Piparkakku- ja piparkakkutalotalkoot ovat hauskoja yhteisiä hetkiä, joissa voi kerätä muistoja tulevien vuosien varrelle.
Nissiseltä katkesi jalka!
Piparkakkutalonäyttelyn mediamylläkässä MTV3:n Mika Tommola pyysi leipomaan kunnanjohtaja Harri Nissisen piparakakkukuvan ja lupasi käydä kuvaamassa ”oikeaa” Nissistä. No, Ilmosen Kirsi teki työtä käskettyä ja Pipari-Nissinen onnistui hyvin. Mutta, mutta. ”Salamavalojen” välkkeessä, eli valojen lämmössä ”Pipari-Nissisen” suklainen takki alkoi sulaa ja hiukset valua kasvoille! Kun pääsimme hätiin, häneltä, siis piparilta, katkesi jalka! Annikki ja Leila yrittivät toimittaa ensiapua tulitikuilla ja maalarinteipillä, mutta jalka kainalossa täytyy ”Pipari-Nissisen” elämäänsä taivaltaa… Jos ei sitten Harri Nissinen ole jo pistellyt piparia kokonaan poskeensa? Mutta toimittajan mielestähän juuri se jalan katkominen oli se Tärkeä Asia ja Hauska?
Uskokin ryhtyi leipuriksi!
Kun Lahtisen Usko ja Maija lukivat ilmoitustaululta kutsun piparkakkutalotalkoisiin, Usko ”määräsi” heti, että niihin mekin osallistutaan. Mutta, mutta… Maija puolestaan irtisanoutui heti urakasta ja lupasi, että kyllä hän taikinan tekee, jos Usko tekee talon. (Maija varmaan ajatteli, että sitä ihmettä ei tapahdu, että Usko leipoo!) Mutta koska tuntisimme toisemme ihan pohjia myöten… Ei koskaan: Usko nimittäin alkoi jonkun päivän perästä kysellä, että onko se taikina valmis! Siinä tuli Maijalle jo vähän kiirettä, ja lopulta hänkin antoi sen verran periksi, että kaulitsi levyt valmiiksi. Pääurakoitsija Usko vain oli niin tarkka levyjen paksuudesta, että talotalkoissa meinasi tulla tupenrapinat, kun taikinantekijä joutui saman levyn kaulimaan kolmeenkin kertaan, ennen kuin se kelpasi! Mutta niinpä Lahtisen talo onkin tarkka pienoismalli. Saa nähdä, kuinka Uskon käy: hän vannoi, että talo oli ensimmäinen ja viimeinen, johon hän sormensa pistää. Mutta katsotaan, kun vuosi on kulunut…
Romahduksia…
Vaikka ”läheltä piti” -tilanteita olikin leipomistalkoissa, yhdenkään jauhopeukalon hermot eivät kokonaan pimahtaneet. Aika moni päinvastoin sanoi ensi vuonna yrittävänsä uudelleen, jos ei sitten jo tänä vuonna osallituisi YLEn piparkakkutalokilpailuun… Mutta talot romahtivat senkin edestä: kaikkia ei edes tiedetty kirjata, mutta Liiaksen Elinalta talo oli kokonaan hajota, kun Allu ja Osku pelasivat sisällä pallolla, Lehtisen Sirpalta kaatui koko seinä juuri, kun talo oli valmis, Huikon Mairen Hiekkolasta romahti kuisti niin pahasti säilytyksessä, että uutta taikinaa oli pistettävä kehiin. Ja meinasihan se Puttosen Raijan ja Korhosen Pirjon koulurakennuksenkin katto rojahtaa, ja eikös vain Leilakin leiponut kuistin yhden seinän peilikuvaksi ja koko hökötys uhkasi kaatua… Se on huomattava, että useassa talossa isäntä teki kaavat, että niissäköhän se vika piili?
Hiiretkö häirikköinä?
Kun lehdistä saimme lukea, että Bergenin 650 piparkakkutaloa olivat jääneet humalaisen huligaanin ruhjomiksi, heräsi ajatus, mitä meidän taloille voisi tapahtua… Mitä yön hiljaisina hetkinä kylässä puuhataan – ja kuka… No, hiiretpä tietysti! Miten hiirennakertamat talot voisi viedä jouluiloksi kenellekään? Mutta hiiretkin ymmärsivät hakea herkkunsa muualta, tai ainakaan yksikään ei erehtynyt hiirenloukkuun, joita Vainiomäen Tapio ja Ikosen Eero kilvan kävivät kokemassa.
Koskikaran koulussako kosteusvaurio!
Ei sentään. Mutta Puttosen Raijan ja Korhosen Pirjon tekemälle piparkakkukoululle sen sijaan meinasi käydä köpelösti: Raija vei valmiin talon lapsenlapsilta ”piiloon”, että se ei leikeissä rähjääntyisi. Mutta kuinkas kävikään: varasto olikin vähän kostea, ja talon katto notkahti ja muutenkin rakenteet alkoivat antaa periksi. Onneksi perhepiiristä löytyi apua, ja rakennuspiirustukset laatinut Kalevi Puttonen riensi hommiin. Ja niin koulu Patruunan kuusineen komeilee nyt näyttelyssä, ja tulee sen jälkeen lasten iloksi koululle.
Torstikin sai kopin
Seitsemättä luokkaa käyvä Elina Liias tykkää kotitaloudesta, ei siis ihme, että hänellä oli oma koti varmasti ensimmäisenä valmis piparkakkutaikinasta toteutettuna. Aiempina vuosina Elina on tehnyt talon äidin kanssa, mutta nyt yksin. Oikeastaan hän piti varansa, että äiti ainakin oli pois, ”ettei tulis liikaa neuvomaan”… Ilman kommelluksia ei kuitenkaan Elinankaan talo noussut harjaan: ensin yksi seinä tuli vahingossa peilikuvaksi. Jossakin vaiheessa pieni Torsti-koira meinasi syödä ”Torstin”, se varmaan luuli, että koirapipari on hänen! Ja vielä ennen kuin tupaantuliaisia voitiin viettää, velipojat Osku ja Allu romauttivat ulkorakennuksen, kun heittelivät palloa sisällä. Mutta nyt talo on valmis ja odottaa näyttelyyn pääsyä. Jo ensi vuonna vastoinkäymiset ovat vain hauskoja muistoja. Ja näin Elina sanoo urakastaan:
”Ehkä ensi vuonna voisi tehdä uuden talon ja Torstin koppi on tulossa! Hauskinta oli kun sai kokea onnistumisen riemua kun talo oli valmis ja leipominen onnistui. Talonrakentaja tarvitsee hyviä hermoja ettei hermostu vaikka talo menisi vähän pieleen tai menisi rikki kun joku heittää siihen pallon tai koira sattuisi vahingossa syömään sen. Muuten talonrakentaminen onnistuu kaikilta ja ei se haittaa vaikka siitä tulisi vähän ruma. Itse tehty piparkakkutalo on kuitenkin monta kertaa hienonpi kuin kaupasta ostettu valmis.”
Laiska leipuri
Silloisessa työpaikassani Keski Suomen maa- ja kotitalousnaiset kilpailivat piparkakkutalojen teossa, ja innostuin, että pitäisihän tuota minunkin oma väsätä. Yksin se tuntui vähän kuivalta, niinpä kutsuin Huikon Jarnon ja Erjan leipojaisiin. Saattaa olla, että Erja ei vielä ollut edes koulussa ja Jarnokin alaluokilla. Tein taikinan ja laitoin kaiken ihan valmiiksi, että ”herrasväen” ei tarvitsisi muuta kuin kaulita ja koristella. Eikä siinä kauan kaavoja käänneltykään mutta sitten Erja huomasi, että tuo Leilahan onkin ihan jouten… (Huom. kaikki oli valmiina!) Erja vilkaisi äkäisesti minuun ja sanoi: ”Saisit sitä sinäkin jottain tehä, etkä kattelis siinä laiskana käet taskussa, kun me tehään KAIKKI!” (Oli minulla naurussa pitelemistä ja Backmanni jaksoi vuosia ”lainata” Erjan sanoja!) Leila B.
Hevosen herkku
Olin pitämässä maatalouslomittajakurssille kotitaloutta yhdessä maalaistalossa Korpilahdella. Kurssi päättyi lähellä joulua ja päätimme talonväelle leipoa piparkakkutalon. Aikaa ei ollut hukattavaksi, siksi sanoin, että viekää pelti ulos lumipenkan päälle jäähtymään, että voidaan heti koristella. Hyvinhän kaikki olisi mennyt, mutta…
En ollenkaan muistanut, että talon vanha hevonen löntysteli aina iltapäivisin vapaana pihassa, ja kun vilkaisin ulos, näin, kuinka se lipoi huuliaan! ”Hevonen syö talon!” karjaisin ja ryntäsin ulos. Jäljellä oli pala piippua ja pari tonttua, muut oli Polle pistellyt parempiin suihin… Ei muuta kuin uuden talon tekoon. Siellä kurssitalossa varmaan tapausta muistellaan joka joulu. Leila B.
Piparintuoksua
Sain aikanaan monta hyvää oppia saarijärveläiseltä Kyllikki Kautolta. Yksi hyväksi koetuista oli se, kun hän neuvoi, että jos joulun alla on kiire, kannattaa piparkakut leipoa hyvissä ajoin, tai vaikka ostaa, ja käyttää pikkuisen vippaskonstia piparintuoksun, joulun tuoksun luomisessa. Ai, mitenkä se tehdään? No, pidetään pakastimessa aina pikku paketti piparkakkutaikinaa, ja kun tuoksua kipeimmin kaivataan, paistetaan pieni nokare uunissa – tai ”hätätapauksessa” heitetään kuumalle paistinpannulle! Ja niin koko huushollin täyttää ihana piparintuoksu ja joulumieli on jo ovella! Leila B.
Tarkka mitta
Erään opiskelutoverini äiti oli oikein maankuulu hyvästä jauhopeukalostaan. Niinpä ystäväni ajatteli erään joulun alla, että nyt hänkin näyttää, mitä on emäntäkoulussa oppinut ja leipoo piparkakkuja, kun äiti on jouluostoksilla. Reseptinluku ei oikein vielä ilmeisesti ollut hallussa, tai tuli ajatusvirhe. Hän nimittäin ajatteli tehdä vain puoli annosta maistiaisiksi, mutta kun ainemäärät olisi pitänyt jakaa kahdella, hän kertoi kymmenellä! Kysyin, että eikö hän yhtään ihmetellyt, kun joutui astiaakin vaihtamaan kaksi kertaa isompaan ja isompaan, että jotain olisi pielessä? Mutta ei. Ja sitten kun sen tajusi, ”pakkohan” se oli tehdä loppuun, etteivät hyvät aineet menisi hukkaan. Pikkuveli oli käynyt naapurista hakemassa lisää mausteita ja vehnäjauhoja! Hyviä oli tullut pipareista, mutta eihän kukaan määräänsä enempää voinut syödä, olivatpa miten hyviä tahansa. Oli kuulemma vielä heinäaikaan ollut piparkakkuja tarjolla, vaikka maamiesseuran myyjäisetkin olivat saaneet osansa. Ja jos kiusata halusi, tälle leipojalle ei kuulemma kotiväen tarvinnut kuin kuiskata: piparkakku! Leila B.