Virtuaalinen käsityönäyttely
Tervetuloa!
Olet avannut oven ”Hyvin pyyhkii” – käsityönäyttelyyni. Näillä muutamilla sivuilla esittelen sinulle vuosikymmenten aikana keräämiäni pyyheliinapeittoja ja kerron myös vähän niitten taustoista. Kokoelmaani kuuluu nyt (maaliskuussa 2016) tasan 200 erilaista käsin kirjottua peitettä, lisänä joitakin painettuja tai kangaspuissa kudottuja. Olen kuvannut ja luetteloinut ne kaikki, muttavalinnut näyttelyyn niistä 80. Näin haluan onnitella vuonna 2016 juhlavuottaan viettävää kylämme sydäntä, nuorisoseurantalo Suojarinnettä.
Näyttelyssä on yksi peite jokaiselle Suojarinteen vuodelle.
Onneksi olkoon Suojarinne!
Taustaa keräilylleni
Muistan hyvin, milloin sain nykyisen kokoelmani ensimmäisen pyyheliinapeiton – siitä on jo yli 50 vuotta! Kaupungissa asunut Irja-tätini toi mummulaan säkillisen matonkuteita, ja pitovaatteitten joukossa oli pienehkö, kiiltävällä langalla merkattu peite. Se osui heti silmiini. Tiesin, että Lyyti-mummuni ei sitä tarvitse, koska kun pyyheliinateline oli otettu pois tuvan seinältä, mummu oli omat kaksi peitettään laittanut jo kiertoon: toisen repinyt lypsypyyhkeiksi, toisesta ommellut tyynynpäällisen. Ja tietysti mummu antoi peitteen minulle. Äiti vinkkasi, että hänellä olisi malleja, jos vaikka haluaisin itsekin merkata peitteen. Valitsin bambiaiheisen, ja siitä tuli kokoelmani toinen. Vei tosin yli 25 vuotta, ennen kuin varsinaisesti aloin kerätä peitteitä.
Mikä pyyheliinapeitteissä kiehtoo
Äidilläni oli kolme pyyheliinapeitettä, joita hän säännöllisesti vaihtoi telineeseen. Kaksi niistä on nyt kokoelmassani, toinen äitini liki 70 vuotta sitten merkkaama, ja toinen, johon hän piirsi mallin loppuunkuluneesta vanhasta peitteestä. Mutta kolmas, kaunis joutsen on ”lentänyt” johonkin. En etsiskelyistäni huolimatta ole löytänyt yhtään sen tapaistakaan, ja juuri se oli minusta se kaikista ihanin, se, joka rakastutti minut kirjottuihin käsitöihin! Jo lapsena tuntui, että koko keittiö valaistui, kun se peite vaihdettiin, vaikka kysessä olikin vanha tuttu. Myöhemmin olen oppinut arvostamaan peitteitä myös käsityötaidon näytteinä; aikaa on ollut vähän, tarvikkeista pula, eivätkä valotkaan iltaisin kovin hyvät. On silti pidetty tärkeänä saada jotain kaunista kotiin. Minusta on hauska kuvitella, mitä kukin peitteistä osaisi kertoa, jos meillä vain olisi yhteinen kieli. Mitä toiveita ja odotuksia niihin on kirjottu? Mitä kaikkea ne ovat seinällä roikkuessaan nähneet! Kauniit nimikirjaimet ovat alkaneet erikoisesti kiehtoa mielikuvitustani; peite on aikanaan ollut jollekin niin tärkeä, että se on haluttu merkitä omalla monogrammilla – miksi se nyt on joutunut kiertoon? Itselleni arvokkaimpia ovat ne peitteet, joissa on joku tarina, tai jotka jotenkin liittyvät sukuuni: Anna-mummoni jo noin sata vuotta sitten nuorena Karjalassa kirjoma peite, joka on säilynyt evakkoreissuissa, äitini tyttöajan peitteet, sekä monet peitteet, jotka hän nivelrikkoisilla sormillaan vielä viime vuosinaan merkkasi vanhoista malleista.
Kirpputoreilta ja huutokaupoista
Aktiivisemman keräilyn aloitin, kun muutimme Rutalahteen 1986. Silloin peitteitä löytyi vielä edullisesti kirpputoreilta ja vanhojen tavaroitten kaupoista. En koskaan ole maksanut huippuhintoja omistani; rahalla kokoelmani olisi helposti kertynyt moninkertaiseksi. Muutaman viime vuoden aikana edullisimmat löytöni olen tehnyt HuutoNetin huutokaupasta. Yleensä peitteet ovat olleet ostettaessa siistejä, vain muutaman olen hellävaroen pessyt, ja joitakin valkaissut kevätauringossa. Kuvausta varten olen silittänyt vain pahimmat rypyt, sillä vanhoja käsitöitä suositellaan säilytettävän silittämättöminä. Vanhimmat peitteistäni ovat edellisen vuosituhannen taitteesta, eniten niitä on 1940-1950-luvuilta ja nuorimmillakin on ikää jo parisenkymmentä vuotta.Pyyheliinapeittojen keräilyyni on mahtunut nousu- ja laskukausia. Joskus peitteet ovat nukkuneet ruususenuntaan pitkänkin ajan. Uutta potkua keräilyni sai, kun joskus 1990-luvun alussa ne olivat Leivonmäellä Kotiseututalo Simolassa maa- ja kotitalousnaisten keräämässä näyttelyssä esillä, silloin niitä oli muutama kymmenen. Kun peitteitä oli koossa 100, ripustin ne Joutsaan Joutavan Kannukammariin 1996-1998.
Lämpimät kiitokset
Paras innostajani pyyheliinapeittojen keräilyyn on ollut äitini Anja Pakkanen; ilman hänen panostaan ei tätä näyttelyä eikä koko kokoelmaani olisi. Hän jaksoi väsymättä koluta Jyväskylän ja vähän muitakin kirpputoreja peitteitä metsästämässä. Hän myös haali vanhoja malleja ja loppuunkuluneita peitteitä ja merkkasi niistä uusia. Väilillä hän myös pukkasi minuun vauhtia, jos innostukseni uhkasi hiipua.
Myös anoppini Aino Sillanpää ehti saada ”pyyheliinapeittoviruksen”. Hän merkkasi muutamia vanhoja, nuoruudestaan tuttuja malleja minulle lahjaksi.
Tämä pieni näyttely on KIITOS sinne tuonilmaisiin äidille ja anopille – harrastus jatkuu!
Kiitokset kuuluvat myös ystävälleni Heljä Suoanttilalle, joka eteläisen Suomen kirpputoreilta on tehnyt monta hyvää ja edullista löytöä, sekä Rutalahden nuorisoseuralle, joka antoi mahdollisuuden koota tämän näyttelyn seuran hallinnoimille sivuille.
Korostan vielä, että oma osuuteni on ollut lähinnä ”säilöä” peitteet – varsinaisen työn ovat tehneet monet näppärät tytöt ja naiset, jotka työkiireittensä lomassa ovat ehtineet pistellä piston jos toisenkin.
Tästä lähtien täydennän kokoelmaani ainoastaan, jos silmiini osuu erityisen mielenkiintoinen peite edullisesti. Laskin nimittäin, että jos vaihdan oman keittiömme pyyheliinapeitteen kerran kuussa, seuraaviksi 20 vuodeksi riittää joka kuukaudeksi erilainen peite!
Rutalahden Vinkkelinmutkassa maaliskuussa 2016
Leila Backman
leila.backman24@gmail.com
Lokakuussa (27.10.2016) tällä pääsivulla on vieraillut 1000 kävijää ja suurin osa lisäksi kurkannut myös alasivuille, niille pääset sivupalkista napasuttamalla.
Mikä ihmeen pyyheliinapeitto?
Ei ole mikään ihme, jos et tiedä, mikä se pyyheliinapeitto oikein on! Olet melko varmasti sellaisen kyllä nähnyt, mutta harvasta kodista sitä enää nykyään löytyy. Pyyheliinapeitto eli kulta-aikaansa silloin, kun vesijohtoja ei vielä ollut, ei myöskään kuivauskaappeja. Kauniisti kirjaillun ”seinävaatteen” taakse telineeseen ripustettiin käytetyt pyyheliinat. Joku on viisastellut, että peitettä tarvittiin, koska miehet eivät osanneet pestä käsiään; he vain kastoivat ne ja hinkkasivat lian pyyhkeeseen! Peitteen takana likaiset pyyhkeet olivat piilossa.
Telineen hyllyllä saattoi pitää hammasmukia tai muuta tarpeellista, ja toisinaan pyyheliinatelineen kaverina oli ”pesukomuutti”, joka kätki sisäänsä ainakin potan, joskus likaämpärinkin, pesuvadin, saippuatelineen. Isommissa taloissa tämä ”pienoiskylpyhuone” oli yleensä ainakin vierashuoneessa ja makuuhuoneissa. Pesuvesi oli kalustoon kuuluvassa kannussa, ja vieraalle oli varattu puhtaat, mankeloidut pyyhkeet. Keittiössä ja tuvassakin saattoi olla pesukomuutti, mutta yleensä pyyheliinateline oli sopivaksi katsotussa seinässä yksin. Missä pyyheliinapeitteen käyttö keksittiin, on minulle arvoitus. Ei kuitenkaan Suomessa, vaan tänne niin peitteet kuin muukin reksvisiitta tulivat muualta Euroopasta.
Kukkia ja kaukokaipuuta
Mallit kiersivät voipaperille kopioituina merkkaajilta toiselle. Ilmeisesti suurin osa niistä oli alkujaan tilattu postimyynnistä ja olivat lähtöisin läntisestä Euroopasta, sillä monesti aiheet ovat aika vieraita suomalaiselle: on tuulimyllyjä, laivoja, puukenkiä, erikoisia päähineitä, outoja asuja ja kukkia. Ehkä ne samalla ruokkivat kaukokaipuuta… Vuosisadan alkukymmeninä monet olivat lähteneet ison meren taakse, näin nekin, jotka jäivät, saivat edes ripauksen eksotiikkaa arkipäiväänsä. Toisaalta aihe saattoi olla hyvinkin arkipäiväisestä tapahtumasta: tiskauksesta, ruuanlaitosta, siivouksesta. Ja kukille, lapsille ja eläimille sekä raamatunlauseille oli aina oma paikkansa. Vaikka mallit olivat samoja, kukin merkkaaja sai kyllä valmiiseen työhön oman leimansa; joistakin yleisimmistä aiheista minunkin kokoelmassani on jopa kuusi eri versiota – kuitenkin jokainen ihan omanlaisensa. On käännetty kuva ”nurinpäin”, on vaihdettu vaikka kukkia, tai monivärinen yksiväriseksi tai päinvastoin. Tai pitsin sijaan reunassa onkin palte tai kirjava nauha. Omat nimikirjaimet viimeistään kruunasivat työn. Monissa varsinkin maalaiskouluissa pyyhelinapeitto kuului viidennen luokan käsitöihin. Tänäkin päivänä pyyheliinapeittojen merkkausmalleja voi ostaa käsityökaupoista, nettikaupoista tai markkinoilta – ja aiheet ovat säilyneet lähes muuttumattomina!
Helmilangalla säkkikankaalle
Omissa pyyheliinapeitoissani on vain muutama, joitten pohjaväri ei ole valkoinen. Materiaalit sen sijaan vaihtelevat. Harvinaisimpia ovat ne, joissa selvästi on kotona kudottu kangas; silloin se mitä ilmeisimmin on myös kangaspuissa kudottu itse kasvatetuista pellavista. Matka valmiiksi peitteeksi on kestänyt vähintään parisen vuotta! Nämä peitteet ovat tyylistä päätellen viime vuosisadan taitteesta, jolloin valmiita kankaita oli vähemmän tarjolla, sekä sotien jälkeiseltä ajalta, jolloin kaikesta oli pula. Joku on merkattu vehnäjauhosäkin kankaaseen – siis kierrätystä parhaimmillaan. Yleisimmin pohjakangas on minun peitteissäni puuvillaa, pellavaa tai puolipellavaa. Jotkut ovat pesuissa hiutuneet aivan ohuiksi, onpa joitakin parsittukin ja pahimpia kohtia jopa paikattu. Toiset taas ovat materiaaliltaan kilpimäisen kovia, ja ihmetyttää, miten ne on saatu kirjottua. Merkkauslankoina on muutamassa purettua lankaa, joissakin nk. pumpulilankaa, mutta useimmat on kirjailtu helmi- tai muliinilangoilla, sota-aikaiset kiiltävillä sillalangoilla. Yleensä kirjonta on tehty etu-, laaka-, varsi-, häivepistoin, mutta jotkut myös ristipistoin. Ehkä merkkaajan maun tai ehkä muodin mukaan toisinaan on suosittu yhtä väriä, yleensä sinistä, tai sitten on käytetty koko käsityökopan värimaailma. Oma lukunsa ovat valkokirjontaiset peitteet, joita harmikseni olen löytänyt kohtuuhintaan vain kaksi. Jotkut peitteistä on päärmätty vaatimattomasti, toisissa käytetty kirjavia tai yksivärisiä nauhoja tai kangaspaltetta. Muutamissa on reunassa revinnäistyötä. Ja tietysti pitsejä ihan kaikissa kuviteltavissa muodoissa…Monogrammin lisäksi omissa peitteissäni on vain muutama, joissa on tekstiä. ”Joka päivä on armo uus” ja ”Hyvää huomenta” ovat varmasti olleet vierashuoneessa. Ja aika hauska juttu on, että kahdessa peitteistäni on yhteiskunnallinen kannanotto, tosin ruotsiksi: ”Vi som går i köksvägen”; toisessa sisäkönasuinen tyttö kantaa herrasväelle kahvia ja toisessa keittiöpiika on hakenut maitoa hinkillä ehkä naapurista.
Kun vesijohdot yleistyivät, keksittiin kuivauskaapit ja sisustuksissa alettiin suosia yksinkertaisuutta, pyyheliinapeitteet saivat lähteä. Nyt niitä tapaa kesämökeillä tai kodeissa. joissa vaalitaan maalaisromanttista tunnelmaa. Enkä suinkaan ole ainoa jolla pyyheliinapeitteitä on yli oman tarpeen…
SIVUPALKISTA PÄÄSET
KURKISTAMAAN ”Kaukokaipuuta”-, ”Koti ja kotiseutu”-, ”Leikkiä ja lemmikkejä”- ja ”Kissankellojen aikaan”- sivujen alle ryhmittelemiäni pyyheliinapeittoja, niitä on 80 kappaletta. Lisäksi ”Omat”- osiossa on kuvia monogrammeista ja muutamasta minulle tärkeästä peitteestä.
Mukavaa matkaa muistojen maailmaan! Älä suotta pidä kiirettä – jos haluat katsoa kaikki peitteet, se vie vähintään 30 minuuttia. Näyttely on toistaiseksi näillä sivuilla, joten ehdit katselle peitteitä toisenkin kerran.
