* Jos suunnittelet elämäsi ensimmäisen piparkakkutalon rakentamista, muista: ”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa!” Eli suomeksi, älä ota liian vaikeaa urakkaa. Vasta harjoitus tekee mestarin tässäkin työssä. Piparkakkutalon rakentamisessa itse tekeminen on tosin se tärkein juttu, lopputulos on aina tekijänsä näköinen – ja jo sen takia hieno. (Tomusokeri on rakentajan pelastus: lumikerros peittää pahimmat virheet…)
* Mikäli urakka tuntuu mahdottomalta, nykyisin kaupasta saa kokoamista vailla olevia talopaketteja, pakasteesta löytyy paistamista kaipaavia elementtejä ja joulunaluksen myyjäisistähän tietysti saa valmiita talojakin. MUTTA tärkeintä siis on se itse tekeminen ja valmiin talon hankkiminen vasta viimeinen pelastus.
* Kaupan valmistaikinaa sen sijaan kannatta käyttää. Se on sopivan kiinteää, ei leviä paistettaessa, eikä murru helposti. Jos haluat tehdä taikinan itse, valitse sellainen ohje, jossa EI luvata mureita pipareita, tai kehoteta kaulimaan ohuen ohuita pipareita – mieluiten ohje, jonka kerrotaan soveltuvan myös talonrakennukseen.
* Varaa kaikki tarvittavat aineet ja välineet esille. Tee kaavat talosta pahville ja leikkaa. Merkitse niihin, mikä on ulkopuoli. Leikkaa ikkunat ja muut ”kolot”. Varminta on tehdä kaikista seinistä omat kaavat. Kaupassa on myytävänä muotteja piparkakkutaloa varten ja lehdistä löytyy myös erilaisia kaavoja. Jos teet oman talosi piparkakkutaloksi, hyödynnä sen piirustuksia.
* Paista taikinasta koekakku. Siitä voit päätellä, miten taikina kypsyessään käyttäytyy: leviääkö se, muurautuvatko ikkunat kenties umpeen, paisuuko taikina – eli voit tuumia koekakun perusteella, kuinka paksuksi eri osat kannattaa kaulita.
* Kaulitse seinät ja muut isommat osat suoraan leivinpaperin päällä, älä siirtele, etteivät veny. Kerää ylimääräinen taikina pois väleistä. Jätä väliin tilaa. Paista eri kokoiset osat erikseen, ne tietysti paistuvat eri tahtiin.
* Kun osat ovat kypsät, vedä koko leivinpaperi tasaiselle alustalle jäähtymään. Tarkasta kaavojen avulla, miten osat ovat pysyneet mitoissaan, ja leikkaa terävällä leipäveitsellä seinät suoriksi, jos ne ovat paisuneet kaavojen yli. Käytä apuna viivotinta, että ovat varmasti suoria.
* Ennen kuin taikina loppuu, laske vielä kerran, että kaikkia osia on riittävästi. Lopusta voit paistaa tikapuut, puita ja pensaita pihaan, ja tietysti tonttuja.
* Kun osat ovat jäähtyneet, koristele ne ennen talon kokoamista. Kaupasta löytyy valmista sokerivesikuorrutusta, mutta halvemmalla voit sen tehdä itse tomusoskerista ja vesitipoista. Laita pieneen kuppiin aluksi noin desi tomusokeria ja sekoita siitä paakut teelusikalla. Lisää kylmää vettä tipoittain, kunnes saat sopivan juoksevan sokerikuorrutteen, jota voit pursottaa taloon. Parhaaksi on osoittautunut seos, joka valmistetaan kovaksi vatkatusta kananmunan valkuaisesta ja tomusokerista. Se kestää hyvin pursotusta. Apteekista voi ostaa karamellivärejä, mutta kotoisin keinoinkin voi kuorrutetta värjätä tipalla punajuurilientä tai marjamehua, kahvilla, aidolla kaakojauholla, teellä. Kaupan karamellihyllystä löytyy sopivia ”kattotiiliä” ja jos jonkinsortin koristetta. Voipaperi pyöräytetään pieneksi tötteröksi, jonka kärki leikataan ihan vähäsen auki. Kuorrute tötteröön ja koristaminen voi alkaa.
*On hyvä, jos osat voivat kuivua rauhassa vaikka seuraavaan päivään. Kokoaminen on varminta tehdä sulatetulla sokerilla. Paistinpannuista valitaan se kaikista paksupohjaisin, käteen sujautetaan puuvillaiset suojahanskat (ne, joita käytetään esim. puutarhahanskojen sisällä) ja kaikki osat varataan käden ulottuville. Kaveri on tässä vaiheessa ihan ehdoton apu. Toisen on syytä huolehtia koko ajan sokerin sulattamisesta, sillä se palaa herkästi ja polttaa. Hedelmäsokeri sulaa alemmassa lämpötilassa ja on siksi helpompi vaihtoehto.
*Pohjalevy laitetaan sille alustalle, jossa talo aiotaan pitää. Seinän alalaita kastetaan sokeriin ja kiinnitetään suoraan levyyn. Seuraavissa seinissä myös sivulaita kastetaan ja jatketaan, kunnes talo on kasassa. Koko ajan pidetään huolta, että talo pysyy suorassa. Viimeksi katto ja piippu. Sitten talo onkin enää tonttuja ja muuta tilpehööriä vailla – ja lopuksi kunnon tujaus tomusokeria siivilän läpi koko komeuden päälle. Ja se on siinä. Meidän näköinen ikioma piparkakkutalo!
* Myllyn Paras – sivuilta löytyy tietopaketti piparitalon rakentamisesta ja pienen mökin kaavat. Sivut ovat edellisvuosilta, mutta löytyvät www.myllynparas.fi ja sieltä reseptihausta ”piparitalon kaavat”. Toinen kaupallinen sivusto on www.flora.fi , siellä on muunmuassa valokuvakilpailu, johon voi lähettää oman luomuksensa.
Pitemmälle ehtineet leipurit löytävät netin leivontablogeista monia vinkkejä, esimerkiksi www.kinuskikissa.fi -sivuilla on paljon ohjeita.