Rutalahti tunnetaan pitkistä mylly- ja kauppaperinteistään: vesimyllytoiminta alkoi jo 1500-luvulla ja jatkui tilamyllynä 2000-luvulle, mylläreistä tuli kylän arvostettuja henkilöitä. Kylässä toimi lähes 130 vuoden ajan useita yksityiskauppoja ja oma osuuskauppa, joista viimeinen sulki ovensa vuonna 2000.
Sisällysluettelo
Kuuntele artikkeli
Rutalahti on myllyjen kylä
Rutalahtea voi syystä sanoa myllyjen kyläksi. Ensimmäisen kerran Rutalahden mylly mainitaan kruunun jauhatusveroa varten laatimassa myllyluettelossa 1586. Wanhan Rutalahden alueella oli jo useampia vakiintuneita taloja ja myllylle on ollut tosi tarve. Reilut sata vuotta myöhemmin ensimmäisellä myllyllä on ollut osakkaina viisi rutalahtelaista, kaksi oittilalaista, yksi vihijärveläinen, yksi pajulahtelainen ja kaksi raidanlahtelaista taloa.
Rutajoki tarjosi hyvän ja keskeisen paikan. Joki pysyi sulana läpi talven ja kesälläkin riitti vettä myllynkivien pyörittämiseen. Lisäksi Päijännettä pitkin oli helppo kulkea.
Myllyjen kausi alkoi
Todellinen myllyjen kausi Rutalahdessa alkoi 1800-luvun loppukymmenillä, kun Rutajärven laskujen jälkeen Rutajoen yläjuoksulle valmistui Tammenmylly ja alajuoksulle oli vakiintunut kolmen myllyn rypäs: 2 tullimyllyä ja Rutalahden Keskinen lohkomylly.
Lohkomylly tarkoitti, että taloilla oli tietty osuus myllystä ja omat kiinteät jauhatusvuorot. Tullimyllyssä jauhettiin tulojärjestyksessä ja nimi ”tulli” tarkoitti sitä, että vero perittiin jauhoina.
Pekka Riipinen kertoi 1990, kun oli jo 40 vuotta toiminut myllärinä:
”Kosken alajuoksulla pyöri Jussilan talon mylly ja itärannalla Haasiaisen (Riipisen) talon mylly. Kolmas mylly oli lähinnä Päiväkunnan talojen lohkokunnan ja se oli suurin. Kaikki myllyt oli aika lähekkäin ryppäässä. Myllyillä oli muutakin: oli pärehöylä, pientä sahaustoimintaa ja viimeksi jääneillä omat sähkölaitokset, joista lähitalot saivat sähköä.”
Myllyrakennusten lisäksi maisemaa hallitsivat myllypadot, joilla säännösteltiin vettä ja myllyjen keskellä uittorännit, joita myöten puita uitettiin Päijänteelle.
Lohkomyllyn käyttö loppui ensimmäisenä ja sitten purettiin huonokuntoiseksi käynyt Tammenmylly. Joen yläjuoksulle oli kyllä aikomus rakentaa kokonaan uusi mylly, oli koneet ja rakennustarpeet hankittuna ja patokin valmiina, mutta ajat muuttuivat. Uutta myllyä ei tullut. Vuonna 2024 Tammenmyllylle rakennettu Seinäkosken pato purettiin ja joki on taas luonnontilassa.
Jussilan ja Haasiaisen myllyt paloivat 1949. Se oli kova isku koko kylälle ja lähikylille. Edes yksi mylly koettiin tarpeelliseksi ja Jussilan mylly saatiin kunnostettua, kun myllyä käyttäneet järjestivät tukkitalkoot. Mylly oli vuokrattu Väinö Tyviölle, mutta loppuaikoina hänen poikansa Torsti Tyviö oli myllärinä. Jussilan mylly lopetti 1956, kun uusi, vuonna 1950 valmistunut Rutalahden Vehnämylly oli päässyt kunnolla vauhtiin.
Pauli Mäkelä muisteli Perinnepiirissä:
”Vehnää viljeltii jonku verra, mutta sen jauhatus ol aika työlästä. Ensin ne säkit lähetettii Lahtee Oululaise Vehnämyllyy laivalla tai linja-autolla. Säkkii vaa lappu, mikä mylly. Ja takasin ne tul samalla keinon. Vähän se helepottu, kun Korpilahelle tul Nurmisen mylly, mutta päivähän siinä män. Jotka ol kauempaa, ne joutu jo aikasin lähtemää, kun Kaima lähti 4.30 Rutalahesta. Pit keretä viemää säkit laivalaiturille ja hevonen Auvilaa tai johonki tuttuun talloon ja sitte takasi rantaan. Ussein se myllymatka veny toiselle päivälle, mutta olhan se miehille vähän kun lomamatka samalla.”
Myllärit merkkihenkilöitä
Monien, monien vuosien mittaan myllyissä ehti olla monenlaisia mylläreitä, joistakin tykättiin niin, että heidän nimensä ovat painuneet kylän muistiin. Parhaiten tietysti muistetaan viime vuosikymmenten ihmiset.
Vilppu Huovista ja vaimoaan Eerikaa perinnepiiriläiset muistelivat erityisen lämpimästi. Pariskunta asui Jussilan myllytuvassa ja Vilppu oli myllärinä ilmeisesti 1920-1930-luvuilla. Ystävällisyys ja avuliaisuus ovat ne piirteet, jotka mylläriparista muistetaan. Lahja Paussu kertoi, kuinka Vilppu talvisin kiirehti nostamaan säkkejä reestä isän avuksi, ja kesällä, kun vilja tuotiin Päiväkunnasta veneellä, hän kantoi säkit joen varresta. Eerikaa taas kiitettiin siitä, että talvipakkasilla hän kutsui pitkästä matkasta kylmissään tulleita ihmisiä tupaansa lämmittelemään ja tarjosi kahvia. Kun oli sähköt, Huoviset hankkivat radion ja halukkaat saattoivat käydä vaikka kirkonmenoja kuulemassa. Erityisesti lapset olivat Eerikalle tärkeitä vieraita ja jostakin kätköstä löytyi aina suuhun herkkuja.
Ennen talvisotaa mylläriksi kylään tuli Väinö Tyviö, ensin Riipisen myllyyn. Tehtyään pienen retken muualle, hän palasi takaisin ja oli myllärinä Jussilan myllyssä ja vuokrasi sen myöhemmin 1945. Myllyjen tuhouduttua tulipalossa 1949 hän lähti Tammijärvelle mylläriksi ja Jussilan myllyä hoiti remontin jälkeen hänen Torsti-poikansa vuoteen 1956. Väinö Tyviö oli käynyt myllärinkurssin ja saanut kokemusta monesta eri myllystä. Häntä pidettiin erityisen hyvänä ammatissaan ja hän tuli hyvin juttuun isäntien kanssa. Kuvaavaa on, että kun Tyviö sai kutsun sotapalvelukseen muitten tavoin ja oli jo matkalla rintamalle, myllyä käyttäneet kyläläiset tekivät yhteisen anomuksen, että mylläri on päästettävä pois, Rutalahdessa ei pärjätä ilman häntä. Ja niin kävi, että Väinö Tyviö suoritti oman osuutensa maan puolustamisessa myllärintyötään tehden. Myöhemmin hän perusti Tyviön puusepänverstaan.
Riipisillä oli ollut oma mylly vuosikymmenten ajan. Kun se paloi 1949, uuteen ei enää haluttu sitoutua, nähtiin, että vesimyllyjen aika alkoi olla ohi. Rakennettiin uusi, tiilinen Rutalahden Vehnämylly. Pekka Riipinen teki 45 vuoden urakan myllärinä 1950-1995. Toki hän oli ammatissaankin hyvä, mutta häntä muistetaan edelleen sen vuoksi, että hän oli niin monessa hankkeessa kylässä mukana. Erityisesti nuorisoseura sai hänen aikanaan uutta nostetta toimintaansa.
Rutalahden Mylly elää tätä päivää
Rutalahti on edelleen myllykylä. Maire ja Samuli Huikko hankkivat osan Vehnämyllyn koneista 1996-1997 ja perustivat Lahden tilalle tilamyllyn. Nyt ” Sydänmaan viljaa”-tuotemerkin alla myytävät tuotteet ovat tuttuja monissa kaupoissa. ”Uutena” viljalajina on speltti, jota on viljelty jo reilu parikymmentä vuotta. Vuodesta 2023 Rutalahden liki 500-vuotista myllyperinnettä ovat jatkaneet Laura ja Johan Björn.
Kirjoitus on julkaistu Koti-lehdessä 7/2007. Lue skannattu artikkeli tästä.
Kun speltti tuli Rutalahteen
Vuosituhansien voimavilja, speltti, jalostettujen viljojen joukosta unohtui moneksi sadaksi vuodeksi. Lahden tila Korppilahden Rutalahdessa se on uusin ja haastavin tulokas.
Kun Maire ja Samuli Huikko vuonna 1982 puntaroivat sukupolvenvaihdosta, heille oli selvää, että maitotalouden rinnalle etsittäisiin muutakin hanketta. Lypsykarja on tilan yrittämisen runko: lehmiä on 16–17 ja lisäksi nuorkarjaa. Peltoa on 29 hehtaaria ja vuokramaita miltei saman verran. ”Mylly luontui sopivasti yrityskokonaisuuteen. Lisäksi teen sähköurakoita ja traktorihommia ja Maire ajaa taksia”, Samuli Huikko kertoo.
Mylläriksi miltei vahingossa.
Maa- ja kotitalousnaiset kampanjoivat 1990-luvun alussa perinneruokien puolesta. Kauraryyniuunipuuroon he eivät mistään meinanneet saada aineksia. Kun kylässä oli mylly, he pyysivät minua teettämään kokonaisia kauraryynejä myyntiin. Ensin olin myllärillä opissa, ja kun hän sairastui, jatkoin yksin. Sitten meille valmistui sopivasti konehalli, ostin myllyn laitteet ja perustimme oman Rutalahden Myllyn”, Samuli Huikko muistelee myllytuvan pitkän pöydän ääressä.
Ikivanhan hirsimökin Huikot ostivat ja siirsivät pihapiiriin leivintuvaksi ja ryhmien käyttöön 1990-luvun lopussa. Näin Rutalahden kylän 1800-luvun puolivälissä alkanut myllyperinne jatkuu. Huikot jalostavat tilan omaa viljaa ja lisäksi Samuli tekee rahtia toisille viljelijöille. Myllyn osuus tilan liikevaihdosta on nyt 12–13 % ja edelleen kasvussa. ”Tykkään siitä, että on aina jotain uutta vireillä. Se pitää työn mielekkäänä. Näin löysimme speltinkin, jota olemme viljelleet vuosituhannen alusta.”
Speltti löytyi opintomatkalla
”Olin opintomatkalla Itävallassa, missä kävimme myös spelttitilalla. Se kiinnosti erikoisuutena, mutta en kuitenkaan ajatellut, että se meille sopisi. Ajatus jäi silti, ja kotona aloin ottaa selvää ja pyysin Spelttiyhdistyksestä tietoa”, Samuli muistelee.
Vuonna 2000 Huikot kylvivät ensimmäisen koehehtaarin. ”Kylvin syksyllä kyntämättömään maahan ja talvikin oli epäsuotuisa. Ensimmäinen sato epäonnistui. Oman speltin makuun kumminkin pääsimme, ja se alkoi kiehtoa entistä enemmän.” Taitojen karttuessa ja markkinoitten avauduttua Samuli ja Maire Huikko ovat vuosittain lisänneet kylvöalaa. Vuonna 2007 jo yhdeksän hehtaaria eli viidennes pelloista lainehtii spelttiä ja tulevaisuudessa enemmänkin.
Viljelyssä riittää haastetta
”Viettävänä rinnemaina peltomme soveltuvat hyvin speltin viljelyyn, mutta oikullisena se esimerkiksi vuonna 2006 menestyi parhailla paikoilla heikoimmin. Talvehtimisessa tahtoo usein olla ongelmia”, Samuli Huikko luettelee.
Speltti kylvetään tähkylöinä ja siinä on omat niksinsä. Kylvökonetta Samuli kertookin opetelleensa säätämään sille mieleiseksi ja sama pätee puimuriin. Puitu speltti on roskaista, ja lajittelu on tehtävä tarkasti ja useampaan kertaan. Nyt niin isäntä kuin emäntäkin ovat jo sinuja speltin kanssa.
”Spelttiä varten emme ole hankkineet mitään erikoiskoneita. Siinä on kova ja paksu kuori ja saanto jauhatuksessa nykyisellään turhan pieni. Kuorinta onkin tämän hetken ongelmallisin vaihe. Meille onkin tulossa uusi kuorimiskone.”
Vaikka speltti voi olla oikullinen eikä sato edes hyvänä vuonna ole kuin korkeintaan puolet muista viljoista, se on myös haastava ja palkitseva. Maalajin suhteen speltti ei ole ronkeli eikä vaadi paljon lannoitteita. Kylvö- ja puintiajat niveltyvät sopivasti muiden viljojen väliin. Paksukuorisena speltti ei ole arka sateiden vaikutukselle sakolukuun ja antaa näin joustoa puintiin. Lujakortisena se myös pysyy hyvin lakoontumatta. Viimeistään erinomainen maku, hyvä menekki ja kohtuullinen hinta pyyhkivät hankaluudet mielestä.
Pähkinäinen maku viehättää
Maire Huikko aloitti itse speltin käytön varovasti. ”Käytin ensin leivonnassa spelttiä vehnäjauhojen rinnalla. Jos korvaa kolmanneksen speltillä, saa jo pehmeän, pähkinäisen maun leivonnaisiin. Nykyisin olen hylännyt valkoisen vehnän ja riisin kokonaan leivonnassa ja ruoanvalmistuksessa.”
Vuosien mittaan emännälle on kertynyt speltin jokapäiväisestä käytöstä paljon hyviä kokemuksia, eivätkä ne aina osu yksiin esimerkiksi netistä löytyvien vinkkien kanssa. Hiivataikinat Maire kertoo tekevänsä samaan tapaan kuin vehnäjauhoilla, ehkä hivenen löysemmiksi. Ohjeista poiketen hän neuvoo kohottamaan valmiita tuotteita lyhyemmän ajan kuin vehnällä alustettuja. Kovin isoa taikinaa ei myöskään kannata tehdä kerralla, että kaikki leivonnaiset ehtivät ajoissa paistoon. ”Speltin sitko ei ole kestävää, ja pitkä kohotus latistaa leivonnaiset. Olen myös huomannut, että hiivaa on syytä käyttää hieman vähemmän.”
Emännän kehittämiä tai muokkaamia ohjeita löytyy tilan kotisivuilta netistä. Kun spelttiä käyttää riisin tilalla, Maire kehottaa ottamaan huomioon, että se kypsyy hitaammin, mutta näin maku tulee hyvin esiin. Liotus tosin lyhentää kypsennysaikaa tuntuvasti. Rouhe on nopeasti kypsyvänä kätevä vaihtoehto. Erityistä ihastusta ovat herättäneet speltti-kauraryyniuunipuuro, lisäkespeltti sekä spelttivohvelit ja -ohukaiset.
Käyttäjien joukko kasvaa
Rutalahden Myllyn speltin tuotevalikoimaan kuuluvat tällä hetkellä kokonainen ryyni, rouhe ja kokojyväjauho. Sydänmaan viljaa -tuotemerkin alla niitä ja muita myllyn tuotteita on myynnissä lähikuntien kaupoissa, suoraan tilalta ja tapahtumien yhteydessä. ”Olemme silloin tällöin esittelymyymässä esimerkiksi Jyväskylässä, ja meillä onkin useita vakioasiakkaita. Monet ostavat ryynejä säkeittäin ja jauhavat niitä pienillä myllyillään itse”, Maire kertoo.
”Käyttäjien joukko kasvaa koko ajan, kun ihmisten tietoisuus terveellisistä vaihtoehdoista lisääntyy. Mutta vielä on pitkä matka siihen, että speltistä tulisi kaiken kansan jokapäiväinen elintarvike. Normaalisti se on vähintään kolme kertaa vehnän hintaista.”
Speltti tuli Lahden tilalle ”matkamuistona”, mutta on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi viljelykasvi. ”Jatkossa myllyllä ja speltillä on entistä suurempi merkitys tilallamme. Harkitsemme viljelysopimusten tekoa, kun sopivia viljelijöitä löytyy, ja kehitämme uusia myllytuotteita. Olemme suunnitelleet myös jalostavamme spelttiä pidemmälle ja ensimmäisenä kokeilussa ovat raakapakasteet”, Maire ja Samuli Huikko sanovat.
– Leila Backman
Oma kauppa liki 130 vuotta
Kun Rutalahden perinnekierros 2025 kutsui ensimmäistä vuotta ihmisiä matkalle kylän historiaan, viimeisen kaupan ovien sulkeutumisesta oli jo 25 vuotta. Sitä ennen Rutalahdessa palveli omia ja lähikylien asukkaita vähintään yksi kauppa – joskus useampikin – miltei 130 vuotta!
Kun ensimmäiset kaupat 1870-luvulla avautuivat, elettiin pitkälti omavaraistaloudessa. Tärkein ostettava oli suola, koska säilytysmahdollisuudert olivat rajallisia. Tulitikut, vähän kahvia ja sokeria, piipputupakkaa, ehkä jauhoja ”parempia” leipomuksia varten, tai kuivattuja luumuja tai rusinoita jouluksi. Kaupat olivat sekatavarakauppoja, sieltä saattiin lähes kaikki, mitä ihminen silloin tarvitsi ja mihin rahat riittivät. Kankaitakin löytyi ja ainakin alusvaatteita, astioita omien puu- ja saviastioitten oheen. Ja tunnusomaista oli, että köysiä ja monia hevostarvikkeita ja miesten saappaita roikkui kaupan katossa. Vain jos oli jokin erikoinen ostettava, lähinnä naisten päällysvaatteet ja kengät, silloin hypättiin Kaima-laivaan ja mentiin Jyväskylään.
Kauppaa tehtiin paljon velaksi. Uuno Palander on 1984 haastattelussa muistellut:
”Kesällä asiakkaat ostivat paljon velaksi ja maksoivat talvella tukinajosta saaduilla rahoilla. Toisaalta kun Saha seisoi sydäntalvella, silloin sahalaiset tekivät velkaa ja maksoivat työllään, kun se taas alkoi pyöriä.”
Sekä kauppiaan että asiakkaan puolesta käytännössä oli sekä hyviä, että huonoja puolia: velka sitoi asiakkaat siihen kauppaan, josta sai velaksi, ja jotkut taas ostivat enemmän kuin mihin olisi ollut varaa.
Monen monta yksityiskauppaa
Yksityiskauppoja ehti koko Rutalahden kauppahistorian aikana olla lukuisia. Moni kokeili onneaan kauppiaana, ja kun ei se ollutkaan kultakaivos työmäärään nähden, jatkoi muihin töihin.
Backströmien suku piti Rutalahdessa kauppaa yhtäjaksoisesti pisimpään. Patruuna Backström avasi ennen maakauppojen vapautumista lähinnä sahansa työntekijöille pienen puodin kotiinsa Koskelaan. Vuonna 1874 hän perusti Rutalahden ensimmäisen ”oikean” kaupan Jussilaan ja poikansa Alfred jatkoi uudessa kauppakiinteistössä vuoteen 1922. Yhteinen kauppiasura kesti liki 50 vuotta.
Backströmien rinnalla yksityiskauppiaina vuosisadan kahta puolen toimi joen toisella puolen Ala-Haasiaisessa Wihisen suku, ensin Karl Wihinen ja sitten Emil Wihinen. Tämä suku aloitti 1881 ja lopetti 1914, aikaa ehti vierähtää tiskin takana yhteensä yli 30 vuotta. Wihisillä oli kauppa myös Leivonmäen kirkolla ja Rutalahden puhelinliikenne alkoi, kun niitten välille saatiin 1888 puhelinlinja.
Näitten ohessa oli muitakin lyhyen aikaa toimineita kauppiaita tässä ”kauppakeskuksessa”.
Kemppaisen kauppa myllystä oikealla olevassa talossa on vielä hyvin monien muistissa. Vilho Kemppainen aloitti kaupanpidon Haasiaisessa jo 1940-luvulla ja siirtyi omaan kiinteistöön 1952. Hän oli kauppiaana vuoteen 1973, jolloin vastuun otti Ari Kemppainen vuoteen 1981. Koko Kemppaisen suvun kauppiasuran ajan Rutalahdessa toimi kaksi kauppaa, toinen oli Osuuskauppa tien toisella puolen.
Asiakkaitten määrä väheni, kun Kaima lopetti 1950 liikennöinnin ja uitot Rutajolla loppuivat 1952. Kun 1963 valmistui tie suoraan Leivonmäeltä Jyväskylään, sekin karsi asiakkaita.
Toisaalta sotien jälkeen moni Karjalan evakoista asettui pysyvästi kylälle, Puukemian hankkeet Kivisuolla toivat uusia asukkaita ja asiakkaita 1940-1950 lukujen taitteessa. Kivisuolle valmistui tie 1947 ja Päiväkuntaan 1952, jolloin kulkeminen helpottui.
Pudotuspaikka keräsi vuosia paljon työntekijöitä ja automiehiä, jotka mielellään käyttivät kauppojen palveluita. Ja myöhemmin kesämökkiläiset ja turistit lisäsivät huomattavasti asiakasmäärää.
Kahdelle kaupalle rinnakkain riitti molemmille asiakkaita. Aika monet kyläläiset olivat joko/tai; käytiin vain yksityiskaupassa tai vain osuuskaupassa.
Oma osuuskauppa oli yhteinen ponnistus
Joskus 1920-luvulla näillä seutuvilla puhalsi oikea taifuuni, joka kulki talosta taloon ja sai varsinkin isännät mukaansa… Syttyi ajatus, että Rutalahteen pitää saada oma osuuskauppa. Korpilahden osuuskaupalla oli jo ollut myymälä ensin Ala-Haasiaisessa ja sitten Työväentalolla, mutta osuuskauppaliikkeeen hajaannuttua kaikki eivät sitä ottaneet omakseen. Toisaalta tämä kauppa ei ollut koko olemassaolonsa aikana menestynyt kovin hyvin.
Oman osuuskaupan perustava kokous pidettiin marraskuussa 1920. Jo tässä kokouksessa ilmoittautui 37 henkilöä mukaan, ja päätös oli, että kauppa perustetaaan, kun 50 henkeä on koossa.
Voi sanoa, että siinä ei kauan kaavoja käännelty, kun kaikki oli selvää: uuden Rutalahden Maanviljelijäin Osuuskaupan kauppaliikkeen avajaiset olivat jo 15.12. 1920 Ala-Haasiaisesta vuokratussa tilassa.
Hallintoon lupautuneet isännät tekivät työtä olan takaa, että oma kauppa menestyisi. Erityisen ison talkootyön he tekivät hakemalla vuorotellen Jyväskylästä tukusta tavaroita kauppaan, laivalla tai rekipelissä. Kaupalla ei ollut omaa kuskia eikä kulkuvälineitä.
Päiväkunnan Nääsilän isäntä Eemil Sivula muisteli vuosikymmeniä myöhemmin:
”Jos sattui kova tuisku, varsinainen viima- ja pölykeli, oli kuljettava hevosen edellä ja näytettävä sille kavion paikat. Hyvällä kelillä se matka taittui jopa neljässä tunnissa.”
Eikä pelkkä talkootyökään riittänyt. Vuosikymmeniin mahtui hyviä ja huonoja ja vielä huonompia kausia… Silloin luottoisännät avasivat omat rahapussinsa – ja taas kauppa jatkui!
Eemil Sivulan tytär Lahja Paussu onkin kiteyttänyt:
”Isähän ol henkee ja verree ossuuskauppamies. Ne Päiväkunna isännäthä ol ossuuskauppalaisia, suojeluskuntalaisia ja maalaisliittolaisia. Ne ol ne kolome ohjenuoraa, mistä ne ei luopunu. Ja kyllä ne anto sen kuuluakin!”
Kauppa alkoi menestyä ja 1940 rakennettiin Maanviljelijäin Osuuskaupalle uusi, ajanmukainen kiinteistö. Kilpailun hillitsemiseksi isännät joutuivat taas avaamaan rahapussejaan, kun he ostivat Rutalahti II tunnetun talon yksityiskauppiaalta ja sinne perustettiin vuokralle haaramyymälä. Kakkosmyymälä toimi yhdeksän vuotta. Jo 1923 Päiväkuntaan oli perustettu oma liike, Nisulaan 1932, Havumäkeen 1940, Oittilaan 1942, Kivisuolle 1946 ja Savenahoon 1949.
Vuonna 1949 nimensä Kolmikunnaksi muuttanut osuuskauppa toimi siis kolmen kunnan ja kolmen läänin alueella!
Eivätkä naiset jääneet miesten varjoon, varsinkin 1940-1950-luvuilla osuuskaupan naistoimikunnan toiminta oli vilkasta; tarkoitus oli lähentää naisten suhdetta omaan osuuskauppaan. Päämyymälässä ja kyläkunnilla järjestettiin naisille suunnattuja tapahtumia, neuvontatilaisuuksia ja kursseja, usein maalaistaloissa. Naistoimikunta myös huolehti yhteisten tupailtojen ja muitten tapahtumien tarjoiluista. Työ oli niin tuloksellista, että 1950-luvulla Kolmikunnan naistoimikunta valittiin koko maan parhaaksi ja se sai palkinnoksi opintomatkan Ruotsiin.
Osuukaupan ympärille kietoutui monenlaista muutakin toimintaa, muunmuassa työmaaruokala Kivisuolla ja kahvila päämyymälän yhteydessä.
Huippuvuosi oli 1960, jolloin jäseniä oli 606, työntekijöitä 25 ja liikevaihto 119 miljoonaa markkaa. Maataloustuote- ja tarvikekaupan osuus oli noin kolmannes ja edelleen myös lihan ja muitten maataloustuotteitten välitys oli osa toimintaa.
Itsenäinen osuuskauppa loppui 30.9.1964 ja hallinto siirtyi Vaajalaan. Viimeiset ajat kauppaa tehtiin Keskimaan kyltin alla ja lopullisesti osuukauppa sulki ovensa syksyllä 1986. Vuoteen 2000 kiinteistössä toimi yksityiskauppiaita, pisimpään Pekka ja Hilkka Puranen 10 vuotta.
Viimeinen kauppa kylällä sulki ovensa vuonna 2000.
Sukuromaani ”Hilma”
Rutalahtelaisjuurinen asessori Erkki Verkkonen on kirjoittanut ”Hilma”-nimisen sukuromaanin, jossa hän kertoo äidinäitinsä elämäntarinan 1800-luvun lopusta 1950-luvulle. Samalla hän valottaa torpparin ja pienviljelijän elämää Rutalahdessa tuohon aikaan.
Hilma on avioitunut Havumäen Varpusenahon pojan Matti Varpusen kanssa ja nuoripari on alkuvuodet asunut Matin lapsuuskodissa ja osallistunut tilan töihin. Matti on lisäksi tehnyt pientä kauppaa: vienyt kaupunkiin maataloustuotteita kylältä ja tuonut tavaroita, mitä ei lähiseudulta saanut.
Nyt he mielisivät jo omaa huushollia ja ovat kuulleet, että Rutalahden Hiekkolassa on vapautumassa Rimmi-niminen torppa. Samalla reissulla Matti haluaa käydä Backströmin kaupassa Jussilassa voikaupoilla, vähän kuin kokeeksi. Pariskunta yöpyy Hilman siskon luona Korkeakankaalla.
Ja näin Erkki Verkkonen kuvailee Hilman, Matin ja Patruunan kohtaamista:
”Matilla on kiesissä voita parikymmnetä kiloa. Sitä hän aikoo tarjota kauppias Backströmille, joka on myös sahan omistaja. Hän kuulemma vaihtaa voin tavaraan. Sellaista kauppaa Matti ei ole ennen tehnyt. Nyt olisi hyvä tilaisuus katsoa, kannattaako sellainen. Onhan kylällä muitakin kauppiaita, joita voi myöhemmin kilpailuttaa. Häntä rupeaa kaupankäynti kaupungissa asti jo väsyttämään. Kysyttyään luvan Matti kantaa voin kellariin, jotta se olisi kylmää aamulla.
Hilma ja Matti nukkuvat hyvin, mutta Matti miettii, miten osaisi huomenna asiansa esittää, niin että saisi hyvän torpan kontrahdin, jos yleensä saisi ollenkaan. Jossain välissä uni on tullut, koska kukonlaulu herättää hänet syvästä unesta.
Aamukahvin juotuaan Hilma ja Matti lähtevät yhdelle elämänsä tärkeimmistä matkoista. Mattia harmittaa, että hän on ottanut voita mukaansa. Riikka sanoi, etteivät Rutalahden kauppiaat paljon voista maksaisi. Hekin elivät voitoilla. Vihinen olisi hänen mielestään parempi ostaja, mutta Matti haluaa tavata sahan patruunan.
Patruuna Backströmin kauppa on Jussilan piharakennuksen päässä, Matin mielestä kovin vaatimaton ja pieni. Hän sitoo hevosensa puomiin ja menee yhdessä Hilman kanssa sisään. Backström on juuri avannut kaupan ja katselee joitain papereita heidän tullessaan kauppaan.
Patruuna katsoo tulijoita pitkään, Matilla on yllään hyvin istuva sarkatakki. Se kiinnittää patruunan huomion. Hän tiedustelee, keitä hän on saanut vieraakseen ja mitä asiaa heillä olisi. Matti on ymmällään: ei kai hän kaikilta asiakkailta tällaisia kysele?
Matti ojentaa kätensä tervehdykseen ja esitteleee itsensä. Samalla hän sanoo, että kärryillä on voita, jonka hän haluaisi myydä tai vaihtaa tavaraksi.
Kauppias on aina kauppias: hän haluaa nähdä tavaran ennen kauppaa. Niin he lähtevät ulos kärryjen luo. Patruunalla on kädessään putken tapainen esine. Matti avaa puulaatikon, jonka sisään on puhtaaseen pellavakankaaseen kääritty neljä viiden kilon voipalaa. Patruuna haluaa irse valita paketin, josta ottaa näytteen. Näin häntä ei päästäisi pettämään. Matin avattua liinan patruuna työntää puikon siihen. Ulos vedettäessä se tuo mukanaan voita palan sisältä. Patruuna haistelee sitä ja lopulta maistaa. Hän katsoo Mattia pitkään.
– Olla priima tavara, kuin meijerivoi, patruuna kehuu.
– Miten tehty? Hän haluaa tietää.
Mutta Matti sanoo, että se on salaisuus.
Sisällä alkaa kaupanhieronta. Mattia ei tyydytä patruunan tarjous, ei suoraan rahassa eikä tavarassakaan. Hän on laskenut ennakkoon, mitä voista pitää saada, jotta se vastaisi kaupunkihintoja. Patruuna puistaa päätään. Hän ei lisää tarjoustaan. Voi on kyllä erinomiasta, mutta tarjousta ei voi nostaa.
Matti panee hatun päähänsä ja aikoo lähteä pois. Hyvästiksi hän vielä nostaa hattuaaan ja toivottaa patruunalle hyvää kesää. Silloin patruuna kysyy, mitä Matti voistaan pyytää. Kuultuaan hinnan hän pyytää Mattia kantamaan voin sisälle kauppaan punnitusta varten.
Kun voin paino on selvinnyt, hän aukaisee kassalippaan ja laskee rahat Matin käteen. Sitten he hyvästelevät oikein kädestä. Matti nostaa vielä hattuaan ja kiittää kaupasta. Hilma on ollut kokoa ajan sivussa. Patruuna huomaa hänet ja kysyy:
– Ollako sinä ennen Rutalahti?
– Minä olen Tuomaan tytär Kaakosta.
Patruuna riemastuu. Hilmahan on tyttö, joka oli vähän aikaa hänen pojallaan Alfredilla palveluksessa. Nyt hän ei päästäkään Hilmaa ja Mattia lähtemään. Hän veisi kahville, mutta kun vieraat sanovat, että heillä on vähän kiire, hän anta Hilmalle makeispussin kiitokseksi hyvästä palveluksesta, kuten hän asian ilmaisee.”
Kirjassa kerrotaan, että Matti ja Hilma toimittivat vuosien päästäkin voita nimenomaan Backströmin kauppaan. Erityisen haluttua Hilman kirnuama voi oli sitten, kun Rimmillä paneuduttiin heinänviljelyyn, voi sai kullankeltaisen värin.