Rutalahden perhepuiston vihkiäisiä vietettiin koleana Eino Leinon ja runon ja suven päivänä. Sää ei tunnelmaa kuitenkaan pilannut; paikalla oli 70 isompaa ja pienempää puiston ja Rutalahden ystävää.
Rautsillantiellä sijaitsevassa puistossa on kymmenen Jyväskylän Haukkarannan koululta ostettua leikkivälinettä, jotka Lions Club Toivakka ja Rutalahden kyläyhdistys yhteistyössä purkivat, kuljettivat, kokosivat ja huolsivat. Koko alue kunnostettiin ja maisemoitiin kaikkien lasten ja perheiden käyttöön. Puistossa on leikkivälineiden lisäksi huvimaja, beach volley -kenttä, pieni jalkapallokenttä ja muutama frisbeegolf-kori. Alueelle on istutettu omenapuita ja kukkia kaikkien iloksi.
Suurimman työn puiston aikaansaamiseksi tekivät Rutalahden kyläyhdistyksen ja LC Toivakan aktiivinen talkooväki. Moni muukin yksityinen, yrittäjä ja yhdistys on auttanut puiston rakentamisessa. Joutsan kunta vuokrasi puiston maa-alueen vastikkeetta käyttöön viideksi vuodeksi.
– Kun Rutalahden kyläpäällikkö Jouko Tarkkanen toi Leijonapuiston rakentamisidean esille LC Toivakan hallituksen kokouksessa pari vuotta sitten, se sai yksimielisen hyväksynnän. Olihan tarkoituksena tukea lasten ja nuorten tervettä ja turvallista kasvua, sanoi LC Toivakan presidentti Markku Kauppinen.
Rutalahtiset ja toivakkalaiset ovat tehneet talkootöitä useampia tuhansia tunteja ja vihkiäisissä oli aika nauttia onnistuneesta lopputuloksesta.
Puiston vihki ja siunasi Leivonmäen rovasti Matti Kallioinen. Usko Lahtinen, Raimo Tyviö ja Hannu Luukkonen soittivat taustamusiikkia ja säestivät yhteislauluja. Lapset kokeilivat ja testailivat innolla leikkivälineitä. Perheille julkistettiin myös QR-kooditehtävärata, johon kuuluu kymmenen rastia eri puolilla kylää. Rastitehtäviä voi tehdä milloin vain kesän ja syksyn aikana. Juhlan päätteeksi nautittiin makkaramukilliset sekä munkkikahvit.
Rutalahden lapset kiittivät puistoidean isää Jouko Tarkkasta antamalla kyläpäällikölle kartanopionin. Pojat vasemmalta: Heikki Maksimainen ja Antti Rautio.
Leivonmäen rovasti Matti Kallioinen siunasi leikkipuiston. Vasemmalla soittajamiehet Hannu Luukkonen, Raimo Tyviö ja Usko Lahtinen.
Koeleikkijöiden vauhtia. Lapset vasemmalta: Alexi Auvila, Antton Auvila ja Iida Parkkinen.
Korpilahtelaiset sisarukset, Iida (vas.), Aino ja Aaron Huikko saapuivat Rutalahteen leikkipuiston vihkiäisiin.
LC Toivakan presidentti Markku Kauppinen kertoi puheessaan onnistuneesta yhteistyöstä Rutalahden kyläyhdistyksen kanssa.