Kaukokaipuuta

”Aavan meren tuolle puolen…” 


Kun luetteloin ja laitoin eri ryhmiin vuosikymmenten aikana kokoamiani pyyheliinapeittoja, oli aikamoinen yllätys, miten paljon niihin kätkeytyy piilotettuja viestejä. Tietysti peitteitä voi katsella myös käsityötaidon näytteinä sen enempää miettimättä… Pyyheliinapeittojen kulta-ajalta 1930-1950 -luvuilta minun kokoemaani on osunut eniten peittoja, joitten yhteinen nimittäjä voisi olla ”Kaukokaipuu”; olen melko varma, että se ei ole pelkkä sattuma.

Tuulimyllyt, purjelaivat, puukengät. Erikoiset kukat, kauniit kansanasut tai kansallispuvut. Kaikki nämä toivat pientä eksotiikkaa arkielämään, kun niitä saattoi käsiä pyyhkiessään ihastella. Ei ollut värikkäitä lehtiä tai TV:n dokumentteja, joihin me olemme tottuneet. Nimenomaan tämän ryhmän kirjomuksissa on väriksi usein valittu sininen.

  

Oma koti, tuulimylly, purjelaiva merellä, silta – onnellinen elämä jossakin, jossa aina paistaa aurinko… Peite on ollut ilmeisen mieleinen, koska puuvillapohja  on hiutunut ohueksi käytössä.

Tämä malli on  ahkerasti kiertänyt voipaperille piirrettynä merkkajalta toiselle, sillä minunkin peitteitteni joukossa on muutamia, joissa on vain vähäisiä eroja. Jokaiselle on ollut tärkeä saada ”oma” leima työhön, vaikka vain kukkia tai väriä vaihtamalla, tai kääntämällä kuva peilikuvakseen.

Ja sama värillisenä ja peilikuvana ilman pitsireunusta.

Ja  kolmas samasta peruskuvasta, tähänkin on tekijä saanut oman käsityönjälkensä lisäämällä muunmuassa pilven, muokkaamalla lasten vaatetusta ja kääntämällä kuvan peilikuvakseen.

Eivätkä samasta mallista mukaellut kuvat tähänkään lopu! Vielä löytyi kaksi erilaista versiota. Kun pyyheliinapeitot kiinnostivat minua jo lapsena, pistin jo silloin merkille, että kotikylällä oli melkein kaikissa naapureissa samanlainen, mutta ei kuitenkaan ihan samanlainen pyyheliinapeite. Jokainen oli halunnut jättää käsityöhön oman peukalonjälkensä, niin näissäkin tapauksissa. Hätäiselle katsojalle ne vaikuttavat kaikki erilaisilta.

Kaksivärinen virkattu pitsi on yhteen aikaan ollut kovasti muotia. Tässä peitteessä merkkaaja on jättänyt aidan pois ja vähän tyylitellyt pilviä, kopassakin on vähän erilaista evästä.

Ja taas ovat aidat paikallaan ja tuuli kasannut pilviä… Olisipa hauska tietää, minkälainen malli on ihan alunpitäen ollut! Tuskinpa vain näistä peitteistö mikään on aivan alkuperäisen mallin mukainen. Kaikissa pohjakangas on ohutta puuvillaa ja kirjonta on tehty pääosin muliinilangalla.

Monissa peitteissä jätetään juuri hyvästejä rannalla, tai tyttö tai äiti odottaa yksin merelle katsellen.

Laiva on ehkä vienyt sulhasen meren taakse parempaa elämää etsimään; peitteestä voi aistia ikävän ja kaipauksen… Tämä peite on ollu ilmeisen mieleinen, koska se on pidetty ajatuksen ohueksi, pohjakangas ei enää valkaistu ja merkkauslangatkin ovat jo menettäneet väriään ja hiutuneet. Ehkä sulhanen on tullut takaisin, koska peite on joutanut myyntiin?

Onko sulhanen kuitenkin palannut? Mutta tämä sulhanenhan taitaakin olla merimies; olisiko hänellä heila joka satamassa… Kuvat saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Useimmat meriaiheiset pyyheliinapeitteet on merkattu sinisellä langalla.

Olipa miesväki sitten kaukana meren takana, tai ehkä maata puolustamassa, kodin työt on hoidettava, ja kukapa muu ne tekisi kuin naisväki. Sama vedenhakijatyttö on vasemmalla kirjottu lakanakankaalle, oikealla pellavalle. Vaikka näissä kuvat ovat melkein samat, muilla koristuksilla kumpikin on omannäköisensä.

Ehkä on eletty muutama vuosi ajassa eteenpäin – ainakin tytöstä on kasvanut aikuinen nainen ;), vaikka kyllä mekko näyttää olevan se nuoruudenaikainen! ja ukot vaan pysyvät pois kotoa, kun ei vesijohtoakaan ole vielä vedetty! Lähikuva osoittaa, miten muutamalla neulanpistolla tunnelma voi olla aivan toinen.

Joissakin pyyheliinapeitoissa kuvataan uutta elämää siellä jossakin, tai ne ovat kuin tämän päivän matkailumainoksia; tuskinpa sielläkän puukengät jalassa ja kansallispukuasuisena pamennetaan hanhia!

 Ja tässä peitteessä on varmaankin kuvattu uudet naapurit! Peite on poikkeuksellisesti kantattu reunoista ja varmaan tarpeesta, sillä sitä on käytetty niin paljon, että kangas on hiutunut ohueksi.

… ja toinenkin naapuri on kutsunut kahville! Tässä peitteessä kangas on harvahkoa puuvillaa, johon on ollut kätevä kirjoa ristipistoin lankoja laskemalla kuvio.

Tämä hollantilaistyttö – hänkin tuleva naapuri – on ikuistettu oranssille pohjakankaalle. En kuvassa saanut väriä mitenkään esiin, se vaikuttaa likaisenvalkoiselta, mutta on todellisuudessa kauniin oranssi. Ensin väri ottaa vähän silmään, mutta lopulta se on lämmin ja erilainen. Merkkaus on tehty siististi, sillä kangas on todella tiukkaa puuvillaa.

Varsinkin Pohjanmaan rannikolla pääsy merille oli useimpien pikkupoikien haaveena – joko merimiehenä tai ison meren taakse työtä tekemään. Lähdön tunnelma on tässä peitteessä käsinkosketeltava.

Nämä kaksi ”sisarpeitettä” ovat kovasti kiehtoneet minua; voi kunpa ne osaisivat kertoa edes vähän itsestään! Molempien pohjakangas on joko kudottu varta vasten kangaspuissa, tai sitten kirjonta on tehty esimerkiksi pöytäliinakankaalle. Materiaali on pellavaa, ja mikäli ymmärrän sidoksista, käsittääkseni se on damastia. Ei siis tyypillistä merkattavaksi. Luulen, että peitteitä on käytetty todella vähän, tai ei ollenkaan. Aihe on jostain kaukaa, mutta toisessa on teksti ”En viktig hemlighet”, siitä päätellen ne voisivat olla lähtöisin Ruotsista, tai ainakin ruotsinkielieseltä seudulta. Peitteet on kirjottu uskomattoman ohuella langalla, ensin näyttää, että ne onkin painettu.  Onko ne kirjottu ehkä jollain koneella? Tai sitten on ollut tosi tarkka merkkaaja. Monogrammikin on kuin koru.

Kokoelmaani kuuluu noin puolenkymmentä peitettä, joissa joku osa, useimmiten naisten vaatteet, on tehty tilkkutyötekniikalla. Niin myös tässä, olisiko sulhanen lähettänyt terveisinä uudelta mantereelta hienoja kankaita?

Monet elivät ”oikeassa” elämässäkin todeksi ne unelmat ja toiveet, jotka ensin kirjoivat pyyheliinapeitteisiinsä, mutta monien naisten elämä oli ainaista odottamista entisaikaan, olipa mies sitten merillä, kalastamassa tai peräti uuden mantereen puolella työssä. Odotus ja kaipaus ovat tämän peitteen sanoma: vanha nainen odottaa puolisoaan tai poikaansa…

… ja kun tämä viimein tuli, olikin aika pistää jalalla koreasti! (Kovalla tohinalla aloitin itse tämän peitteen kirjomisen lahjaksi merenkulkijasukuun kuuluvalle puolisolleni, mutta, mutta: ennen olisi Atlantin valtameri jäätynyt, ennen kuin minä sen olisin saanut valmiiksi, niinpä äitini merkkasi sen aikanaan…)