Seurakunnat

Leivonmäen kappeliseurakunta ja Rutalahden Helluntaiseurakunta
järjestävät säännöllisesti hengellisiä tilaisuuksia Rutalahdessa pääasiassa kodeissa ja rukoushuoneella, mutta  Suojarinteen nuorisoseurantalolla.

Silloin kun Rutalahti kuului vielä Korpilahteen, kirkkomatka oli vaivalloinen. Lauri Kuusanmäki on vuonna 1934 ilmestyneessä kirjassa ”Elämää Suomessa 1800-luvulla” kuvannut vieläkin vanhempia kirkkovenematkoja:

—- Kesäisillä matkoilla oli kuitenkin suurempi viehätys kuin talviaikaan tehdyillä.— Vesipuolelta tehtiin kesäiset kirkkomatkat aina veneillä. Nisulan kylässä ja Haukanmaalla oli eteviä venemestareita, joista Korhon Santeri ja Pökön Vesa olivat tunnetuimmat. Useamman talon venelahko omisti aina veneen, ja joskus oli torppiakin näissä lahkoissa osakkaina.

—- Pisin soutumatka oli Rutalahdesta, nimittäin kokonaista 30 kilometriä. Rutalahdesta oli matkalle lähdettävä hyvinkin kello puoli viisi. Tyynelläkin oli rutalahtisten soudettava neljä tuntia, tuulelle heiltä kului jopa viisi tuntia. Matkalle varustauduttiin niin, että kello puoli yhdeksän oltiin perillä. Pyhäaamuna oli lähtijöillä suuri kiire: lehmät oli saatava metsään, vasikat niitylle. Emännällä oli ollut matkavalmistuksia jo edellisenä päivänä, sillä eväiden tuli olla hyvät ja maukkaat. Emäntä leipoi evääksi aina kirkkonostakaista, “kunniakseen leipoi, sillä ei sopinut syödä kirkkoreissulla kovaa reikäleipää”.

—- Kärkisten salmeen tultaessa Rutalahden, Nisulan, Haukanmaan ja Ruolahden suuria veneitä oli koossa hyvin kymmenkunta ja niihin liittyivät muut kirkkoveneet sekä joukko nuotta- ja muita pienempiä veneitä. Kärkisten salmessa jo oltiin kilpasilla. —- Perämies oli koko ruumiillaan mukana kilpasoudussa, nyökyttäen päätään ja vartaloaan hän antoi tahdin soutajille, ja Jussilan isäntä lisäksi kehoitti renkejään: “soatte viiliä, kun kotia piästään”, mutta jos häviö tuli, annettiin heille vain “kalloo, leipee, piimee”. Edellisenä päivänä Jussilan isäntä sitäpaitsi oli käynyt sianihralla rasvaamassa veneen pohjan ja alimmat laitalaudat, että se paremmin luistaisi.

— Kirkkomatkat merkitsivät vaihtelua talonpojan jokapäiväisen elämän yksitoikkoisuudessa. Kesällä odotettiin koko arkinen viikko sunnuntaiaamua.