerrassa myöhemmin matkustajakoti ja parturi-kampaamo. Osuuskaupan puuhamiehet ostivat talon yksityiseltä 1956 kilpailun hillitsemiseksi ja myöhemmin möivät sen Kolmikunnalle. Baari toimi eri nimillä vuodesta 1961: Rosita-Baari, Seura-Tupa, Old-Lady. Osuuspankki omisti talon vuosia ja piti siinä konttoriaan vuoteen 2001. Viimeiset yritykset olivat baari, elintarvikepuoti ja asiamiesposti.
7. Pajassa on korjattu vanhaa ja tehty uutta
“Viljasen paja” – tai nykyisin pelkkä “Paja”– suuri, vihreä rakennus on vuodesta 1946 seissyt vankasti keskellä kylää. Koko tuon ajan sieltä on löytynyt apu niin autojen huoltoon kuin vaikka silloin, kun ruohonleikkuri on sanonut työsopimuksen irti.
Ja miten kaikki oikein alkoi… Anton ja Hilda Viljanen olivat perheenpään työn perässä tulleet Joutsaan sotien jälkeen. Vaikka työpaikka oli hyvä, isännällä poltteli päästä omaan yritykseen kiinni.
Anton Viljanen huomasi, että Rutalahti on aika mukava maisemiltaan ja pian Pellisen pikkutilasta ostettiinkin tontti kodille ja yritykselle.
Maatalous oli vasta koneistumassa ja perinteisille sepäntöille riitti kysyntää. Anton oli laskeskellut, että uitot Rutajoella ja Päijänteellä antaisivat myös työtä. Melko varmasti autotkin yleistyisivät… Ja tärkeä juttu oli, että Puukemian toiminta Kivisuolla takasi työtä autot ja muut koneet tunteville.
Aluksi oli paljon varsinaisia sepäntöitä. Iso nuotio paloi Rutapuron rannalla Vinkkelmutkassa, kun paukkupyöräkärryjä raudoitettiin. Välillä pyöriä jäähdytettiin purossa, etteivät syttyneet palamaan. Vähitellen ammattiautoilijat pitkistäkin matkoista tiesivät tulla pajalle ja heitä palveltiin kellon ympäri.
Moni poika sai Viljasen pajalla ammatin, kun kokeneemmat neuvoivat nuorempiaan. Parhaimmillaan työssä oli 7 henkeä. Eikä voi unohtaa, että Hilda Viljanen teki oman osuutensa “huoltojoukoissa”.
Aikanaan sepäntyöt vähenivät ja rakennettiin ja korjattiin kuorma-autoja sisällä ja ulkona. Vuosien myötä yhä enemmän korjattavaksi tuli henkilöautoja; Viljasen Pajasta muodostui pikkuhiljaa Viljasen Autokorjaamo.
Teuvo Viljanen jatkoi Anton-isän aloittamaa työtä niin, että vuonna 2012, jolloin hän möi “Pajan”, isä ja poika olivat toimineet yhteensä 66 vuotta samalla paikalla yrittäjinä.
Nyt työtä jatkaa Janne Heinonen J.Heinosen Autokorjaamossa.
8. Tyviön puusepänverstas
Väinö Tyviö tuli alkujaan mylläriksi Rutalahteen Jussilan myllylle. Kerrotaan, että Tyviö oli ammatissaan hyvä ja pidetty mylläri, mutta hänkin sai kutsun sotaan. Rutalahtelaiset kävivät joukolla perustelemassa, että kylä ei tule toimeen ilman mylläriä ja niin hänet käännytettiin takaisin. Kun maatalous muuttui ja jauhatus väheni, Väinö Tyviö alkoi sivutöinään tehdä puusepäntöitä. Aluksi hän perusti verstaan Lampolaan. Samalla hän poikiensa kanssa rakensi Kotimäkeen Tyviön puusepänverstasta, se valmistui 1950-luvun lopulla ja toimi kolmisenkymmentä vuotta.
Monen talon ikkunat, ovet tai kalusteet kylässä ovat Tyviön puusepänverstaalta lähtöisin.
9. Paloasema eli Mannisen kirkko
Paloasema oli toiminnallisesti tärkeä 1940-luvun lopusta 1970-luvun puoliväliin Rutalahden VPK:lle. Rahat kalustoon ja toimintaan kerättiin järjestämällä maksullisia tapahtumia, mutta pääosin “hattu kourassa” talosta taloon kiertäen. Paloasema rakennettiin talkoilla, näin saatiin asianmukainen paikka varusteitten kunnostamiseen ja säilytykseen, erityisesti paloletkujen kuivatus helpottui. “Mannisen kirkko”-nimen paloasema sai sammutuspäällikkö Aatto Mannisen mukaan.
Nyt palo- ja pelastutoimi on lakisääteisesti muuten järjestetty.
10. Kaistinen
11. Purola
Kylän puhelinkeskus toimi Purolassa Rutapuron takana, kunnes Rutalahden Puhelinosakeyhtiö osti Pellisen toimitalokseen 1949. Postikin oli lyhyen aikaa yhdessä huoneessa ja tohtori Wihinen piti myös aluksi vastaanottoa vuokralaisena. Viimeksi Aulis Lehtola pyöritti taksiyritystä Purolasta.
