Suojarinteen mäen elämää ennen ja nyt

Sisällysluettelo

• Suojarinne – kylän sydämeksi kasvanut
• Suojeluskunta
• Oma talo nousi keskeiselle paikalle
• Sota muutti talon käyttöä ja järjestöt oli lopetettava
• Suojarinteestä luopuminen oli raskasta
• Uudet isännät asialla – ja taas talo täyttyi toiminnasta
• Television tulo vähensi hetkeksi käyttöä
• Suojarinteellä on riittänyt ja riittää töitä
• Koulu oli Patruunalle sydämen asia
• Kestikievari

Kuuntele artikkeli

Suojarinne – kylän sydämeksi kasvanut

“Aina siitä asti, kun talomme rakennuspaikka viime syksynä lopullisesti määrättiin, on eletty jonkinlaisessa jännityksessä. Tuntui kuin yhteistä kotiamme siinä rakennettaisiin. Ja sitä rakkaammaksi se meille tuli, mitä useampi hirsikerros toisen päälle kohosi. Olihan siinä pilvilinnamme, joka ei ehkä rikki romahtaisikaan, yhteinen kotimme, jota vuosikausia oli suunniteltu ja sen toteuttamista melkein mahdottomana pidetty. Innostus tarttui toisesta toiseen. Missä kaksi toisensa tapasi, siellä oli talomme puheenaiheena. Sen pohjapiirustusta piirrettiin paperossilaatikon kansille, sen hyväksi suoritettiin innolla työtä ja helposti heltisivät kukkaron nauhat. Niinpä voi ymmärtää ilomme ja tyytyväisyytemme, kun juhannuksena ensi kerran seisoimme riveissä tupamme pihamaalla kunniavieraitamme vastaanottamassa…”

Näin uutisoitiin Suojarinteen vihkiäisjuhlasta  (24.6.1936) Keski-Suomen Suojeluskuntalainen -lehdessä. Uutisen päättävä lause – “…paljon voidaan saada aikaan pienelläkin joukolla, kun vain ollaan asiassa kaikin mukana.” – on jäänyt voimakkaasti elämään Suojarinteen vaiheissa, vaikka isännät ovat muuttuneet ja kyläläisetkin ehtineet vaihtua seuraaviin sukupolviin.  Yhteisöllisyyttä on tarvittu, sillä Suojarinteenkään elämä ei ole ollut pelkkää ruusutarhaa.…

Rutalahden suojeluskunta – ensimmäinen isäntä

Vapaussota-kansalaissodan jälkeen Rutalahden suojeluskunta (virallisesti Korpilahden  ja myöhemmin Leivonmäen Suojeluskunnan Rutalahden kyläosasto) oli kylän valtajärjestö. Siihen kuului jäseniä koko vanhan Rutalahden alueelta. Kiintopiste oli aluksi Jussilassa – talvisin tuvassa ja kesäisin navetan vintillä, mutta jo varhain heräsi haave oman talon rakentamisesta. Kyläosaston talo oli koko maassa harvinaisuus. Yhdessä yrittämisestä oli Rutalahdessa jo pitkät perinteet, elihän esimerkiksi oma Maanviljelijäin Osuuskauppa nousun aikaa, ja suojeluskunnassa ja lotissa oli mukana paljon samoja ihmisiä kuin kauppahankkeessa.

Oma talo nousi keskeiselle paikalle

Vaikka monet keskushahmoista olivat tiettömän taipaleen takaa Päiväkunnasta, Ravionkylältä ja Nisulasta, oma talo haluttiin mahdollisimman keskeiselle paikalle hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Rutalahden keskusta oli silloin luonnollinen valinta. Kun Matti Auvila lupasi tontin vanhalta koulunmäeltä, asia ratkesi kerralla.

Suojeluskuntatalon rakentaminen annettiin urakalla luhankalaisen Nestor Virtasen tehtäväksi. Hänellä oli neljä viisi miestä apunaan. Urakkasummaa ei kukaan enää muista, mutta tarvittavat rahat saatiin kokoon keräyksillä, iltamilla, kesäjuhlilla ja arpajaisilla. Lotat olivat tehokkaita rahankeruussa ja rahat rakentamiseen kertyivät muistin mukaan aika helposti, koska hanketta arvostettiin. Iso apu oli, että hirret saatiin kaikki lahjoituksena. Talkoita ja kylänväen apua tarvittiin myös rakennushommissa.

“Iltajuhlaan saapui väkeä läheltä ja kaukaa. Pihamaalle ilmestyi auto toisensa jälkeen ja pyörä pyörän viereen. Olihan talossamme kyllä kuultavaa ja nähtävää, sekä hengelle että ruumiille virkistystä. Juhlasalin kiiltävät tuolirivit täyttyivätkin pian…” , näin uutisoitiin lehdessä juhlien jälkeen.

Kun talo oli valmis, elämä vakiintui arkisiin uomiinsa. Suojeluskunta ja lotat järjestivät omia isänmallishenkisiä koulutus- ja juhlatilaisuuksiaan, mutta alusta asti talo oli myös kaikkien muitten käytössä. Ainoastaan minkäänlaisia puoluepoliittisia tilaisuuksia ei suvaittu.

Sota muutti talon käyttöä ja järjestöt oli lopetettava

Suojarinne ehti alkuperäisen isäntänsä käytössä olla vain muutaman vuoden, kun uusi sota alkoi. Kaikki muuttui. Useina vuosina sotilaitten autoporukka, joka ajoi halkoja Päijänteeseen, oli majoitettuna Suojarinteellä ja lotat muonittivat heitä.  Jatkosotaan lähiseudun miehet kokoontuivat Suojarinteelle, osa heistä yöpyi talossa ja heitäkin muonitettiin sen suojissa. Ja niin matka kohti sotatantereita alkoi.

 Rauhanehtojen mukaisesti suojeluskunnat ja lotat oli järjestöinä lopetettava 1944. Suojeluskunnan aktiiveista osa oli vielä sotapalveluksessa ja päätökset järjestön omaisuudesta oli tehtävä nopeasti. Kylältä ei löydetty mitään ehdot täyttävää järjestöä ja Suojarinne päätettiin luovuttaa uuden kotipitäjän, Leivonmäen, urheiluseuralle. Leivonmäen Pyry sai Suojarinteen tontteineen ja irtaimistoineen maksutta omistukseensa 1944.

Suojarinteestä luopuminen oli raskasta

“Luovutus oli kylässä surun päivä. Se oli niin tuskallista, koska jokainen oli tehnyt paljon talkootyötä ja yhdessä oli kerätty rahaa. Suojarinne oli kuin yhteinen koti. Se oli niin raskasta, ettei siitä jaksettu edes puhua”, näin Sylvi Nääsilä muisteli. Hän itse oli aktiivisesti mukana lotissa kylällä ja viisi vuotta rintamalla.

“Kaikki tavarat ja paperit hävitettiin ja koko talo tyhjennettiin. Lottien leimalliset astiat jaettiin. Oli niin suuri pelko, että lähettävät Siperiaan, että kaikki arkistotkin hävitettiin.”

Kun pahimmasta järkytyksestä talon menetyksen takia oli päästy, alettiin miettiä keinoja sen saamiseksi takaisin kyläläisille. 1940-luvun lopulla, kun kaikenlainen yrittäminen kukoisti seutukunnalla, alkoi kiertää huhu, että Suojarinteelle oltaisiin ottamassa yrittäjää, joka aukaisisi talon päätyyn isot ovet ja ottaisi salin yrityskäyttöön. Silloin rutalahtelaisten veri kuohahti: Matti Auvila, joka oli jo  luovutusta pitänyt liian hätiköitynä, oli etunenässä ajamassa asiaa.

Perustettiin Rutalahden nuorisoseura. Seuran tärkeimmäksi tavoitteeksi tuli talon saaminen takaisin.

Hevosystäväinseuran toiminta alkoi samoihin aikoihin olla parhaassa nousussa, ja erityisesti Päiväkunnan isännät toimivat voimakkaasti sen kautta. Molemmissa järjestöissä aktiiveja olivat samat ihmiset kuin olivat olleet lakkautetuissa järjestöissä.

Uudet isännät asialla – ja taas talo täyttyi toiminnasta

Rutalahden nuorisoseura ja Rutalahden Hevosystäväinseura ostivat Suojarinteen 7. helmikuuta 1951 päivätyllä kauppakirjalla takaisin Rutalahteen. Kauppasumma oli miljoona markkaa ja lisäksi kauppaan kuului ehtoja Pyryn kiinnelainasta. Irtaimisto ostettiin sen lisäksi 75 000 markalla. Vain muutamaa vuotta aiemmin kalusteet oli itse saatu Muuramen kalusteelta lahjoituksena!

Vaikka oma talo oli kalliilla ostettu takaisin, panostus  kannatti, sillä 1950-luvulla se oli erittäin vilkkaassa käytössä: nuorisoseura piti  iltamia, esitettiin itse näytelmiä,  muualta kävi näyttelijöitä, tanssittiin ja tanhuttiin – ja tanssittiin myös monet häät. Oli marttojen ompelukursseja, hevosystäväinseura näytti elokuvia vähintään kerran viikossa ja piti maakunnan kuulut “Hevosmiesten tanssit” ravien päätteeksi, Osuuskauppajuhlat kokosivat väkeä koko toiminta-alueelta. Talo kuhisi toimintaa, ja aina 1960-luvulle oma talonmies huolehti pihasta, siivouksesta ja lämmityksestä ja asui perheineen päätyhuoneissa. Talkoilla puuhatun urheilukentän valmistuminen  lisäsi entisestään käyttöä.

Television tulo vähensi hetkeksi käyttöä

1960-luvulla toimintaan tuli notkahdus, kun televisio ”naulitsi” kyläläiset tupiinsa, ei kaivattu enää niin paljon yhteistä ohjelmaa, eikä hankkeisiinkaan ollut tekijöitä kuten ennen. Uusimatta jääneen kiinnelainan takia pankki painosti pakkohuutokauppaan. Kuin ihmeen kaupalla siitäkin selvittiin Pirisen Erkin antaessa alaikäisenä puheenjohtajaksi valitulle Eija Viljaselle vankkaa taustatukea ja pistäessä taloudellisen tietämyksensä peliin.

Vielä 1976 kun Kalevi Puttonen tuli nuorisoseuran johtoon, Suojarinteen takia seuran taloudellinen tilanne oli huono. Lisäksi talo oli jo remontin tarpeessa, että se vastaisi  ajan vaatimuksia. Ensimmäinen suuri remontti tehtiin 1982.   “Perusrakenteiltaanhan Suojarinne oli edelleen kunnossa, niin kuin vankka hirsirakennus vain voi olla, mutta se kaipasi ajanmukaistamista. Ihmiset olivat taas valmiita talkootyöhön ja siitä se nousu lähti.”, Kalevi Puttonen kertoo isosta urakasta. Ja kunnostusurakoita on sen jälkeen ollut useita. 

Tällä hetkellä Suojarinteen piha-alue on ahkerassa urheilukäytössä kesät talvet ja sisällä talossa vietetään monen sortin juhlia häistä hirvipeijaisiin ja merkkipäivistä joululauluiltoihin. Seurapiiri pyörii kuin luonnostaan sen vanhojen seinien suojissa ja lasten peli-iltoina koko talo täyttyy iloisesta hälinästä. Kesäiset luontoleirit tai metsämiesten koirakokeet luontuvat sinne yhtä lailla kuin myyjäiset tai tuolijumppa.

Vuosi 2026 on Suojarinteen 90. vuosi ja talo on paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen. Entisajan rohkeitten kyläläisten, monien vuosikymmenten aikana Suojarinteen hyväksi töitä tehneitten ja tänä päivänä samaa työtä jatkavien ihmisten ansiosta meillä kaikilla on mahdollisuus käyttää Suojarinnettä harrastus- ja juhlatalona.

Suojarinteellä on riittänyt ja riittää töitä

Aina 1980-luvun alkuun Suojarinne palveli lähes alkuperäisessä kuosissaan, mutta kun talon ikä alkoi lähennellä 50 vuoden mittapylvästä, oli ensimmäisen suuren remontin aika. Se jälkeen remontteja on ollut useita, välillä isompia, mutta joka vuosi on tehty pieniä korjauksia. Vain se, että aina on kylältä löytynyt ammattitaitoisia talkoolaisia, on mahdollistanut korjaukset. Rahallista tukea on saatu muun muassa Leivonmäen kunnalta, Opetusministeriöltä useampaan otteeseen, Keski-Suomen Ympäristökeskukselta ja pariin otteeseen Eu-rahoitusta hankkeisiin Maaseutukehityksen kautta. Iso apu on ollut myös se, että Suojarinteen hyväksi on pidetty useammat tukkitalkoot.

Ja työt jatkuvat…

Koulu oli Patruunalle sydämen asia

Kun Saha pääsi hyvin vauhtiin, Patruuna alkoi ottaa kantaa niihin epäkohtiin kylällä, jotka hänen mielestään piti korjata. Koulun saaminen oli ensimmäisenä. Pienistä oloista lähteneenä hän oivalsi, että koulutus on tärkeää kaikille. Kouluja oltiin vasta perustamassa maaseudulle ja Korpilahdella ensimmäisenä kirkonkylälle 1880.

Kun ilmeni, että Rutalahteen ei neuvotteluista huolimatta saataisi koulua, toimen miehenä Patruuna otti asian omakseen. Maaliskuussa 1881 hän kutsui Koskelaan kokouksen keskustelemaan yksityisen koulun perustamisesta. Backström oli niin vakuuttunut koulun tarpeellisuudesta, että hän oli laatinut ehdotuksen, jossa oli valmiina piirikuntajako. Käytännössä se piti sisällään seuraavat nykyään tunnetut kylät: Rutalahti, Haukanmaa, Nisula, Päiväkunta, Paloinen, Vihijärvi ja Pajulahti. Alue oli suuri ja siihen kuului 35 taloa ja 73 isompaa torppaa.

Patruuna lahjoittaisi koululle tontin Koskelan maista sekä ”Paitsi tätä koulukartanoa, rakennan ja kustannan minä myös kaikki koulussa tarvittavat ulkohuoneet. Minä allekirjoittanut lupaaan omalla kustannuksellani toimittaa pöytiä, tuolia ja muita välttämättömiä koulutarpeita kumminkin kahdeksankymmentä oppilasta varten ja ehkä myös Harmonian.” 

Napisematta ei kaikkia ehdotuksia hyväksytty, eivätkä kaikki pitäneet koulua edes tarpeellisena. Lopulta Backström sai vakuutetuksi talolliset ja torpparit, että hyvä opettaja syrjäkylälle saataisiin vain maksamalla kunnon palkka. Lisäpalkkaan ei suostuttu, mutta sen sijasta sovittiin, mitä talolliset ja torpparit maksukykynsä mukaan toimittaisivat opettajalle vuoden aikana, lähinnä peruselintarvikkeita ja  polttopuita. Kun Backström itse oli lupautunut suuriin panostuksiin koulun saamiseksi, saattoi olla, että muutkaan eivät kehdanneet vastustaa. Leivonmäelle koulu oli perustettu jo 1869.

Ensimmäisenä vuonna 1882 oppilaita oli 35 ja ikäjakauma laaja, vanhin 19-vuotias.

Kouluun oli niin paljon tulijoita, että joka vuosi ei kaikkia pystytty ottamaan sisään!

Tuon ajan koulut olivat luonteeltaan ”ylempiä kouluja”, eli oppilailta edellytettiin kiertokoulun oppeja tai muuten auttavaa luku- ja kirjoitustaitoa. Patruunan puheenjohtajakaudella kunnan ensimmäinen ”pienten lasten koulu” perustettiin Rutalahteen 1885. Ehkä se vastasi esikoulua?

Seuraavina vuosikymmeninä valtio ja kunta tulivat mukaan ja kyliin rakennettiin omat koulut, sillä matkat olivat kohtuuttomat ja koulun merkitys ymmärrettiin entistä paremmin. Nyt kaikki Wanhan Rutalahden koulut ovat muussa kuin koulukäytössä!

Kestikievari

Leivonmäen kestikievarin päiväkirja kertoo, että heinäkuussa 1905 Rutalahdessa vieraili muun muassa Svinhufvud – tarkoittanee kihlakunnan tuomaria.