Hiihtolomalla luistelukoulu Rutalahdessa

24.-27.2. Suojarinteellä (Vällyhoilontie 32, 41710 Rutalahti)

Tervetuloa hyvän fiiliksen lasten luistelukouluun hiihtolomaviikolla! Luistelukoulussa tehdään innostavia ja hauskoja harjoituksia jäällä, leikitään / pelataan erilaisia fyysisiä pelejä ja opitaan luistelun perusteita. Luistelukoulu sopii heille, jotka ovat ensikosketuksissa jään kanssa, kaipaavat perustaitojen opettelua sekä jo taitavammille jääkiitäjille. Tunneilla painottuu tekemisen ilo, oppiminen ja kannustava ilmapiiri. Halu osallistua riittää, kaikkein pienimpien ryhmässä esimerkiksi opetellaan luistinten kanssa olemista, rohkeutta ja pystyssä pysymistä. 5-6 -vuotiaiden kanssa jo harjoitellaan, kuinka jäällä liikutaan sujuvasti ja – kuinka pysähdytään tai vaikka kaadutaan pehmeästi! Ja tietenkin leikitään hauskoja jäällä leikittäviä leikkejä. Isoimpien ryhmässä edetään siten, kuten osallistujien taitotaso ehdottaa, ja voidaan opetella myös sitä mitä lapset itse haluavat oppia.

Ohjaajana toimii Laura Koistinen, nykyiseltään tanssija, mutta myös entinen taitoluistelija. Laura on ohjannut oman urheiluaikansa päätteeksi niin pieniä kolmivuotiaita aloittelijoita kuin isompia kilpataitureita. Lauran ohjauksessa painottuu tekemisen ilo, oppiminen, rentous ja kannustava ilmapiiri. Luistelutaito ei tähtää ainoastaan taituroinnin saloihin – siitä voi nauttia ihan jokainen. Ja jääkiekosta innostuneille hauska yksityiskohta muuten – tiesitkö, että toisinaan taitoluistelijat opettavat huippujääkiekkoilijoille jäällä liikkumista ilman mailaa, koska siitä on niin paljon hyötyä 🙂

3 ryhmää joka päivä ma-to (jos ryhmät jäävät pieniksi kooltaan, saatetaan jotkin niistä yhdistää, tästä infoa lähempänä):

  • 10-10:30 3-4 -vuotiaat
  • 10:40-11:10 5-6 -vuotiaat
  • 11:20-12:05 7-12 -vuotiaat

Mukaan luistimet (voi olla myös hokkarit), kypärä ja 7-12 -vuotiailla myös vesipullo!

HUOM! Säävaraus… Mikäli kelit ovat jäätaituroinnille epäsuotuisat, luistelu vaihdetaan Luovaksi liikunnaksi & akrobatiaksi Nuorisoseurantalolla. Sama homma, osata saa vaikka mitä, mutta tämä sopii myös vasta-alkajalle – ja sekä tytöille että pojille! Tunneilla kaikki opetellaan omista lähtökohdista käsin ja ei unohdeta pitää myös hauskaa.

Hinta 5€ / kerta / lapsi