toukokuu 2017

Valssiaskeleet kuntoon kesäksi

Nuorisoseuran järjestämälle tanssikurssille osallistui 21 innokasta tanssijalkaparia. Parketilla taivuttiin niin valssiin kuin tangoonkin, sekä heiluttiin Robinin Hula Hula biisin tahdissa. Toisena kurssipäivänä 14.6. on luvassa vielä kävelyhumppaa ja kerrataan valssia,  tangoa ja Hula Hulan koregrafioita.

Kylänraitti siistiksi isolla porukalla

Rutalahden perinteisissä siivoustalkoissa putsattiin kylä kesäkuntoon. Porukkaa oli ilahduttavasti nelisenkymmentä. Talkootarjoamisten lomassa tapahtumassa muistettiin uusia kyläläisiä: kylään muuttaneita perheitä ja kylän uusia vauvoja. Tänä keväänä kyläkirjan sai Juha ja Maija Lindrothin perhe. Vauvoja oli syntynyt JP ja Krista Nybackan sekä Mikko ja Minna Huikon perheisiin.

Seurapiiri pihakävelyllä jussilassa

Lumisateinen sääkään ei pelottanut seurapiiriläisiä ja 28 henkeä osallistui Eija Tommolan opastamina Pihakävelyyn Kalle, Thomas ja Mailis Braunin pihassa. Perennatorilta moni teki löytöjä ja loput taimet lahjoitettiin istutettavaksi uuden Leijonapuiston koristeeksi. Sydänkesällä Seurapiiri päätti tehdä ylimääräisen retken kimppakyydein Tommolan perennetarhaan, ohjelmanmukaiset tapaamiset jatkuvat syyskuussa