Kesän loisto on haluttu ikuistaa myös pyyheliinapeittoihin synkkien talvipäivien piristeeksi. Kukat voivat olla joko pääkohteena tai jonkun toisen aiheen kylkiäisinä. Nuori tyttö hienossa hameessa kukkien keskellä on pyyheliinapeittojen vakioaihe.
Jugend-henkinen pyyheliinapeitto on yksi kokoelmani kauneimmista, mutta huono valokuvaaja ei ole sen kauneutta onnistunut vangitsemaan. Tämä peite on ”vain” noin 20 vuotta vanha ja tilattu postimyynnistä valmiiksi piirrettynä ja siinä olivat langat mukana. Pohjakangas on pellvamaista, ei kuitenkaan pellavaa ja siihen oli kuulemma helppo kirjoa. Malli saattaa kyllä olla vanha.
Samaa henkeä on tässä pellavapohjaisessa peitteessä, joka käytössä on hiutunut niin ohueksi, että sitä tuskin pystyy enää pesemään. Myös kirjonta on vaalentunut ja kulunut. Peite on kokoelmani vanhimpia, 1900-luvun alusta.
Kolmas samaa tyyliä oleva peite on vanhan mallin mukaan kirjottu lasten lakanaan. Ehkä malli paremmin pääsisi oikeuksiinsa pellavapohjalla?
Yleensä kukat on kirjottu kirjaviksi lankakopan kaikilla väreillä. Oheiset kolme edustavat peitoistani vaatimattomampaa suuntaa; kahdessa on käytetty liukuvärjättyä lankaa, joka tuo eloisutta.
Ajattomina kukkakirjonnat sopivat monenlaisiin keittiöihin.
Minulla on reilut parikymmentä pyyheliinapeitettä, joissa on tekstiä, useimmissa ”Handdukar”, mutta ei yhdessäkään ”Pyyhkeitä”! Olen miettinyt, mistähän se voi johtua… Aika monet peitteistäni ovat ruotsalaiselta rannikkoseudulta, malli on ehkä tullut Ruotsista ja merkkaus on tehty mallin mukaan. Onhan se saattanut myös olla vähän hienompaa merkata ruotsiksi kuin suomeksi! Tai olisivatko palvelustytöt lainanneet malleja herrasväeltään? Eipä taida kukaan varmasti osata sanoa.
Tämä vanha peite on hyvin ohutta pellavaa ja merkattu oikein ohuella puuvillalangalla. Reunuspitsit on virkattu suoraan peitteeseen.
Tämä on uusimpia peitteitäni, ehkä vain reilu 10 vuotta vanha. Sen pohjakangas on paksua pellavaa. Luultavasti peitettä ei ole koskaan käytetty, ainakaan sitä ei ole pesty. Tyylistä päätellen peite on tehty vanhaa mallia mukaillen.
Aika on jo syönyt tämän kukkapeitteen kukkasia. Pohja on pellavaa ja siihen on ollut helppo kirjoa. Pitsi näyttää nyplätyltä, mutta taitaa olla konetekoinen.
Tämä tilhipeite kuuluu oman keittiöni syyskauden koristuksiin; en voisi kuvitellakaan ripustavani sitä muuta kuin syys-lokakuussa! Omissa peitteissäni ei ole muita marjapeitteitä, eikä yhtään, jossa olisi keittökasviksia, vaikka toisin luulisi.
Kukka-aihekin voi olla vaatimaton, kuten tämä pellavapohjainen, luultavasti sillalla merkattu peite.
Olen melko varma, että tämän peitteen kirjoja on napannut mallin kahvillinan mallista, ainakin isotädiltäni Hilmalta saamassani pöytäliinassa on lähes samanlainen kuvio. Varmaan se onkin hyvin sopinut yhteen liinan kanssa.
Myös tässä peitteessä on ”pöytäliinan henkeä”, mutta se on kuitenkin oma pyyheliinamalli.
Sillalangoilla sillapohjalle kirjottu peite oli jo joutunut epämääräisenä myttynä eteläsuomalaisen kirpputorin poistettavien laatikkoon, kun Heljä Suoanttila sen sieltä bongasi ja osti YHDELLÄ EUROLLA! Myyjä ei varmaan edes tiennyt, mikä se on. Pestynä, auringossa valkaistuna ja silitettynä se on nyt niin hieno, että moni kalliimpi peite saa hävetä sen rinnalla. Siis kannattaa pitää silmät auki ja kurkistella vähän sinne pöytien allekin…
”Se jokin” tässä peitteessä on taitavasti tehty nirkkoreuna. Puuvillakangas on jo lähes puhki kulunut ja merkkaukset haalistuneet, mutta reunus on edelleen voimissaan!
Kukkapeitteistä viimeisenä esittelen kaksi kokoelmani kauneimpiin kuuluvaa. Värillisen on äitini Anja Pakkanen löytänyt jyväskyläläiseltä kirpputorilta pilkkahintaan; se oli vielä sitä aikaa, kun pyyheliinapeitteille ei annettu mitään arvoa. Pohjakangas on pellavaa ja pesuissa hiutunut, mutta kukissa ei vielä näy mitään himmenemistä. Tämä on ehdottomasti kesäpeite. Toinen on suunnilleen samoilta ajoilta, viime vuosisadan alkukymmeniltä, sen olen itse huutanut alle kahdella kympillä HuutoNetistä. Valkokirjontaisen peitteen pohjakangas on ohuen ohutta puuvillaa ja hän, joka on sen merkannut, on ollut todellinen taituri.
