Rekku Rajala, joka kylänvanhimpana avasi Lemmikit-sivun, on maanantaina 11.5. 2009 illalla lähtenyt koirien taivaaseen. Kuollessaan Rekku oli 18 vuotta 3 kuukautta ja 10 päivää vanha. Ohessa Rekun ”muistelmat”sellaisina kuin ne jo ensimmäisellä kertaa julkaistiin.
Hei vaan kaikki Rutalahden lemmikit!
Minun nimeni on Rekku ja olen 18 vuotta vanha. Isäntä sanoo, että ihmisen iässä se meinaisi noin 126 vuotta, että minä kai olen aika vanha, kylänvanhin kuitenkin, mitä lemmikkeihin tulee.
Syntymäpäiväni oli lauantaina 31.1.2009, ja sähkeitä ja puheluita saapui pitkin viikkoa – ystäväni Anja Ruokkeelta onnitteli nimittäin lehdessä minua, ja siitä tiesivät toisetkin. Kiitos kaikille, joita en haukullani muuten tavoita!
Muutin siis jo vuonna 1991 tänne Rutalahteen Joutsan kirkonkylältä. Meitä oli kolme tytärtä ja äiti Moona, mutta isästä minulla ei ole tietoa. Emo sanoi, että isä oli salaperäinen yön kulkija. Eihän lapsuusperheeni Siitari mitenkään neljää koiraa voinut pitää, ja niin me tytöt saimme lähteä maailmalle. Minut he vaihtoivat hevosenlänkiin, nuorempana se tuntui minusta jotenkin nololta, kun toisista koirista oli pulitettu isot rahat, mutta nyt minulla on jo niin hyvä itsetunto, että olen siitä vain ylpeä.
Kun Isännän kanssa tulimme ensi kertaa Joutsasta Rutalahteen, ajattelin, että mihin kumman korpeen se minua oikein raahaa! Mutta hyvin tänne otettiin vastaan, vaikka kyllä kerran pentuna kuulin pensasaidan läpi, kun naapurin Maija ja Kaisa puhelivat, että nyt ”ne” on ottaneet koirankin, mitähän siitäkin tulee… Se kun se meidän silloinen kissa, Tauno Kuosmanen, oli vähän sellainen omapäinen, että se piti Lahtisen ja Tallimäen pihoja ja taloja omanaan. Eikä aina käyttäytynyt kovin siivosti.
Myöhemmin, kun ison osan leipätyöstäni tein Joutsassa Joutavan “vahtikoirana”, työpäivän jälkeen oli aina kiire pois kirkonkylän hälinästä ja kohti kotia ja Rutalahden rauhallista elämänmenoa.
Nyt koirien keinutuolissa kiikutellen kun muistelen, niin luulen, että hyvät ystävät ovat kaikista parasta, mitä Rutalahdessa olen monien, monien vuosien aikana kohdannut. Olen vain niin vanha, että lemmikkiystävistäni useimmat ovat jo siirtyneet tuonilmaisiin, niin kuin Auvilan Hero, Tallimäen Miska, Koivusalon Jeppe, Huikon Jannukin on jo kuollut, minustahan se oli vielä nuori mies. Ja sinne on mennyt Mäkelän Nallekin, ainut vieras kissa, josta olen tykännyt. Paitsi Koskisen Jullea olen myös ruvennut sietämään, kun Isäntä sanoi, että älä hauku, Julle on hänen poikakaverinsa. Meidän perheessäkin on jo kolmas kissa minun aikanani. Kuosmasen ja Jukupätkän kanssa olimme sydänystäviä, mutta tätä nykynuorisoa, eli meidän Possu-kissaa minun on kovin vaikea ymmärtää. Ne nuoret, ne nuoret…
Vanhoista kavereista ovat jäljellä Vainiomäen Emmi, jonka kanssa näihin asti olemme tapelleet, että karvat ovat pöllynneet, mutta yksi päivä teimme sovinnon, ja tulimme siihen tulokseen, että olemmekin aika mukavia koiria molemmat. Onhan tuo Lahtisen Serikin jo keski-iässä ja se on myös hyvä ystäväni.
On minulla kylän ihmisissäkin Oikein Erikoisen Hyviä Ystäviä, mutta kun nuo ihmiset ovat välillä niin kummallisia, niin en halua heitä erikseen luetella. Tietäväthän Viljasen Teuvo, Huikon Jarno, Taipaleen Raimo, Lahtisen Maija ja Huikon Maire sen muutenkin…
Se täytyy sanoa, että ainakin koirien on ollut Rutalahdessa aina hyvä asua. Joskus, jos sattumalta olen ollut karkuteillä, naapurit soittelevat, tai nuoremmiten joskus toivat kotiinkin. Ei muuten, mutta etteivät autot ajaisi päälle. Ja sekin on kiva, kun melkein aina, kun olemme kävelyllä, joku kysyy myös minun vointiani. Kyläläiset tietävät ainakin minun nimeni ja useimpien koirien nimet, ja aika monien kissojenkin. Eikä kukaan hauku jätöksistä, jos Emäntä tai Isäntä ei aina muista ottaa pussia mukaan, sinne ne ovat jääneet tienposkeen lannaksi.
Täällä kun ei aina tarvitse talsia samoja reittejä, kun kesällä pääsee vaikka Koskikaran kierrokselle tai mihin vain metsässä, niin sekin on tosi kiva juttu. Virkistyyhän samalla tuo henkilökuntakin. Talvella taas voi jäällä monesti juosta vapaana.
Ihan viime aikoina Rutalahdessa ovat muutamat alkaneet harrastaa oikein tosissaan koira-asioita. Joskus olisi kiva käydä katsomassa, mitä vaikka Huikon Roope ja Ture Erjan kanssa puuhaavat. Täytyykin vihjata Emännälle, jos se vaikka veisi katsomaan, mitä ne tokot ja agilityt ja kaikenlaiset vieraat sanat oikein meinaavat. Emäntä vasta kävi Toivakassa koiravaljakkoajoissa ja sehän vasta olikin ollut jännä juttu, mitähän jos mekin?
Ai miten olen näin vanhaksi elänyt? Ei minulla siihen ole vastausta, vähän itsekin joskus ihmettelen, kun nuorena sairastelin. Kuulohan minulta on mennyt, mutta Emäntä varsinkin on oppinut koirien viittomakieltä oikein hyvin. Ja senkin olen oppinut tähän ikään, että välillä en ole kuulevinani, jos asia ei kiinnosta. Näkökin vähän reistailee, mutta koirien “keltaisen lehdistön” pystyn tienposkesta vielä hyvin itse lukemaan – Isäntä nimittäin vannoi, että hän ei kyllä ala niitä minulle “lukemaan“! Johan sitä tässä iässä on vähän harva molemmista päistä, mutta tulkaapas itse perässä..
Kiitos vielä oikein sydämellisesti kaikesta muistamisesta – ei haukuta, kun tavataan!
Rekku Rajala, 18 vuotta